Valtioneuvoston yleisistunto 20.2.2014

Valtioneuvoston viestintäosasto 20.2.2014 11.41
Tiedote 66/2014

HALLITUKSEN ESITYKSET

 

Valtioneuvosto antoi 20.2.2014 eduskunnalle seuraavat hallituksen esitykset:

Hallituksen esitys (HE 6/2014 vp) eduskunnalle laiksi rahankeräyslain muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rahankeräyslakia siten, että luvansaajayhteisön tarkoituksen yleishyödyllisyyden yksinomaisuusvaatimuksesta luovutaan. Sen varmistamiseksi, että rahankeräyksellä hankittuja varoja ei käytetä yksityisen edun edistämiseen, lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että rahankeräyksellä hankitut varat tulee käyttää yksinomaan yleishyödylliseen tarkoitukseen. Lisäksi ehdotetaan, että Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Suomen ortodoksisen kirkon hiippakunnalla olisi oikeus toimeenpanna rahankeräyksiä kirkollisen hyväntekeväisyystyön eli diakoniatyön rahoittamiseksi ja yliopistoilla oikeus toimeenpanna rahankeräyksiä varojen hankkimiseksi yliopistolain mukaisen toiminnan tukemiseen. Rahankeräystoiminnan joustavoittamiseksi esityksessä ehdotetaan, että rahankeräysten sallittu enimmäistoimenpanoaika pidennettäisiin kahdesta vuodesta viiteen vuoteen. Tähän liittyen lupaviranomaiselle ehdotetaan lisättäväksi mahdollisuus peruuttaa lupa, jos tuottojen käyttö luvassa määrättyyn tarkoitukseen ei ole enää mahdollista. Tämän lisäksi rahankeräyksellä saatujen varojen käyttöä selkiytettäisiin siten, että keräysvaroja saisi käyttää keräyksen toimeenpanon välittömiin kustannuksiin, jotka ovat keräyksen toimeenpanon kannalta välttämättömiä. Rahankeräyslakiin tehtäisiin myös eräitä täsmennyksiä ja teknisiä muutoksia. Lisäksi toimivalta kiinteistön käyttö- ja omistusoikeuden muutosta koskevissa lupa-asioissa siirrettäisiin sisäministeriöltä Poliisihallitukselle. (SM ylitarkastaja Jukka Tukia 0295 488 573)

VALTIONEUVOSTON ASETUKSET

Valtioneuvosto antoi 20.2.2014 seuraavat asetukset:

Valtioneuvoston asetus valtion oikeusaputoimistojen eräiltä julkisilta oikeusavustajilta ja yleisiltä edunvalvojilta vaadittavasta kielitaidosta. Kelpoisuusvaatimuksena eräisiin Helsingin, Itä-Uudenmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan, Länsi-Uudenmaan ja Turun oikeusaputoimistojen julkisen oikeusavustajan ja yleisen edunvalvojan virkoihin on julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003) 6 §:n 1 momentin säännöksestä poiketen erinomainen ruotsin kielen suullinen ja kirjallinen taito sekä hyvä suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito. Asetus tulee voimaan 1.3.2014. (OM hallitusneuvos Maaria Rubanin 0295 150 140)

Valtioneuvoston asetus valtion yhteisten tieto- ja viestintäteknisten palvelujen järjestämisestä, valtioneuvoston asetus valtiokonttorista annetun valtioneuvoston asetuksen 1 a §:n kumoamisesta, valtioneuvoston asetus julkisen hallinnon yhteisistä sähköisistä asioinnin ja hallinnon tukipalveluista annetun valtioneuvoston asetuksen kumoamisesta ja valtioneuvoston asetus oikeushallinnon tietotekniikkakeskuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen kumoamisesta. Valtion yhteisten tieto- ja viestintäteknisten palvelujen järjestämisestä annetulla valtioneuvoston asetuksella säädetään valtion yhteisistä tieto- ja viestintäteknisistä palveluista ja niiden tuottajista sekä palvelujen käytöstä. Valtion yhteisten tieto- ja viestintäteknisten palvelujen järjestämisestä annetun lain (1226/2013) 5 §:ssä tarkoitettu palvelukeskus on asetuksen mukaan Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori. Asetuksen mukaisia muita palvelutuottajia ovat Valtiokonttori, Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Verohallinto, Väestörekisterikeskus ja Suomen Erillisverkot Oy. Asetuksessa säädetään Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin asiakasneuvottelukunnasta ja sen tehtävistä. Asetuksessa säädetään lisäksi palvelujen laadusta ja kustannustehokkuudesta ja palvelutuotantoon liittyvistä tiedonsaantioikeuksista ja tiedonantovelvollisuuksista. Samalla annetaan valtioneuvoston asetukset, joilla kumotaan valtiokonttorista annetun valtioneuvoston asetuksen (1155/2012) 1 a §, julkisen hallinnon yhteisistä sähköisistä asioinnin ja hallinnon tukipalveluista annettu valtioneuvoston asetus (393/2009) ja oikeushallinnon tietotekniikkakeskuksesta annettu valtioneuvoston asetus (1035/2005). Asetukset tulevat voimaan 1.3.2014. (VM lainsäädäntöneuvos Hannele Kerola 0295 530 199)

Valtioneuvoston asetus väestötietojärjestelmästä annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta. Asetukseen tehdään ulkomaan kansalaisen oleskelulupatietoina tallennettavia tietoja koskevia tietosisältömuutoksia. Maaliskuun 2010 alusta voimaan tulleen väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista annetun lain mukaan väestötietojärjestelmään talletetaan eräitä uusia tietoja kuten lain 17 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaiset ulkomaan kansalaisen oleskeluluvan lajia ja luvan kestoa koskevat ja muut vastaavat tiedot. Lailla 156/2013 muutetun lain 80 §:n siirtymäsäännöksen 1 kohdan mukaan Väestörekisterikeskuksen on saatettava väestötietojärjestelmän automaattisen tietojenkäsittelyn avulla pidetty tietojärjestelmä ja varmennetun sähköisen asioinnin tekninen palvelujärjestelmä uuden lain mukaiseksi neljän vuoden kuluessa lain voimaantulosta, eli viimeistään 1.3.2014. Asetukseen lisätään uusi 20 a §, joka sisältää yksityiskohtaisen luettelon tiedoista, jotka voidaan ulkomaan kansalaisen oleskeluoikeutta koskevina tietoina tallettaa väestötietojärjestelmään. Väestötietojärjestelmään talletetaan lain 17 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaisina tietoina sellaiset tiedot, joita voidaan hyödyntää erityisesti kotikuntalaissa tarkoitetun kotikuntaa ja asuinpaikkaa koskevan merkinnän tekemistä ja sen oikeellisuuden varmistamista varten sekä ulkomaan kansalaisten asioita hoitavien viranomaisten toiminnassa. Asetus tulee voimaan 1.3.2014. (VM lainsäädäntöneuvos Assi Salminen 0295 530 560)

Valtioneuvoston asetus vuodelta 2013 maksettavasta Etelä-Suomen kansallisesta tuesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta. Asetuksella määrätään Etelä-Suomen kansallisen tuen teurastettujen hiehojen, maidon ja puutarhatuotteiden varastointituen lopullinen tukitaso. Tuotannonalojen lopullisten tuettavien määrien selvittyä on tarpeellista muuttaa lopullisia maksettavia tukitasoja ja enimmäismäärärajoitteita muuten myönnettäväksi tulevan tuen määrän enimmäismäärärajoitteiden ylittämisen estämiseksi tai vaihtoehtoisesti tuen maksuvaltuuden mahdollisimman täysimääräiseksi käyttämiseksi. Teurastettujen hiehojen tukea Etelä-Suomessa korotetaan alkuperäisestä 240 eurosta eläinyksikköä kohti 285 euroon. Maidon litrakohtaisen tuen 0,1 sentin/litra korotuksella vahvistetaan vuoden 2013 Etelä-Suomen tukitasot maidon osalta. Lisäksi tarkistetaan liitettä 2 siten, että kasvihuonetuotannon tuen rajoitetta lasketaan 12,79 miljoonaan euroon, joka mahdollistaa puutarhatuotteiden varastotuen enimmäismäärän nostamisen 0,79 miljoonasta eurosta 0,87 miljoonaan euroon. Puutarhatuotteiden varastointituen yksikkötuki muutetaan koneellisesti jäähdytetyille varastoille 7,2 euroa/m³ ja muille varastoille 4,4 euroa/m³. Asetus tulee voimaan 26.2.2014. (MMM vanhempi hallitussihteeri Juha Vanhatalo 0295 162 347)

Valtioneuvoston asetus huumausaineena pidettävistä aineista, valmisteista ja kasveista annetun valtioneuvoston asetuksen liitteen IV muuttamisesta. Huumausainelain mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan määritellä huumausaineeksi sellaisia huumaantumistarkoituksessa käytettäviä aineita, jotka ovat terveydelle vaarallisia ja joista on tehty ilmoitus valvontaa ottamista varten EU:n neuvoston päätöksen mukaisesti. Asetuksella lisätään huumausaineluetteloon kansallisesti neljä uutta ainetta: 2-(4-kloro-2,5-dimetoksifenyyli)-N-(2-metoksibentsyyli)etaaniamiini (25C-NBOMe), 4-jodo-2,5-dimetoksi-N-(2-metoksibentsyyli)etaaniamiini (25I-NBOMe), 2-(4-bromo-2,5-dimetoksifenyyli)-N-(2-metoksibentsyyli)etaaniamiini (25B-NBOMe) ja 2-(2,5-dimetoksifenyyli)-N-(2-metoksibentsyyli)etaaniamiini (25H-NBOMe). 25C-NBOMe, 25I-NBOMe, 25B-NBOMe, 25H-NBOMe ovat kemialliselta rakenteeltaan fenetyyliamiineja. Näillä yhdisteillä on hallusinogeenisiä ja piristäviä vaikutuksia päihdekäytössä. Kyseessä olevat neljä ainetta ovat keskenään kemialliselta rakenteeltaan hyvin lähellä toisiaan. Aineiden rakenne muistuttaa esimerkiksi 2C-B-ainetta, joka on luokiteltu YK:n yleissopimuksissa huumausaineeksi. Nämä aineet ovat terveydelle vaarallisia huumaantumistarkoituksessa käytettäviä aineita. Ne voivat väärinkäytettyinä aiheuttaa huumausaineeksi luokiteltujen aineiden kaltaisia haittoja. Kaikki nämä aineet on ilmoitettu Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskuksen (EMCDDA) varhaisen varoituksen järjestelmään ja ne ovat levinneet väärinkäyttöön myös Suomessa. Aineet eivät ole YK:n tai EU:n yhteisen huumausainevalvonnan piirissä, mutta aineita kontrolloidaan useissa Euroopan maissa. Suomessa 25I-NBOMe ainetta on takavarikoitu enemmän ja useammin kuin muualla Euroopassa. Euroopassa nyt luokiteltavaksi ehdotettavat aineet ovat aiheuttaneet jo 15 myrkytystä ja ainakin yhden kuolemantapauksen. Kansallisesti luokiteltavat aineet on luokiteltu jo aiemmin Suomessa farmakologisen vaikutuksensa sekä todennäköisten ja raportoitujen keskushermostovaikutustensa vuoksi reseptilääkkeisiin rinnastettaviksi lääkkeiksi, mutta niillä ei ole lääkinnällistä käyttöä eikä niille ole tehty lääkinnällisen käytön edellyttämiä turvallisuustutkimuksia. Asetus tulee voimaan 3.3.2014. (STM neuvotteleva virkamies Elina Kotovirta 0295 163 977)

VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖKSET

Valtioneuvosto teki 20.2.2014 seuraavat päätökset:

Päätös valtion virastoista ja niiden alaisista yksiköistä, joista tehtäviä ja toimintoja siirretään valtion yhteisten tieto- ja viestintäteknisten palvelujen järjestämisestä annetun lain 5 §:ssä tarkoitettuun palvelukeskukseen (Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori). Päätöksellä vahvistetaan valtion virastojen ja laitosten perustietotekniikka- ja tietojärjestelmäpalveluihin liittyvien tehtävien ja toimintojen siirtäminen valtion yhteisten tieto- ja viestintäteknisten palvelujen järjestämisestä annetun lain (1226/2013) 5  §:n 1 momentissa tarkoitettuun palvelukeskukseen sen mukaisesti kuin siitä on sovittu tehtäviä ja toimintoja siirtävien virastojen ja Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin välillä. Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen Aluehallinnon tietohallintopalveluyksiköstä, Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten tietohallintoyksiköstä, Helsingin käräjäoikeudesta, Helsingin ulosottovirastosta, Itä-Suomen aluehallintoviraston maistraattien ohjaus- ja kehittämisyksiköstä, Lapin aluehallintoviraston aluehallintovirastojen tietohallintoyksiköstä, Oikeushallinnon tietotekniikkakeskuksesta, sosiaali- ja terveysministeriöstä, Turun hovioikeudesta, Valtiokonttorista, Valtiokonttorin Valtion IT-palvelukeskuksesta, Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksesta ja Verohallinnosta siirretään tehtävät, joita Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori tuottaa ja kehittää valtion yhteisten tieto- ja viestintäteknisten palvelujen järjestämisestä annetun lain 5 §:n 1 momentin nojalla ja 5 §:n 3 momentin nojalla annetun valtioneuvoston asetuksen mukaisesti. Tehtävien ja toimintojen siirtojen yhteydessä siirtyvät näihin tehtäviin ja toimintoihin liittyvät sopimukset ja sitoumukset ja niihin liittyvät oikeudet ja velvollisuudet sekä vireillä olevat asiat sekä siirrettävissä tehtävissä olevat henkilöt siten kuin niistä on tarkemmin sovittu siirtosopimuksissa. Siirrot toteutetaan 1.3.2014. (VM lainsäädäntöneuvos Hannele Kerola 0295 530 199)

Päätös maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain (1559/2001) 8 §:n 2 momentissa tarkoitetun määräajan asettamisesta. Määräaika päättyy 28.2.2014. Asetettava määräaika on tarpeen, koska valtion ja maataloustuottajien keskusjärjestöjen (MTK ja SLC) välisissä neuvotteluissa ei ole päästy tähän mennessä yhteiseen näkemykseen Euroopan unionille tehtävästä pohjoisen tuen muutosesityksestä. (MMM vanhempi hallitussihteeri Juha Vanhatalo 0295 162 347)

Päätös asettaa metrologian neuvottelukunta toimikaudeksi 20.2.2014-19.2.2017. Kokoonpano (varajäsenet suluissa): puheenjohtaja: asiantuntija Ina Lehto (ryhmäpäällikkö Juha Saarnio) Elinkeinoelämän keskusliitto; varapuheenjohtaja: ylijohtaja Timo Hirvi (pääarvioija Margareta Hägg) Mittatekniikan keskus; jäsenet: suunnittelija Timo Koskinen liikenne- ja viestintäministeriö (tutkija Jari Waldén Ilmatieteen laitos), valmiusjohtaja Janne Koivukoski sisäministeriö (rikoskemisti Tanja Vakkilainen Keskusrikospoliisi), neuvotteleva virkamies Jarkko Rapala (neuvotteleva virkamies Anneli Törrönen) sosiaali- ja terveysministeriö, ylitarkastaja Veli Viitala (ylitarkastaja Matti Alasalmi) työ- ja elinkeinoministeriö, tutkimusjohtaja Laura Höijer ympäristöministeriö (yksikön päällikkö Mirja Leivuori Suomen ympäristökeskus), tutkija Leena Saari (erikoistutkija Pertti Koivisto) elintarviketurvallisuusvirasto Evira, pääsihteeri Sirpa Thessler LYNET – Luonnonvara- ja ympäristötutkimuksen yhteenliittymä (professori Markku Poutanen Geodeettinen laitos), erikoistutkija Tommi Alanko (tutkija Anna Ruhala) Työterveyslaitos, laatupäällikkö Anu Nurkka (kehityspäällikkö Tarja Sarjakoski) Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, tullikemisti Sara Heilimo (fyysikko Mikko Kontiainen) Tullilaboratorio, yli-insinööri Tuomo Valkeapää (luotettavuusinsinööri Sari Hemminki) Turvallisuus- ja kemikaalivirasto, yhteyspäällikkö Jan Sucksdorff Kaupan liitto (ekonomisti Martti Luukko Kuluttajaliitto-Konsumentförbundet), erikoistutkija Linnéa Linko Turun yliopisto (professori Erkki Ikonen Aalto-yliopisto, Sähkötekniikan korkeakoulu), laboratorionjohtaja Antti Kosunen Säteilyturvakeskus (johtaja Risto Oikari Kajaanin Teknologikeskus Oy) ja development manager Antero Pitkäkoski (johtaja Pentti Manninen) Elinkeinoelämän keskusliitto. (TEM neuvotteleva virkamies Tapani Koivumäki 0295 063 722)

Päätös asettaa valtuuskunta YK:n huumausainetoimikunnan (CND) 57. istuntoon Wienissä 13.-21.3.2014. Valtuuskunnan johtaja on suurlähettiläs Anu Laamanen Wienin suurlähetystöstä ja jäsenet ovat johtaja Kari Paaso sosiaali- ja terveysministeriöstä, osastojohtaja Pekka Hakkarainen Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksesta, neuvotteleva virkamies Elina Kotovirta sosiaali- ja terveysministeriöstä, ulkoasiainsihteeri Kirsti Pohjankukka Wienin suurlähetystöstä, ylitarkastaja Anne-Maria Seesmaa sisäministeriöstä, ylitarkastaja Katja Pihlainen Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksesta, poliisitarkastaja Jaakko Sonck Poliisihallituksesta, erikoissuunnittelija Markku Soikkeli Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksesta ja avustaja Pia Sarivaara-Heikkinen ulkoasiainministeriöstä. (STM neuvotteleva virkamies Outi Kuivasniemi 0295 163 117)

Päätös myöntää sosiaalipoliittinen asiantuntija Katja Veirtolle ero tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan työelämän ja työmarkkinoiden olosuhteita tuntevan jäsenen henkilökohtaisen varajäsenen tehtävästä ja nimittää hänen tilalleen työllisyysasioiden päällikkö Pirjo Väänänen 20.2.2014 lukien lautakunnan 31.12.2015 päättyväksi toimikaudeksi. (STM hallitussihteeri Tiina Muinonen 0295 163 185)

NIMITYSASIAT

Valtioneuvosto päätti 20.2.2014 seuraavat nimitysasiat:

Ulkoasiainsihteerit Katja Ahlfors, Saana Halinen, Heli Hautala, Antti Helanterä, Lauri Hirvonen, Laura Kamras, Kaisa-Reetta Karhu, Katja Karppinen-Njock, Soile Kauranen, Anssi Kullberg, Hanna-Leena Lampi, Stefan Lee, Christina Lehtinen, Lauratuulia Lehtinen, Katja Luopajärvi, Sirpa Oksanen, Päivi Pihlajamäki, Elina Poikonen, Anu Pulkkinen, Jani Raappana, Mika Ruotsalainen, Anna Salovaara sekä Sanna Selin lähetystöneuvoksen virkoihin 1.3.2014 lukien. (UM lähetystöneuvos Mika Koskinen 0295 351 434)

Oikeustieteen kandidaatti, varatuomari Harri Sivula sisäministeriön maahanmuutto-osaston neuvottelevan virkamiehen virkaan 1.3.2014 lukien. (SM neuvotteleva virkamies Marja-Riitta Salokannel 0295 488 304)