Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Uusi humanitaarisen avun linjaus vahvistaa Suomen tukea kriisialueilla

ulkoministeriö
Julkaisuajankohta 13.12.2019 9.00
Uutinen

Seksuaali- ja lisääntymisterveyden ja -oikeuksien edistäminen on yksi linjauksen keskeisistä teemoista. Suomelle on tärkeää myös ylläpitää ihmisten toimintamahdollisuuksia pitkittyneissä kriiseissä.

Suomi humanitaarisen avun antajana -linjaus korvaa edellisen, vuonna 2012 laaditun linjauksen. Sen tavoitteena on vahvistaa ja ohjata toimintaa siten, että Suomi on periaatteellinen, innovatiivinen, eteenpäin katsova, joustava, luotettava ja tehokas toimija kansainvälisessä humanitaarisessa järjestelmässä.

Maailman humanitaarinen tilanne on muuttunut merkittävästi 2000-luvulla. Apua tarvitsevien ihmisten määrä on merkittävästi kasvanut. Käynnissä olevien kriisien määrä on yhä suurempi, yksittäiset kriisit kestävät yhä pidempään ja yhä useampi avun tarvitsija on joutunut pakolaiseksi kotimaansa sisällä tai sen ulkopuolella. Ilmastonmuutos on jo nyt lisännyt luonnonkatastrofien määrää ja tuhoisuutta. Samalla esimerkiksi teknologinen kehitys on luonut mahdollisuuksia uusille toimintamalleille ja olemassa olevan tiedon tehokkaammalle hyödyntämiselle.

Päivitetyn humanitaarisen avun linjauksen kautta Suomi pyrkii sekä vastaamaan näihin haasteisiin että tarttumaan uusiin mahdollisuuksiin.

”Suomi haluaa olla aktiivisesti mukana kehittämässä kansainvälistä humanitaarista avustustoimintaa entistäkin tehokkaammaksi ja tuloksellisemmaksi. Haluamme tukea yhteistyökanavien rakentamista humanitaarisen työn, kehitysyhteistyön ja rauhantyön välille. Tätä kautta voimme myös vähentää päällekkäisyyksiä. Lisäksi Suomen tavoitteena on parantaa maiden ja yhteisöjen kapasiteettia selvitä ja toipua kriiseistä”, sanoo kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari.

Suomi edistää vammaisten asemaa

Seksuaali- ja lisääntymisterveyden ja oikeuksien edistäminen kuuluu uuden linjauksen keskeisiin painotuksiin. Väkivalta, pakkomuutto ja lainvalvonnan murtuminen konfliktin tai luonnonkatastrofin seurauksena kasvattavat sukupuolten välistä epätasa-arvoa ja lisäävät seksuaalista ja sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa.

Linjaus korostaa aiempaa vahvemmin, että on tärkeää ylläpitää kriisialueiden väestön ja elinkeinoelämän toimintamahdollisuuksia ja ottaa huomioon myös yksityisen sektorin roolin humanitaarisessa työssä. Etenkin pitkittyneissä kriiseissä tarvitaan ratkaisuja, joita humanitaariset toimijat eivät yksin pysty tarjoamaan.

Humanitaarisessa toiminnassa keskeisiä tavoitteita ovat tarveperustaisuus ja syrjimättömyys – kuten tasa-arvo ja vammaisten henkilöiden huomioiminen, riskien vähentäminen ja vahinkojen rajoittaminen. Linjauksen mukaisesti Suomi haluaa olla mukana varmistamassa, että myös vammaisilla henkilöillä on mahdollisuus täysimääräiseen ja mielekkääseen osallistumiseen humanitaarisen avustustoiminnan kaikissa vaiheissa.

”Suomi on sitoutunut jatkuvaan vuoropuheluun ja yhteistyöhön kumppaniensa kanssa siitä, missä ja miten voimme parhaiten tukea hädässä olevia. Samalla puolustamme ja edistämme niitä sääntöjä, jotka ovat olemassa hädänalaisten ihmisten ja niitä auttavien avustusjärjestöjen suojelemiseksi”, ministeri Skinnari sanoo.

 

Suomi humanitaarisen avun antajana -linjaus

 
Sivun alkuun