Koronavirus: valtioneuvoston  tietoa ja neuvontaa koronaviruksesta sekä thl.fi

Valtioneuvoston yleisistunto 15.9.2014

Valtioneuvoston viestintäosasto 15.9.2014 8.47
Tiedote 384/2014

HALLITUKSEN ESITYKSET

 

Valtioneuvosto antoi 15.9.2014 eduskunnalle seuraavat hallituksen esitykset:

Hallituksen esitys (HE 121/2014 vp) eduskunnalle laeiksi Oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta annetun lain ja viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n muuttamisesta. Lakia Oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta ehdotetaan muutettavaksi siten, että tutkimuslaitos yhdistettäisiin Helsingin yliopistoon ja laitoksen nimi muuttuisi Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutiksi. Laitoksen tehtävät säilyisivät pääosin entisellään, ja laitoksen henkilöstö siirtyisi instituuttiin Helsingin yliopiston palvelukseen. Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettuun lakiin päivitettäisiin tutkimuslaitoksen uusi nimi. Esitys liittyy valtion vuoden 2015 talousarvioesitykseen. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2015. (OM apulaisosastopäällikkö Aarne Kinnunen 0295 150 580)

Hallituksen esitys (HE 122/2014 vp) eduskunnalle vuoden 2015 tuloveroasteikkolaiksi sekä laeiksi eräiden muiden lakien muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi vuoden 2015 tuloveroasteikkolaki. Laki sisältää valtionverotuksessa sovellettavan progressiivisen ansiotulon tuloveroasteikon. Asteikon ylimmän tuloluokan euromääräistä rajaa ehdotetaan alennettavaksi 100 000 eurosta 90 000 euroon. Asteikon tulorajoja, lukuun ottamatta kahta ylintä tulorajaa, korotettaisiin noin 1,5 prosentilla. Lisäksi tehdään muutoksia eräisiin muihin verolakeihin. Esitys liittyy valtion vuoden 2015 talousarvioesitykseen. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2015. (VM osastopäällikkö Lasse Arvela 0295 530 110)

Hallituksen esitys (HE 123/2014 vp) eduskunnalle laeiksi perintö- ja lahjaverolain 14 ja 19 a §:n sekä perintö- ja lahjaverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi perintö- ja lahjaverolakia. Veroasteikkoja tarkistettaisiin korottamalla veroprosenttia kussakin asteikon portaassa yhdellä prosenttiyksiköllä. Lisäksi asteikkojen ylin, vuosina 2013-2015 yli 1 000 000 euron määräisiin perintöosuuksiin ja lahjoihin sovellettava kolmella prosenttiyksiköllä korotettu veroprosentti säädettäisiin pysyväksi. Siitä johtuen ehdotetaan muutettavaksi perintö- ja lahjaverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun säännöstä koskevan lain voimaantulosäännöstä. Esitys liittyy valtion vuoden 2015 talousarvioesitykseen. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2015. (VM osastopäällikkö Lasse Arvela 0295 530 110)

Hallituksen esitys (HE 124/2014 vp) eduskunnalle laiksi ajoneuvoverolain muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ajoneuvoverolakia siten, että ajoneuvoveron perusveron tasoa korotettaisiin verotuottojen lisäämiseksi ja veron ohjausvaikutuksen parantamiseksi. Korotus olisi päästön määrästä riippuen 12-69 euroa vuositasolla. Ajoneuvokannan keskipäästöisellä autolla vero nousisi noin 60 euroa vuodessa. Korotus painottuisi lievästi keski- ja suuripäästöisiin ajoneuvoihin. Lisäksi lakiin ehdotetaan tehtäväksi useita teknisluonteisia muutoksia. Esitys liittyy valtion vuoden 2015 talousarvioesitykseen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2015. (VM osastopäällikkö Lasse Arvela 0295 530 110)

Hallituksen esitys (HE 125/2014 vp) eduskunnalle laiksi autoverolain muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi autoverolakia. Takseille myönnettävä autoveron alennus ehdotetaan poistettavaksi. Isojen erikoisvarusteltujen esteettömien tilataksien, koulukuljetustaksien ja invataksien autoverotuet kuitenkin säilytettäisiin. Myös maahanmuuton yhteydessä muuttotavarana tuotavien ajoneuvojen veronalennus poistettaisiin. Lakiin lisättäisiin säännös Suomessa vakinaisesti asuvan henkilön oikeudesta käyttää toisessa Euroopan talousalueen valtiossa rekisteröityä ajoneuvoa 14 päivää Suomessa veroa suorittamatta. Lisäksi sallittaisiin toisessa jäsenvaltiossa rekisteröidyn työsuhdeauton lainaaminen perheenjäsenille. Autoveron palautukselle ehdotetaan maksettavaksi korkoa, kun veroa palautetaan vietäessä Suomessa verotettu tänne määräaikaista käyttöä varten tuotu auto pysyvästi maasta. Lisäksi lakiin tehtäisiin muutoksia koskien tilanteita, joissa Liikenteen turvallisuusvirasto kantaa autoveron ajoneuvon ensirekisteröinnin jälkeen. Esitys liittyy valtion vuoden 2015 talousarvioesitykseen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2015. (VM osastopäällikkö Lasse Arvela 0295 530 110)

Hallituksen esitys (HE 126/2014 vp) eduskunnalle laiksi jäteverolain muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi jäteverolakia. Jäteveron tasoa korotettaisiin 50 eurosta 55 euroon tonnilta jätettä, joka toimitetaan kaatopaikalle. Lisäksi jäteverolakiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, jonka mukaan verovelvollisen tulisi antaa jäteveroilmoituksen ohella ilmoitus verokautena kaatopaikalle toimitetuista jätteistä, jotka eivät ole veronalaisia. Tilastoilmoitus annettaisiin lain toimivuuden seurantaa ja kehittämistä varten. Lisäksi jäteverolakiin tehtäisiin eräitä selventäviä ja teknisluonteisia muutoksia. Esitys liittyy valtion vuoden 2015 talousarvioesitykseen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2015. (VM osastopäällikkö Lasse Arvela 0295 530 110)

Hallituksen esitys (HE 127/2014 vp) eduskunnalle laiksi tupakkaverosta annetun lain liitteen muuttamisesta. Savukkeiden, sikarien ja pikkusikarien, piippu- ja savuketupakan sekä savukkeiksi käärittävän hienoksi leikatun tupakan veroa korotettaisiin keskimäärin yhdeksän prosenttia. Korotukset kohdistuisivat pääosin tupakkatuotteiden yksikköveroon. Korotuksen seurauksena arvioidaan savukkeiden hintojen nousevan keskimäärin 7,1 prosenttia ja savukkeiksi käärittävän hienoksi leikatun tupakan hintojen keskimäärin 7,7 prosenttia. Esitys liittyy valtion vuoden 2015 talousarvioesitykseen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2015. (VM osastopäällikkö Lasse Arvela 0295 530 110)

Hallituksen esitys (HE 128/2014 vp) eduskunnalle energiaverotusta koskevan lainsäädännön muuttamiseksi. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annettua lakia, sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annettua lakia sekä maataloudessa käytettyjen eräiden energiatuotteiden valmisteveron palautuksesta annettua lakia. Fossiilisen moottoribensiinin energiasisältöveroa korotettaisiin 0,84 senttiä litralta ja fossiilisen dieselöljyn energiasisältöveroa 0,95 senttiä litralta. Moottoribensiinin ja sitä korvaavien biopolttoaineiden verotaso nousisi keskimäärin 1,3 prosenttia ja dieselöljyn ja sitä korvaavien biopolttoaineiden verotaso noin kaksi prosenttia. Lämmitys-, voimalaitos- ja työkonepolttoaineiden veron hiilidioksidiosuutta korotettaisiin. Kevyen ja raskaan polttoöljyn sekä kivihiilen ja maakaasun hiilidioksidiveron laskentaperusteena oleva hiilidioksiditonnin arvo nostettaisiin nykyisestä 35 eurosta 44 euroon, mikä merkitsisi keskimäärin 15 prosentin suuruista korotusta verotasoihin. Polttoturpeelle vuoden 2015 alusta voimaantulevasta, aikaisemmin säädetystä veronkorotuksesta ehdotetaan luovuttavaksi. Sähköveroluokan I energiaveroa korotettaisiin 0,35 sentillä kilowattitunnilta. Korotus koskisi kotitalouksia, julkista sektoria, kaivostoimintaa sekä palveluelinkeinoja lukuun ottamatta konesaleja. Lisäksi kaivostoiminnassa kulutettu sähkö siirrettäisiin korkeammin verotettuun sähköveroluokkaan I ja kaivostoiminnalta poistettaisiin oikeus energiaintensiivisen teollisuuden veronpalautukseen. Lakiin tehtäisiin myös eräitä energiaintensiivisen teollisuuden veronpalautusta koskevia tarkennuksia. Maataloudessa käytetystä sähköstä palautettavaa veron määrää korotettaisiin sähköveroon tehtävää korotusta vastaavasti 1,55 senttiin kilowattitunnilta. Esitys liittyy valtion vuoden 2015 talousarvioesitykseen. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2015. (VM osastopäällikkö Lasse Arvela 0295 530 110)

Hallituksen esitys (HE 129/2014 vp) eduskunnalle laiksi voimalaitosverolain ja verotililain 1 §:n muuttamisesta annetun lain kumoamisesta. Esityksessä ehdotetaan kumottaviksi voimalaitosverolaki ja siihen liittyen verotililain 1 §:n muuttamisesta annettu laki, jotka on hyväksytty ja vahvistettu, mutta ei ole saatettu voimaan. Esitys liittyy valtion vuoden 2015 talousarvioesitykseen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2015. (VM osastopäällikkö Lasse Arvela 0295 530 110)

Hallituksen esitys (HE 130/2014 vp) eduskunnalle osuuskunnan ylijäämänjaon verotusta koskevien säännösten muuttamiseksi. Esityksessä ehdotetaan muutoksia osuuskunnan jakaman ylijäämän verotusta koskeviin säännöksiin. Esitys liittyy valtion vuoden 2015 talousarvioesitykseen. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2015. (VM osastopäällikkö Lasse Arvela 0295 530 110)

Hallituksen esitys (HE 131/2014 vp) eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2015. Talousarvioesityksessä varsinaisiksi tuloiksi ilman nettolainanottoa arvioidaan 49,2 miljardia euroa, joista verotulojen osuus 40,0 miljardia euroa. Verotulojen kasvuksi arvioidaan 2 % pohjautuen veropohjien kasvuun ja uusiin veroperustemuutoksiin. Määrärahoiksi ehdotetaan 53,7 miljardia euroa. Hallinnonalojen määrärahat alenevat reaalisesti 2,2 % vuodelle 2014 budjetoidusta. Talousarvioesitys on 4,5 miljardia euroa alijäämäinen, mikä katetaan lainanotolla. Valtionvelan arvioidaan vuoden 2015 lopulla nousevan noin 102 miljardiin euroon eli noin 48½ prosenttiin bruttokansantuotteesta. Kehykseen kuuluviksi määrärahoiksi ehdotetaan 41,7 miljardia euroa. Jakamattomaksi varaukseksi esityksessä jäisi noin 80 miljoonaa euroa 200 miljoonan euron lisätalousarviovarauksen ohella. (VM budjettipäällikkö Hannu Mäkinen 0295 530 330)

Hallituksen esitys (HE 132/2014 vp) eduskunnalle valtioneuvoston lainanottovaltuuden muuttamisesta. Valtioneuvostolle myönnettyä lainanottovaltuutta lisättäisiin 110 miljardista eurosta 125 miljardiin euroon, johon sisältyvän lyhytaikaisen lainan enimmäismäärää lisättäisiin 15 miljardista eurosta 18 miljardiin euroon. (VM finanssineuvos Arto Eno 0295 530 072)

Hallituksen esitys (HE 133/2014 vp) eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta. Valtionosuusprosenttia ehdotetaan alennettavaksi 25,42 prosenttiin vuonna 2015 ja kuntien omarahoitusosuutta korotettavaksi 74,58 prosenttiin. Valtionosuusprosentin muutoksessa otetaan huomioon vähennyksenä 2,88 prosenttiyksikön vähennys liittyen vuoden 2015 alusta voimaan tulevaan valtionosuusuudistukseen, 0,73 prosenttiyksikköä liittyen valtionosuuden leikkaukseen, 0,64 prosenttiyksikköä liittyen ammattikorkeakoulujen rahoitusuudistukseen, 0,16 prosenttiyksikköä liittyen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen korotusta vastaavaan säästöön, 0,08 prosenttiyksikköä liittyen harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen lakkauttamiseen ja 0,02 prosenttiyksikköä liittyen turvakotitoiminnan siirtoon valtion vastuulle. Valtionosuusprosentin muutoksessa otetaan lisäyksenä huomioon 0,27 prosenttiyksikköä liittyen jäteveron tuottoa vastaavaan valtionosuuden lisäykseen siten, että jäteveron tuotto siirtyy asukaskohtaisesta tuotosta osaksi valtionosuusjärjestelmää, 0,05 prosenttiyksikköä liittyen vanhuspalvelulain toteuttamiseen siten, että valtionosuus on 54,3 prosenttiin. Lisäyksenä on lisäksi otettu huomioon 0,04 prosenttiyksikköä liittyen muilta osin uusien ja laajenevien tehtävien toteuttamiseen siten, että valtionosuus on 50 prosenttia. Uusiin ja laajeneviin tehtäviin valtionosuus olisi 100 prosenttia tehtävien laskennallisista kustannuksista, ellei valtionosuustehtäviin tehdä vastaavansuuruisia vähennyksiä. Vuoden 2015 alusta kuntien vastuulle siirrettävästä työmarkkinatuen rahoituksesta aiheutuvasta kustannusten noususta esitetään korvattavaksi osa kunnille valtionosuusjärjestelmän sisällä siten, että uudistuksen nettovaikutus kuntien talouteen on tasasuuruinen. Veroperustemuutoksista johtuvia kunnallis- ja kiinteistöverojen yhteensä 83 miljoonan euron nettomääräisiä vähennyksiä vastaavasti ehdotetaan lisättäväksi peruspalvelujen valtionosuutta 15,31 eurolla asukasta kohden. Esitys liittyy valtion vuoden 2015 talousarvioesitykseen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2015. (VM lainsäädäntöneuvos Marja Isomäki 0295 530 414)

Hallituksen esitys (HE 134/2014 vp) eduskunnalle laiksi valtion eläkerahastosta annetun lain 6 §:n väliaikaisesta muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion eläkerahastosta annettua lakia väliaikaisesti siten, että mahdollistetaan rahastosta valtion talousarvioon siirrettävän määrän kertaluonteinen korottaminen vuonna 2015 enintään 500 miljoonalla eurolla. Esitys liittyy valtion vuoden 2015 talousarvioesitykseen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2015. (VM neuvotteleva virkamies Jaakko Weuro 0295 530 302)

Hallituksen esitys (HE 135/2014 vp) eduskunnalle laiksi perusopetuslain 26 a ja 35 §:n muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan perusopetuslakia muutettavaksi siten, että esiopetus muutettaisiin velvoittavaksi. Oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuotena lapsen olisi osallistuttava vuoden kestävään esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan. Esityksen tavoitteena on parantaa lasten oppimisedellytyksiä ja siten lisätä koulutuksellista tasa-arvoa. Esiopetuksen velvoittavuus ei ole kunnalle uusi tehtävä. Esitys liittyy valtion vuoden 2015 talousarvioesitykseen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2015. (OKM johtaja Jari Rajanen 0295 330 268)

Hallituksen esitys (HE 136/2014 vp) eduskunnalle laeiksi perusopetuslain 13 §:n ja lukiolain 9 §:n muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi perusopetuslakia ja lukiolakia siten, että muita uskontoja kuin evankelis-luterilaista ja ortodoksista uskontoa opetettaisiin, mikäli opetukseen osallistuvia olisi nykyisen vähintään kolmen oppilaan sijaan vähintään kymmenen. Evankelis-luterilaista ja ortodoksista uskontoa sekä elämänkatsomustietoa voitaisiin edelleen opettaa, mikäli opetukseen osallistuvia olisi vähintään kolme. Esitys liittyy valtion vuoden 2015 talousarvioesitykseen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2015. (OKM johtaja Jari Rajanen 0295 330 268)

Hallituksen esitys (HE 137/2014 vp) eduskunnalle laeiksi ylimääräisistä urheilijaeläkkeistä sekä takuueläkkeestä annetun lain 9 §:n muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki ylimääräisistä urheilijaeläkkeistä. Esityksen tarkoituksena on luoda tunnustusluontoinen eläkejärjestelmä suomalaisille olympiavoittajille. Eläkettä myönnettäessä tulisi ottaa huomioon urheilijan toimeentulomahdollisuudet. Esityksessä ehdotetaan lisäksi muutettavaksi takuueläkkeestä annettua lakia. Muutos on tekninen. Esitys liittyy valtion vuoden 2015 talousarvioesitykseen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2015. (OKM ylitarkastaja Heidi Sulander 0295 330 298)

Hallituksen esitys (HE 138/2014 vp) eduskunnalle kestävän metsätalouden määräaikaiseksi rahoituslaiksi sekä laeiksi kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain ja kiinteistön yhteisomistajien osallistumisesta metsätalouden rahoituslainsäädännössä tarkoitettuun toimenpiteeseen annetun lain kumoamisesta sekä kestävän metsätalouden rahoituslain kumoamisesta. Esityksessä ehdotetaan annettavaksi uusi laki kestävän metsätalouden määräaikaisesta rahoituksesta. Lisäksi ehdotetaan kumottavaksi kestävän metsätalouden rahoituksesta annettu laki, kiinteistön yhteisomistajien osallistumisesta metsätalouden rahoituslainsäädännössä tarkoitettuun toimenpiteeseen annettu laki ja kestävän metsätalouden rahoituslaki. Ehdotettu määräaikainen rahoituslaki sisältäisi säännökset tuen myöntämisen perusteista ja yleisistä edellytyksistä. Tukien myöntämiseen, maksamiseen, valvontaan ja muihin vastaaviin seikkoihin liittyviin menettelyihin sovellettaisiin ehdotetun lain lisäksi valtionavustuslakia. Ehdotetut tuet ovat harkinnanvaraisia ja päätöksiä tuen myöntämisestä voidaan tehdä valtion talousarviossa vuosittain osoitettavien määrärahojen puitteissa. Perusperiaatteiltaan ehdotettu rahoituslaki on nykykäytännön mukainen. Keskeiset muutokset liittyvät taimikon ja nuoren metsän hoidon tukemiseen, tukivyöhykejakoon ja tiettyjen toimenpiteiden jättämiseen tukijärjestelmän ulkopuolelle sekä lainarahoituksesta luopumiseen. Ehdotettu tukijärjestelmä perustuu Euroopan unionin uusiin valtiontukisääntöihin ja tulee voimaan sen jälkeen, kun Euroopan yhteisön komissio on hyväksynyt tukijärjestelmän. Määräaikaisen rahoituslain on tarkoitus tulla voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana. Muut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun ne on hyväksytty ja vahvistettu. Esitys liittyy valtion vuoden 2015 talousarvioesitykseen. (MMM metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen 0295 162 447)

Hallituksen esitys (HE 139/2014 vp) eduskunnalle laiksi menettelyistä muodostettaessa Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio osakeyhtiöksi. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki niistä menettelyistä, joiden kautta Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio muodostetaan osakeyhtiöksi. Tapio luetaan nykyisin niin sanottuun välilliseen valtionhallintoon ja se on maa- ja metsätalousministeriön ohjauksen ja valvonnan alainen. Tapiota koskevat perussäännökset ovat metsäkeskuksista ja metsätalouden kehittämiskeskuksesta annetussa laissa, jonka kumonneessa Suomen metsäkeskuksesta annetussa laissa on säädetty valtioneuvostolle oikeus muodostaa Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion liiketoiminnasta ja siihen liittyvästä omaisuudesta vuoden 2014 loppuun mennessä valtion kokonaan omistama ja sille palveluja tuottava yhtiö. Tarkoituksena on, että osakeyhtiö kuuluisi toiminnan aloittaessaan markkinaehtoisesti toimivana yhtiönä valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosaston alaisuuteen. Perustettavan osakeyhtiön toiminnan tarkoituksena olisi tuottaa valtiolle asiantuntija- ja muita vastaavia palveluja bio- ja metsätalousalalla. Tavoitteena on, että osakeyhtiö toimisi sidosyksikköasemassa suhteessa valtioon. Esitys liittyy valtion vuoden 2015 talousarvioesitykseen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2015. (MMM lainsäädäntöneuvos Maija Kaukonen 0295 162 153)

Hallituksen esitys (HE 140/2014 vp) eduskunnalle laeiksi Euroopan unionin suorista tuista maataloudelle annetun lain ja maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain muuttamisesta sekä eräiksi niihin liittyviksi laeiksi. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Euroopan unionin suorista tuista maataloudelle annettua lakia siten, että siinä otettaisiin huomioon ne Euroopan unionin yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksesta johtuvat muutokset tukijärjestelmiin, joiden osalta tulee kansallisesti säätää. Lakiin otettaisiin säännökset perustuesta, joka korvaa nykyisin käytössä olevan tilatuen. Lakiin ehdotetaan otettavaksi säännökset tuotantosidonnaisesta tuesta, jota myönnettäisiin lypsylehmille, naudoille, uuhille ja kutuille, teurastetuille karitsoille, kileille ja hiehoille sekä peltokasvipalkkiona tärkkelysperunalle, öljy- ja valkuaiskasveille, avomaanvihanneksille, sokerijuurikkaalle ja rukiille. Uutena tukimuotona ehdotetaan otettavaksi käyttöön Euroopan unionin lainsäädäntöön pohjautuen viherryttämistuki, jota myönnettäisiin vastaavalle alalle kuin mille perustukea voidaan myöntää. Viherryttämistuen ekologisiksi aloiksi ehdotetaan Suomessa otettavaksi käyttöön kesantoalat, typensitojakasvien ja lyhytkiertoisen energiapuun alat sekä täydentävien ehtojen mukaiset maisemapiirteiden alat. Lisäksi ehdotetaan, että Suomessa otettaisiin käyttöön metsäisyyspoikkeus aluetasolla tarkasteltuna. Uutena tukimuotona ehdotetaan otettavaksi käyttöön myös jäsenvaltioille pakollinen nuoren viljelijän tuki. Maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan Suomen Euroopan komissiolle tekemiä esityksiä Etelä-Suomen ja pohjoisen Suomen kansallisista tuista. Etelä-Suomen kansallisena tukena voitaisiin myöntää sika- ja siipikarjatalouden tuotannosta irrotettua tukea ja tukea puutarhataloudelle. Pohjoisille alueille voitaisiin myöntää tukea kuudelle pääryhmälle, joita ovat maito, märehtijät, siat ja siipikarja, puutarhaviljely, kasvintuotanto ja muut pohjoiset tuet. Tukijärjestelmien yhdenmukaistamiseksi ehdotetaan, että kansallisten tukien myöntämisen edellytyksenä oleva, hakijan hallinnassa olevan viljelykseen soveltuva peltoala olisi viisi hehtaaria tai vähintään yksi hehtaari puutarhakasvien viljelyksessä olevaa peltoa. Lisäksi ehdotetaan kahteen lakiin muutoksia, jotka johtuvat edellä mainittuihin lakeihin ehdotetuista muutoksista sekä Euroopan unionin muuttuneesta lainsäädännöstä. Esitys liittyy valtion vuoden 2015 talousarvioesitykseen. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2015. (MMM lainsäädäntöneuvos Katri Valjakka 0295 162 235)

Hallituksen esitys (HE 141/2014 vp) eduskunnalle laiksi maatalouden harjoittamisesta luopumisen tukemisesta annetun lain muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan maatalouden harjoittamisesta luopumisen tukemisesta annetun lain mukaisen tukijärjestelmän soveltamista jatkettavaksi siten, että luopumistukea voitaisiin myöntää maatalousyrittäjälle, joka luopuu laissa säädetyin tavoin maatalouden harjoittamisesta vuosina 2015-2018. Lakiin tehtäisiin tuensaajan ikää sekä luovutettavan maatilan elinkelpoisuuden arvioinnissa sovellettavaa, tilalla harjoitettavasta maataloudesta saatavaa vähimmäistuloa koskevia muutoksia. Luopumistuen saamisen vähimmäisikää nostettaisiin vuosina 2017 ja 2018 lähisukulaisten välillä tapahtuvien sukupolvenvaihdosten osalta nykyisestä 59 vuodesta 60 vuoteen. Porotalouden osalta ikärajaa nostettaisiin vuosina 2017 ja 2018 nykyisestä 56 vuodesta 57 vuoteen. Maatilan taloudellista elinkelpoisuutta arvioitaisiin jatkossa vain maatilalla harjoitettavasta maataloudesta saatavan tulon pohjalta, eikä laskelmassa enää otettaisi huomioon maatilalla harjoitettavan liitännäistoiminnan eikä metsätalouden tuloa. Esitys liittyy valtion vuoden 2015 talousarvioesitykseen. Lain voimaantulosta on tarkoitus säätää valtioneuvoston asetuksella. (MMM hallitussihteeri Jarno Virta 0295 162 105)

Hallituksen esitys (HE 142/2014 vp) eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 §:n väliaikaisesta muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion televisio- ja radiorahastosta annettua lakia siten, että valtion talousarviosta valtion televisio- ja radiorahastolle julkisen palvelun kustannusten kattamiseen suoritettavaan määrärahaan ei vuodelle 2015 tehtäisi lain 3 §:ssä säädetyn indeksin mukaista vuotuista korotusta. Esitys liittyy valtion vuoden 2015 talousarvioesitykseen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2015 ja olemaan voimassa 31.12.2015 saakka. (LVM viestintäneuvos Elina Normo 0295 342 463)

Hallituksen esitys (HE 143/2014 vp) eduskunnalle laiksi lästimaksusta annetun lain kumoamisesta. Esityksessä ehdotetaan kumottavaksi lästimaksusta annettu laki. Aluksilta perittävät lästimaksut on käytetty merimiesten hyväksi tapahtuvaa huoltotoimintaa varten sekä meripelastustoiminnan edistämiseksi. Lästimaksujärjestelmä on vanhentunut, eikä lästimaksusta annettu laki täytä perustuslain vaatimuksia. Lisäksi lästimaksujen periminen ja kerättyjen tulojen jakaminen avustuksen saajille on hallinnollisesti raskas järjestelmä suhteessa maksujen ja avustusten määrään. Samalla siirryttäisiin valtion talousarviorahoitukseen niiden tahojen osalta, joiden toiminnan turvaamisen kannalta rahoitus on tarpeen, kun lästimaksuilla katettava avustus poistuu. Esitys liittyy valtion vuoden 2015 talousarvioesitykseen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2015. (LVM kansainvälisten asioiden neuvos Laura Eiro 0295 342 668)

Hallituksen esitys (HE 144/2014 vp) eduskunnalle laiksi katsastustoiminnan valvontamaksusta annetun lain 5 §:n muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi katsastustoiminnan valvontamaksusta annetun lain 5 §. Katsastustoiminnan valvontamaksun määrä laskettaisiin nykyisestä 2,90 eurosta 2,20 euroon. Esitys liittyy valtion vuoden 2015 talousarvioesitykseen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2015. (LVM yli-insinööri Maria Rautavirta 0295 342 564)

Hallituksen esitys (HE 145/2014 vp) eduskunnalle laiksi laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueilla annetun lain 8 §:n muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueilla annettua lakia siten, että Viestintävirasto voisi myöntää valtion tukea myös niissä kunnissa toteutettaville laajakaistahankkeille, joiden hankkeita on tähän saakka tuettu Euroopan unionin maaseuturahastosta. Esitys liittyy valtion vuoden 2015 talousarvioesitykseen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2015. (LVM neuvotteleva virkamies Elina Thorström 0295 342 393)

Hallituksen esitys (HE 146/2014 vp) eduskunnalle laeiksi väylämaksulain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta sekä rataverolain 5 ja 7 §:n väliaikaisesta muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi väylämaksulakia ja rataverolakia. Väylämaksun yksikköhintoja alennettaisiin ja rataveroa jätettäisiin osittain kantamatta vuosina 2015-2017. Väylämaksulakia ehdotetaan lisäksi muutettavaksi pysyvästi lain soveltamisalan osalta. Muutokset ja tarkennukset koskisivat mm. jäänmurtajia sekä Saimaan kanavaa ja sisävesiliikennettä. Esitys liittyy valtion vuoden 2015 talousarvioesitykseen. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2015. (LVM ylitarkastaja Olessia Manner 0295 342 887)

Hallituksen esitys (HE 147/2014 vp) eduskunnalle laiksi Matkailun edistämiskeskuksen toiminnan siirtämisestä Finpro ry:n ylläpidettäväksi. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki, jolla Matkailun edistämiskeskuksen toiminnot siirrettäisiin Finpro ry:n ylläpidettäväksi. Esityksen mukaan valtioneuvosto oikeutettaisiin luovuttamaan Matkailun edistämiskeskuksen hallinnassa oleva omaisuus ja toiminta Finpro ry:lle. Samalla kumottaisiin Matkailun edistämiskeskuksesta annettu laki ja sen toiminta valtion virastona lakkaisi 31.12.2014. Matkailun edistämiskeskuksen henkilöstö siirtyisi Finpro ry:n palvelukseen niin sanottuina vanhoina työntekijöinä 1.1.2015 alkaen. Esityksen tavoitteena on tehostaa ja selkeyttää julkisrahoitteisten toimijoiden kansainvälistymispalvelujen tarjontaa sekä löytää synergiaetuja. Tavoitteena on myös vahvistaa matkailutoimialan kokonaisvaltaisen kehittämisen perustaa kansainvälisestä näkökulmasta. Esitys liittyy valtion vuoden 2015 talousarvioesitykseen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2015. (TEM teollisuusneuvos Severi Keinälä 0295 064 006)

Hallituksen esitys (HE 148/2014 vp) eduskunnalle laiksi kuluttajatutkimuskeskuksen toiminnan siirtämisestä Helsingin yliopistolle ja kuluttajatutkimuskeskuksen lakkauttamisesta. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki kuluttajatutkimuskeskuksen toiminnan siirtämisestä Helsingin yliopistolle ja kuluttajatutkimuskeskuksen toiminnan lakkauttamisesta. Kuluttajatutkimuskeskuksen henkilöstö siirtyisi Helsingin yliopiston palvelukseen. Samalla ehdotetaan kumottavaksi kuluttajatutkimuskeskuksesta annettu laki. Esitys liittyy valtion vuoden 2015 talousarvioesitykseen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2015. (TEM neuvotteleva virkamies Sari Alho 0295 049 007)

Hallituksen esitys (HE 149/2014 vp) eduskunnalle laeiksi kaupparekisterilain, yhdistyslain ja yritys- ja yhteisötietolain 10 §:n muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kaupparekisterilakia, yhdistyslakia ja yritys- ja yhteisötietolain 10 §:ää. Ehdotettavilla muutoksilla keskitettäisiin Patentti- ja rekisterihallituksen paikallisviranomaisina toimivien maistraattien ja ELY-keskusten tehtäviä Patentti- ja rekisterihallitukselle. Esityksen antamisen taustalla ovat kaupparekisterin uudet sähköiset asiointipalvelut, jotka vähentävät työtä sekä maistraateissa että Patentti- ja rekisterihallituksessa. Keskittämisellä voidaan turvata nopea ja asiantunteva käsittely sekä ilmoitusten läpinäkyvä hinnoittelu käytettävän henkilöresurssin samanaikaisesti vähentyessä. Lisäksi keskittäminen keventää hallinnollista ohjausta. Esitys liittyy valtion vuoden 2015 talousarvioesitykseen. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.9.2015. (TEM ylitarkastaja Mika Kotala 0295 047 033)

Hallituksen esitys (HE 150/2014 vp) eduskunnalle laiksi rajat ylittävästä terveydenhuollosta annetun lain muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rajat ylittävästä terveydenhuollosta annettua lakia, jotta EU-lainsäädäntöä soveltavien valtioiden välisessä sairaanhoidon kustannusten korvaamisessa voitaisiin siirtyä todellisten kustannusten korvaamiseen. Esityksessä ehdotetaan lisäksi säädettäväksi, että Kansaneläkelaitoksella on mahdollisuus selvittää toisessa jäsenvaltiossa saatua sairaanhoitoa vastaavan hoidon kustannukset ja asiakasmaksut potilaan kotikunnan mukaiselta kuntayhtymältä, kun potilas hakee korvauksia ulkomailla saamastaan hoidosta. Nykyisin Kansaneläkelaitos pyytää selvitystä potilaan kotikunnasta. Esitys liittyy valtion vuoden 2015 talousarvioesitykseen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.5.2015, kuitenkin niin, että 12 §:n 2 momentti tulisi voimaan 1.1.2015. (STM hallitusneuvos Marja-Terttu Mäkiranta 0295 163 170)

Hallituksen esitys (HE 151/2014 vp) eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain, työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain ja työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia, työttömyysetuuksien rahoituksesta annettua lakia ja työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annettua lakia. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ansiopäivärahan laskentasääntöä siten, että ansiopäiväraha alenisi niiltä, joiden palkka ylittää 3 115 euroa kuukaudessa. Lisäksi korotetun ansio-osan määrää alennettaisiin. Ansiopäivärahaan ehdotetuista muutoksista syntyy noin 50 miljoonan euron säästö työttömyysvakuutusmaksuilla rahoitettaviin ansiopäivärahamenoihin. Tämä säästö ehdotetaan tilitettäväksi Kansaneläkelaitokselle alentamaan valtion rahoitusvastuuta päivärahamenoista. Ehdotetuilla muutoksilla toteutetaan hallituksen päättämä 50 miljoonan euron säästö työttömyyspäivärahamenoissa. Esitys liittyy valtion vuoden 2015 talousarvioesitykseen. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2015. (STM hallitusneuvos Esko Salo 0295 163 422)

Hallituksen esitys (HE 152/2014 vp) eduskunnalle laiksi toimeentulotuesta annetun lain 11 §:n muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi toimeentulotukilain 11 §:ää. Lakiin lisättäisiin määräaikaisena voimassa olleen säännöksen tilalle uusi säännös, jolla toimeentulotukea myönnettäessä huomioon otettavien ansiotulojen etuoikeutettu osa muutettaisiin pysyväksi. Ansiotuloista jätettäisiin edelleenkin ottamatta huomioon vähintään 20 prosenttia, kuitenkin enintään 150 euroa kuukaudessa. Samalla ansiotuloista tehtävä vähennys muutettaisiin tulonsaajakohtaiseksi, kun vähennys oli aikaisemmin kotitalouskohtainen. Esitys liittyy valtion vuoden 2015 talousarvioesitykseen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2015. (STM asuntoneuvos Raimo Kärkkäinen 0295 163 302)

Hallituksen esitys (HE 153/2014 vp) eduskunnalle laiksi eläkkeiden ja eräiden muiden etuuksien vuoden 2015 indeksitarkistuksista sekä laeiksi kansaneläkeindeksistä annetun lain 2 §:n ja toimeentulotuesta annetun lain 9 §:n muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan annettavaksi laki eläkkeiden ja eräiden muiden etuuksien vuoden 2015 indeksitarkistuksista. Tämän lain mukaisesti kansaneläke- sekä työeläkeindeksejä korotettaisiin pysyvästä lainsäädännöstä poiketen 0,4 prosentilla. Ehdotettu laki koskisi työeläkkeitä sekä työeläkeindeksiin sidottuja muita etuuksia ja euromääriä. Muutos koskisi myös kansaneläkkeitä, takuueläkettä ja muita sellaisia etuuksia ja muita rahamääriä, joita tarkistetaan kansaneläkeindeksin perusteella tai jotka ovat muuten sidottuja kansaneläkkeen määrään. Esityksen mukaista 0,4 prosentin korotusta ei ole tarkoitettu koskemaan toimeentulotuen perusosaa, joten esitykseen sisältyy myös ehdotus toimeentulotuen perusosan määrän korottamisesta. Perusosan määrän korottamisella turvataan se, että toimeentulotuen perusosan taso nousee pysyvän lainsäädännön määräämän tasokorotuksen mukaisesti. Esitys liittyy valtion vuoden 2015 talousarvioesitykseen. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2015. (STM neuvotteleva virkamies Pasi Pajula 0295 163 479)

Hallituksen esitys (HE 154/2014 vp) eduskunnalle laiksi asunto-osakeyhtiöiden perusparannuslainojen valtiontakauksesta. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki asunto-osakeyhtiöiden perusparannuslainojen valtiontakauksesta. Kyseisellä lailla otetaan käyttöön valtion täytetakaus asunto-osakeyhtiöiden perusparannuslainoille nykyisen perusparannuslainaan myönnettävän korkotuen sijaan. Valtio voisi myöntää täytetakauksen luottolaitoksen antamalle lainalle, joka käytetään asunto-osakeyhtiötalon perusparannukseen. Valtiontakauksen myöntäminen edellyttäisi, että lainansaajalla katsotaan olevan riittävät edellytykset lainan takaisinmaksamiseen. Takauslainan enimmäismäärä olisi 70 prosenttia kohtuullisista perusparannuskustannuksista ja takausaika olisi enintään 20 vuotta. Takauslainaan liittyisi joko kiinnitysvakuus tai muu turvaava vakuus. Lainansaajalta perittäisiin lainanmyöntäjän välityksellä takausmaksu, joka olisi kaksi prosenttia myönnetyn takauslainan pääomasta. Esitys liittyy valtion vuoden 2015 talousarvioesitykseen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2015. (YM hallitussihteeri Juha Post 0295 250 258)