Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ulkoministeri Soini ulkoasiainneuvostoon Luxemburgiin

Utrikesministeriet
Julkaisuajankohta 13.10.2017 12.49
Tiedote

Tiedote 179/2017 13.10.2017

EU:n ulkoasiainneuvosto kokoontuu Luxemburgissa 16. lokakuuta. Suomea kokouksessa edustaa ulkoministeri Timo Soini. Kokouksen aiheita ovat Turkki, Iran, Pohjois-Korea ja EU:n ihmisoikeuspolitiikka.

Ulkoministerit keskustelevat Turkin tilanteesta keskittyen erityisesti maan oikeusvaltio- ja ihmisoikeustilanteeseen sekä alueelliseen rooliin.

Lisäksi ulkoministerit käsittelevät kokouksessaan Iranin ydinohjelmasopimuksen toimeenpanotilannetta huomioiden juuri ennen neuvoston kokousta odotettavat tuoreet Yhdysvaltain hallinnon sopimusta koskevat linjaukset. Neuvostossa vahvistetaan EU:n sitoumus ydinohjelmasopimukseen.

Kokouksessa tarkastellaan myös Pohjois-Korean ajankohtaista tilannetta ja päätetään EU:n Pohjois-Koreaan suunnattujen autonomisten pakotteiden laajentamisesta. Suomi katsoo, että EU:n on osaltaan tuettava pyrkimyksiä Pohjois-Korean ydinaseohjelmaan liittyvien turvallisuuskysymysten ratkaisemiseksi.

Ulkoasiainneuvostossa käydään myös keskustelu EU:n ihmisoikeuspolitiikasta osana yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja EU:n toiminnasta kansainvälisillä ihmisoikeusfoorumeilla. Suomen tavoitteena on EU:n ulkopoliittisen päätöksenteon tehostaminen, ml. ihmisoikeuskysymyksissä.

Neuvostossa hyväksytään myös EU:n uusi Afganistan-strategia ja tehdään uuden, Irakin turvallisuussektorin uudistamista tukevan EUAM Iraq -siviilikriisinhallintaoperaation käynnistämispäätös.

Lisätietoja: ulkoministeri Soinin diplomaattiavustaja Matti Nissinen, puh. +358 295 351 780 ja Eurooppa-kirjeenvaihtaja Sari Rautio, puh. +358 295 351 534

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected].

 
Sivun alkuun