Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Valtioneuvoston yleisistunto 14.11.2014

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 14.11.2014 11.25
Tiedote 505/2014

Luettelossa ovat valtioneuvoston julkiset päätökset.

 

HALLITUKSEN ESITYKSET

Valtioneuvosto antoi 14.11.2014 eduskunnalle seuraavat hallituksen esitykset:

Hallituksen esitys (HE 241/2014 vp) eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yliopistolakia ja ammattikorkeakoululakia. Lakeihin lisättäisiin säännökset erikoistumiskoulutuksista. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen erikoistumiskoulutukset ovat jo työelämässä toimineille suunnattuja ammatillista kehittymistä ja erikoistumista edistäviä koulutuksia, joita yliopistot ja ammattikorkeakoulut järjestävät korkeakoulututkinnon suorittaneille ja niille, joilla korkeakoulu toteaa muutoin olevan opintoja varten riittävät tiedot ja valmiudet. Erikoistumiskoulutuksena voitaisiin järjestää koulutus, jonka laajuudesta, tavoitteista, kohderyhmästä ja opiskelijan asiantuntemuksen osoittamisesta on sovittu ammattikorkeakoulujen tai yliopistojen keskinäisessä yhteistyössä yhdessä työ- ja elinkeinoelämän edustajien kanssa. Opiskelijat erikoistumiskoulutukseen ottaisi korkeakoulu. Esitys liittyy valtion vuoden 2015 talousarvioesitykseen. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2015. (OKM hallitusneuvos Virpi Korhonen 0295 330 391)

Hallituksen esitys (HE 242/2014 vp) eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain väliaikaisesta muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan yliopistolakia ja ammattikorkeakoululakia muutettaviksi väliaikaisesti siten, että vuonna 2015 yliopistoille ja ammattikorkeakouluille osoitettavaa talousarvion määrärahaa korotettaisiin puolella yliopistoindeksin ja ammattikorkeakouluindeksin tuottamasta määrästä. Esitys liittyy valtion vuoden 2015 valtion talousarvioesitykseen. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2015. Lait olisivat voimassa 31.12.2015 saakka. (OKM hallitussihteeri Laura Hansén 0295 330 098)

Hallituksen esitys (HE 243/2014 vp) eduskunnalle laeiksi yliopistolain 39 ja 41 §:n sekä ammattikorkeakoululain muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan yhdenmukaistettaviksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain opiskeluoikeutta, opiskeluoikeuden jatkamista ja sen menettämistä koskevia säännöksiä. Korkeakouluopiskelijoiden opintoaikojen lyhentämiseksi yliopistolakiin ja ammattikorkeakoululakiin lisättäisiin säännös, jonka mukaan opiskelija voisi ensimmäisenä opiskeluvuonna opiskelupaikan vastaanottamisen jälkeen ilmoittautua poissa olevaksi, jos hän suorittaa asevelvollisuuslain, siviilipalveluslain tai naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain mukaista palvelua, on äitiys-, isyys- tai vanhempainvapaalla taikka on oman sairauden tai vamman vuoksi kyvytön aloittamaan opintojaan. Lisäksi korkeakouluopiskelijoiden opiskeluoikeutta koskevia säännöksiä tarkistettaisiin siten, että poissaoloaikaa, jota ei lueta opintojen suorittamisaikaan, lyhennettäisiin sekä yliopistoissa että ammattikorkeakouluissa kahdesta lukuvuodesta yhteen lukuvuoteen. Ammattikorkeakoululakiin ehdotetaan lisättäväksi yliopistolain voimassa olevaa säännöstä vastaava säännös, jonka mukaan ammattikorkeakoulussa opintojen suorittamisaikaan ei laskettaisi poissaoloa, joka johtuu asevelvollisuuslain, siviilipalveluslain tai naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain mukaisen palvelun suorittamisesta taikka äitiys-, isyys- tai vanhempainvapaan pitämisestä. Esitys on osa hallituksen rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanoa. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.8.2015. (OKM hallitussihteeri Laura Hansén 0295 330 098)

Hallituksen esitys (HE 244/2014 vp) eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yliopistolakia ja ammattikorkeakoululakia korkeakouluopintoihin pääsyn sujuvoittamiseksi. Yliopistolakiin ja ammattikorkeakoululakiin ehdotetaan lisättäväksi säännökset, joiden mukaan osa yhteishaussa tarjolla olevista opiskelupaikoista varataan niille, jotka eivät ole aikaisemmin suorittaneet Suomen koulutusjärjestelmän mukaista korkeakoulututkintoa tai vastaanottaneet korkeakoulututkintoon johtavaa opiskeluoikeutta. Yhden paikan sääntöä ehdotetaan tiukennettavaksi siten, että kukin voi ottaa vastaan yhden korkeakoulututkintoon johtavan opiskeluoikeuden lukukautta kohti. Lisäksi säädettäisiin korkeakoulujen velvollisuudesta ottaa siirto-opiskelijoita ja oikeudesta antaa opetusta osana sellaisia kansainvälisiä yhteis- ja kaksoistutkintoon johtavia ohjelmia, joissa ulkomainen korkeakoulu perii opiskelijoilta maksuja. Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen opiskelijavalintaan liittyviä oikaisumenettelyä ehdotetaan yhdenmukaistettavaksi. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2015. Siirto-opiskelijoita koskevan sääntelyn osalta laki tulisi voimaan kuitenkin 1.8.2015. (OKM hallitusneuvos Immo Aakkula 0295 330 354)

 
Sivun alkuun