Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

UM suosittelee välttämään kaikkea matkustamista Liberiaan ja Sierra Leoneen sekä tarpeetonta matkustamista Guineaan

Utrikesministeriet
Julkaisuajankohta 27.8.2014 12.12
Tiedote 184/2014

Ulkoministeriö on päättänyt vahvistaa 8. elokuuta antamaansa matkustussuositusta, joka koskee Liberiaa, Sierra Leonea ja Guineaa. Nyt ulkoministeriö suosittelee toistaiseksi välttämään kaikkea matkustamista Liberiaan ja Sierra Leoneen sekä tarpeetonta matkustamista Guineaan.

Suomen viranomaiset seuraavat Ebola-viruksen aiheuttaman verenvuotokuumeen leviämistä Länsi-Afrikassa. Ulkoministeriö arvioi Länsi-Afrikassa liikkuville suomalaisille annettavia suosituksia paitsi epidemiatilanteen, myös paikallisen terveydenhuollon kestokyvyn, yleisen turvallisuustilanteen sekä liikenneyhteyksien mahdollisten häiriöiden kannalta.

Ebola-epidemia ei edelleenkään muodosta merkittävää tartuntariskiä Liberiassa, Guineassa ja Sierra Leonessa matkaileville tai oleskeleville suomalalaisille. Terveysviranomaisten (THL, WHO, ECDC) mukaan matkailijan mahdollisuus saada tartunta on äärimmäisen pieni. Alueella liikkuvien matkailijoiden tulee seurata terveysviranomaisten ohjeita tartunnan välttämisestä sekä toiminnasta mahdollisen altistuksen jälkeen (www.thl.fi, www.ecdc.europa.eu, www.who.int).

Ebolan leviäminen aiheuttaa kuitenkin kasvavia paineita Liberian, Guinean ja Sierra Leonen terveydenhuoltojärjestelmille. Alueella liikkuvien suomalaisten voi siksi olla erityisen vaikea saada muihin terveysongelmiinsa käypää hoitoa, minkä lisäksi maasta poistuminen voi oireisena olla ongelmallista.

Epidemia saattaa myös välillisesti aiheuttaa yhteiskunnallisen vakauden häiriöitä Liberiassa, Guineassa tai Sierra Leonessa. Ulkoministeriö ja Suomen Abujan-suurlähetystö Nigeriassa seuraavat turvallisuustilanteen muutoksia.

Kansainvälisiin liikenneyhteyksiin saattaa tulla lisää häiriöitä ja peruutuksia epidemiatilanteen vuoksi. Merkittävä osa lentoyhtiöistä on ilmoittanut keskeyttävänsä lennot alueen maihin toistaiseksi.

Vaikka epidemiatilanne ei edelleenkään muodosta merkittävää tartuntariskiä alueella liikkuville suomalaisille, liikenneyhteyksien epävarmuus saattaa jatkossa vaikeuttaa merkittävästi maasta poistumista. Tämän vuoksi ulkoministeriö suosittelee suomalaisia toistaiseksi välttämään kaikkea matkustamista Liberiaan ja Sierra Leoneen sekä tarpeetonta matkustamista Guineaan.

 
Sivun alkuun