Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Upseerin viran erityisiä kelpoisuusvaatimuksia tarkistettu

puolustusministeriö
Julkaisuajankohta 20.6.2018 14.40
Tiedote

Valtioneuvosto on tänään hyväksynyt puolustusvoimista annetun valtioneuvoston asetuksen muutoksen. Asetusmuutoksella säädetään upseerin viran eritysten kelpoisuusvaatimusten laajentamisesta siten, että upseerin virkaan on mahdollista nimittää työnantajan tarpeen mukaisesti myös henkilö, jolla on sotatieteiden kandidaatin tutkinto ja määräaikaisen nuoremman upseerin virassa hankittu kahdeksan vuoden työkokemus Puolustusvoimissa. Tämä mahdollistaa sotatieteiden kandidaatin tutkinnon suorittaneen virkamiehen työskentelyn esimerkiksi perusyksikön varapäällikkönä ja eritasoisissa esikuntatehtävissä.

Asetusmuutos tulee voimaan 1.7.2018.

Asetusmuutos liittyy Puolustusvoimien virkarakenteen kehittämiseen. Opistoupseerien tehtävien vaiheittainen siirtäminen muille henkilöstöryhmille ja muutokset sotilaseläkejärjestelmässä aiheuttavat tarpeen tarkastella upseerien virkarakennetta ja upseerin virkojen kehittämistä.

Muutoksella ehkäistään osaltaan upseerien ennenaikaista poistumaa. Esityksellä ei ole vaikutusta tällä hetkellä suunniteltuihin kadettikurssien aloitusvahvuuksiin.

Lisätietoja asetusmuutoksesta antavat vanhempi hallitussihteeri Minnamaria Nurminen puh 0295 140 602 ja osastoesiupseeri Sami Roikonen puh 0295 140 422.

 
Sivun alkuun