Koronavirus: valtioneuvoston  tietoa ja neuvontaa koronaviruksesta sekä thl.fi

Valtioneuvoston yleisistunto 23.10.2014

Valtioneuvoston viestintäosasto 23.10.2014 10.29
Tiedote 463/2014

HALLITUKSEN ESITYKSET

 

Valtioneuvosto antoi 23.10.2014 eduskunnalle seuraavat hallituksen esitykset:

Hallituksen esitys (HE 206/2014 vp) eduskunnalle laiksi kielilain 5 §:n muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kielilakia. Esityksen mukaan yksikielinen kunta voitaisiin kunnan valtuuston esityksestä valtioneuvoston asetuksella säätää kaksikieliseksi kesken sen kymmenvuotiskauden, jonka ajaksi valtioneuvosto on säätänyt kunnan yksikieliseksi. (OM kieliasianneuvos Corinna Tammenmaa 0295 150 181)

Hallituksen esitys (HE 207/2014 vp) eduskunnalle vuoden 2014 kolmanneksi lisätalousarvioksi. Tuloarviota ehdotetaan korotettavaksi nettomääräisesti 601 miljoonalla eurolla, josta verotuloarvioiden korotuksen osuus on 317 miljoonaa euroa. Määrärahoja ehdotetaan lisättäväksi nettomääräisesti 77 miljoonalla eurolla. Lisätalousarvioesitykseen sisältyy useita erisuuntaisia määräraha-arvioiden tarkistuksia. Vuoden 2014 kolmas lisätalousarvioesitys vähentää kuluvan vuoden nettolainanoton tarvetta 523 miljoonalla eurolla. Valtion nettolainanotoksi vuonna 2014 ehdotetaan 6,9 miljardia euroa. Vuoden 2014 jakamattomaksi varaukseksi jäisi 123,8 miljoonaa euroa. Vuonna 2014 käyttämättä jäävä jakamaton varaus voidaan siirtää vuodelle 2015 käytettäväksi kertaluonteisiin menoihin. (VM budjettipäällikkö Hannu Mäkinen 0295 530 330)

Hallituksen esitys (HE 208/2014 vp) eduskunnalle laiksi kunnallisen eläkelain muuttamisesta. Kunnallista eläkelakia esitetään muutettavaksi siten, että kunnallisen eläkelaitoksen Kevan toimitusjohtaja voitaisiin irtisanoa sekä siirtää toisiin tehtäviin, jos hän on menettänyt valtuuskunnan luottamuksen. Lisäksi lakiin ehdotetaan lisättäväksi nimenomainen säännös, jonka perusteella toimitusjohtajan kanssa voitaisiin tehdä johtajasopimus. Lakia ehdotetaan täsmennettäväksi myös siten, että valtuuskunnan erottaessa hallituksen, uusi hallitus valittaisiin hallituksen jäljellä olevaksi toimikaudeksi. (VM lainsäädäntöneuvos Marja Isomäki 0295 530 414)

Hallituksen esitys (HE 209/2014 vp) eduskunnalle laeiksi aluehallintovirastoista annetun lain ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun lain muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi aluehallintovirastoista annetun lain sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun lain viranomaisten ohjausta koskevia säännöksiä. Tavoitteena on muuttaa viranomaisten ohjausjärjestelmät nykyistä selkeämmiksi ja yksinkertaisemmiksi. Nykyinen kolmiportainen ohjausjärjestelmä ehdotetaan muutettavaksi kaksiportaiseksi. Aluehallintovirastoille ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille laadittaisiin yhteinen strategia-asiakirja sekä lisäksi kullekin aluehallintovirastolle ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle yksi tulossopimus. Aluehallintovirastojen työsuojelun tehtäviä hoitavat vastuualueet tekisivät kuitenkin edelleen omat tulossopimuksensa vain sosiaali- ja terveysministeriön työsuojeluosaston kanssa ja strategia-asiakirjassa olisi oma osuus työsuojelun tehtävien suunnittelua ja ohjausta varten. (VM lainsäädäntöneuvos Sami Kouki 0295 530 129)

Hallituksen esitys (HE 210/2014 vp) eduskunnalle laeiksi opintotukilain sekä lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta annetun lain muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan, että ulkomailla harjoitettaviin opintoihin myönnettävän opintotuen edellytyksiä muutettaisiin siten, että opiskelijalla voisi olla oikeus opintotukeen myös, jos hänellä olisi elinolosuhteisiin liittyviä kiinteitä siteitä Suomeen. Esityksessä ehdotetaan lisäksi, että korkeakoulututkinnon suorittaneella opiskelijalla ei olisi oikeutta opintotukeen toiseen samantasoisen korkeakoulututkinnon suorittamiseksi. Lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta annettuun lakiin ehdotetaan tehtäväksi muutoksia, jotka koskevat koulumatkatuen määrää opiskelijan käyttäessä koulumatkaansa eräiden toimivaltaisten viranomaisten palvelusopimusasetuksen mukaisesti järjestämää joukkoliikennettä. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.8.2015. Lain 6 a § ehdotetaan kuitenkin tulevaksi voimaan 1.8.2016. (OKM neuvotteleva virkamies Virpi Hiltunen 0295 330 110)

Hallituksen esitys (HE 211/2014 vp) eduskunnalle laeiksi ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain, ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 11 §:n, opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 25 §:n ja opintotukilain 7 §:n muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi ammatillista peruskoulutusta koskevaan lainsäädäntöön säännökset ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavasta koulutuksesta sekä työhön ja itsenäiseen elämään valmentavasta koulutuksesta. Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus olisi uusi enintään lukuvuoden pituinen koulutuskokonaisuus, johon yhdistettäisiin nykyiset eri kohderyhmille suunnatut ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavat ja valmentavat koulutukset sekä kotitalousopetus. Koulutuksen tavoitteena olisi antaa valmiuksia hakeutua ammatilliseen peruskoulutukseen sekä vahvistaa edellytyksiä suorittaa ammatillinen perustutkinto. Työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus olisi vamman tai sairauden vuoksi erityistä tukea tarvitseville suunnattu koulutuskokonaisuus, jonka tavoitteena olisi antaa opiskelijalle henkilökohtaisten tavoitteiden ja valmiuksien mukaista opetusta ja ohjausta. Esityksessä ehdotetaan lisäksi selkeytettäväksi ammatillisesta peruskoulutuksesta annettua lainsäädäntöä erityisopetuksen ja erityisten opiskelujärjestelyjen osalta. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.8.2015. (OKM hallitusneuvos Piritta Sirvio 0295 330 336)

Hallituksen esitys (HE 212/2014 vp) eduskunnalle laiksi tilintarkastuslain muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan tilintarkastuslakia muutettavaksi siten, että tilintarkastajalle säädettäisiin velvoite ilmoittaa tilintarkastuksen aikana ilmenneistä säännösten tai määräysten vastaisuuksista tarkastuksen kohteena olevalle yhteisölle tai säätiölle. Jos yhteisö tai säätiö ei ilmoituksen johdosta ryhtyisi toimiin, olisi tilintarkastajalla velvollisuus tehdä ilmoitus toimivaltaiselle viranomaiselle. Lainmuutoksella luotaisiin kannustin tarkastettavalle yhteisölle tai säätiölle ryhtyä asianmukaisiin toimenpiteisiin säännösten tai määräysten vastaisen menettelyn tultua ilmi. Samalla vahvistettaisiin tilintarkastajan itsenäistä ja riippumatonta asemaa. Ehdotus liittyy harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjuntaan sekä reilun kilpailun edistämiseen. Tilintarkastuslakia muutettaisiin myös tilintarkastajan tehtävästä eroamisen ja tilintarkastajan salassapitovelvoitteen osalta. Lisäksi lain termistöä päivitettäisiin. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2015. (TEM hallitussihteeri Sari Koivisto 0295 047 086)

Hallituksen esitys (HE 213/2014 vp) laiksi kuntoutuksen asiakasyhteistyöstä annetun lain kumoamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. Esityksessä ehdotetaan kumottavaksi kuntoutuksen asiakasyhteistyöstä annettu laki ja siihen liittyvät viittaukset muussa lainsäädännössä. Kuntien lakisääteinen velvoite ylläpitää kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmiä ja velvoite ylläpitää sairaanhoitopiirien alueella kuntoutuksen yhteistyötoimikuntia poistuu lainsäädännöstä. Esitys liittyy valtion vuoden 2015 talousarvioesitykseen. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2015. Kuntoutuksen asiakasyhteistyöstä annetun lain 4 luku jäisi kuitenkin voimaan 1.10.2015 asti. (STM hallitusneuvos Anne Koskela 0295 163 384)

Hallituksen esitys (HE 214/2014 vp) eduskunnalle laiksi asuntosäästöpalkkiolain 3 §:n muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan asuntosäästöpalkkiolakia (ASP) muutettavaksi siten, että säästösopimuksen teon yläikärajaa nostetaan 39 vuoteen tämä ikä mukaan lukien. Voimassa olevan lain mukaan asuntosäästötallettajaksi voi ryhtyä henkilö, joka ennen tallettamisen aloittamista on täyttänyt 18 vuotta mutta ei 31 vuotta. (YM ylitarkastaja Jorma Pietiläinen 0400 143 870)

VALTIONEUVOSTON ASETUKSET

Valtioneuvosto antoi 23.10.2014 seuraavat asetukset:

Valtioneuvoston asetus turvallisuusluokitellun tiedon vastavuoroisesta suojaamisesta Sveitsin kanssa tehdyn sopimuksen voimaansaattamisesta sekä sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annetun lain voimaantulosta. Sopimus ja asetus tulevat voimaan 1.11.2014. (UM ulkoasiainneuvos Tarja Laitiainen 0295 351 211)

Valtioneuvoston asetus vuodelta 2014 maksettavasta pohjoisesta tuesta annetun valtioneuvoston asetuksen 10 §:n muuttamisesta. Asetuksen 10 §:n 1 momentti muutetaan siten, että aiemmin säädettyä maidon tuotannon tukitasoa nostetaan ajanjaksolle 1.10.2014-31.12.2014. Tukitasoja korotetaan 1,5 senttiä/litra Venäjän 7.8.2014 asettamien talouspakotteiden vaikutusten korvaamiseksi. Sen lisäksi, että yksikkötuen tasoja muutetaan, kokonaisrajoite nostetaan 167,7 miljoonaan euroon tuen myöntämisen mahdollistamiseksi. Asetus tulee voimaan 29.10.2014. (MMM vanhempi hallitussihteeri Juha Vanhatalo 0295 162 347)

Valtioneuvoston asetus televisio- ja radiotoimintaan sekä toimiluvanvaraiseen teletoimintaan määrättyjen taajuusalueiden käyttösuunnitelmasta Ahvenanmaan maakunnassa annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta. Muutokset ajantasaistavat Ahvenanmaata koskevan asetuksen vastaamaan valtakunnallisesti tehtyjä päätöksiä koskien 700 megahertsin ja 800 megahertsin taajuusalueita. Niin sanottu 700 megahertsin taajuusalue ei ole käytettävissä televisiotoimintaan vuoden 2017 alusta lukien, vaan se osoitetaan langattoman laajakaistan käyttöön. Niin sanottu 800 megahertsin taajuusalue on vuoden 2014 alusta lukien langattoman laajakaistan käytössä, joten asetuksesta tulee poistaa maininta radiomikrofonikäytöstä kyseisellä taajuusalueella. Lisäksi asetus mahdollistaa toimilupien joustavan myöntämisen 800 megahertsin, 1800 megahertsin ja 2500 megahertsin taajuusalueille taajuuksien kysynnästä ja maakunnan hallituksen näkemyksestä riippuen. Asetus tulee voimaan 1.11.2014. Sen 3 §:n 1 momentti ja 7 d §:n 4 momentti tulevat voimaan vasta 1.1.2017. (LVM viestintäneuvos Kaisa Laitinen 0295 342 608)

Valtioneuvoston asetus sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun asetuksen muuttamisesta. Eräitä asetuksessa säädettyjä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista perittävien maksujen enimmäismääriä korotetaan 9,4 prosenttia. Kunnat saavat periä kunnallisista sosiaali- ja terveyspalveluista enintään asetuksessa säädetyt maksut. Asetus perustuu hallituksen päätökseen julkisen talouden suunnitelmaksi vuosille 2015-2018, jonka mukaan kunnan peruspalvelujen valtionosuusmäärärahaa alennetaan 40 miljoonalla eurolla vuodesta 2015 lukien. Valtiovarainministeriö on valmistellut tarvittavan muutoksen kuntien valtionosuusmomentille. Hallituksen päätöksen mukaisesti alentamista vastaavasti sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja korotetaan. Korotuksen piirissä olevissa palveluissa arvioidaan maksukertymän olevan vuonna 2014 yhteensä 424 miljoonaa euroa. Valtionosuuden alentamista vastaavan 40 miljoonan euron lisäys maksukertymään merkitsee korotuksen piirissä olevien asiakasmaksujen enimmäismäärien korottamista 9,4 prosentilla. Asetus tulee voimaan 1.1.2015. (STM hallitussihteeri Johanna Huovinen 0295 163 408)

Valtioneuvoston asetus maakotkien porotaloudelle aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta annetun valtioneuvoston asetuksen 3 §:n muuttamisesta. Maakotkien porotaloudelle aiheuttamien vahinkojen korvausjärjestelmään liittyvää laskennallista vahingon arvoa tarkistetaan. Arvo perustuu kolmen edellisen poronhoitovuoden aikana maksettujen poronlihan myyntiteuraiden keskihintoihin. Asetuksessa laskennallista arvoa tarkistetaan vastaamaan vuosien 2010-2013 hintatilastoja. Näin otetaan huomioon poronlihan hinnan vuotuinen vaihtelu. Voimassa olevassa asetuksessa laskennallinen arvo on 708 euroa. Uusi arvo on 727 euroa, mikä on ainoa pykälään tehtävä muutos. Asetus tulee voimaan 30.10.2014. (YM hallitusneuvos Satu Sundberg 050 550 9483)

Valtioneuvoston asetus oman asunnon hankintaan myönnettävien lainojen korkotuesta annetun asetuksen 1 a §:n muuttamisesta. Asuntosäästöpalkkiojärjestelmän (ASP) mukaisten korkotukilainojen enimmäismääriä tarkistetaan Helsingissä 145 000 eurosta 180 000 euroon, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa 125 000 eurosta 145 000 euroon ja muissa kunnissa 100 000 eurosta 115 000 euroon. Asetus tulee voimaan 1.11.2014. (YM ylitarkastaja Jorma Pietiläinen 0400 143 870)

VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖKSET

Valtioneuvosto teki 23.10.2014 seuraavat päätökset:

Päätös myöntää maastavientilupa Boomeranger Boats Oy:lle. Maastavientiluvan perusteella yritys saa viedä Bruneihin seuraavan puolustusmateriaalin: viisi kappaletta kovapohjaisia kellukeveneitä (RIB Boat C-950), viisi kappaletta lämpökameroita (FLIR M618CS), kymmenen kappaletta valonvahvistimia (NVISION PVS-7 Gen3) ja 55 kappaletta kelluttavia suojaliivejä (level III). (PLM hallitussihteeri Tuomas Venho 0295 140 414)

Päätös myöntää maastavientilupa Sako Oy:lle. Maastavientiluvan perusteella yritys saa viedä Yhdysvaltoihin yhteensä 1 700 kappaletta TRG tarkkuuskiväärejä (TRG-22 ja TRG-42) sekä 1 000 kappaletta TRG-22- tai TRG-42-tarkkuuskiväärien piippuja ja lukkoja. (PLM hallitussihteeri Tuomas Venho 0295 140 414)

Päätös valtion virastoista, joista tehtäviä ja toimintoja siirretään valtion yhteisten tieto- ja viestintäteknisten palvelujen järjestämisestä annetun lain 5 §:ssä tarkoitettuun palvelukeskukseen Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtoriin. Ympäristöministeriöstä, Liikennevirastosta, Liikenteen turvallisuusvirastosta, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta, Valtion koulukodeista, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastosta, Niuvanniemen sairaalasta, Vanhan Vaasan sairaalasta, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksesta, Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta ja Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnasta siirretään tehtävät, joita Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori tuottaa ja kehittää valtion yhteisten tieto- ja viestintäteknisten palvelujen järjestämisestä annetun lain 5 §:n 1 momentin ja 5 §:n 3 momentin nojalla annetun valtioneuvoston asetuksen mukaisesti. Valtiovarainministeriö on lokakuussa 2014 päättänyt valtion yhteisten tieto- ja viestintäteknisten palvelujen järjestämisestä annetun lain 3 §:n 1 momentin nojalla, kuultuaan liikenne- ja viestintäministeriötä ja lain 11 §:ssä tarkoitettua asiakasneuvottelukuntaa, Liikenneviraston oikeudesta rajata siirron ulkopuolelle meri-, rata- ja tieliikenteenohjausjärjestelmiin liittyvät perustietotekniikkapalvelut, kunnes liikenteenohjausjärjestelmän uudistamishankkeessa nykyiset hajautetut järjestelmät on saatu yhdistettyä. Hankkeen päättymisen jälkeen uuden liikenteen ohjausjärjestelmän perustietotekniikkapalveluiden järjestämisestä vastaa Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori. Tehtävien ja toimintojen siirtojen yhteydessä siirtyvät näihin tehtäviin ja toimintoihin liittyvät sopimukset ja sitoumukset, niihin liittyvät oikeudet ja velvollisuudet sekä vireillä olevat asiat sekä siirrettävissä tehtävissä olevat henkilöt siten kuin niistä sovitaan tarkemmin siirtosopimuksissa. Siirrot toteutetaan 1.11.2014. (VM lainsäädäntöneuvos Hannele Kerola 0295 530 199)

Päätös merkitä eduskunnan kirjelmä eduskunnan pankkivaltuuston kertomuksen 2013 johdosta pöytäkirjaan. Eduskunta on hyväksynyt pankkivaltuuston kertomuksen sekä talousvaliokunnan asiasta antaman mietinnön ja lähettänyt sen kirjelmällään valtioneuvostolle tiedoksi. (VM lainsäädäntöneuvos Tuija Taos 0295 530 309)

Päätös myöntää koulutuspoliittinen asiantuntija Aleksi Kaleniukselle ja johtava asiantuntija Jyrki Hollménille ero Opetushallituksen johtokunnan jäsenen tehtävistä sekä määrätä Kaleniuksen tilalle koulutuspoliittinen asiantuntija Petri Lempinen ja Hollménin tilalle johtava asiantuntija Riitta Wärn 23.10.2014 lukien johtokunnan 31.8.2015 päättyväksi toimikaudeksi. (OKM hallitusneuvos Hanna-Mari Pekuri 0295 330 390)

Päätös asettaa turvallisuustekniikan neuvottelukunta toimikaudeksi 1.11.2014-31.10.2017. Kokoonpano (varajäsen suluissa): puheenjohtaja: teollisuusneuvos Tapani Koivumäki (ylitarkastaja Veli Viitala) työ- ja elinkeinoministeriö; varapuheenjohtaja: johtaja Päivi Rantakoski (yli-insinööri Leena Ahonen) Turvallisuus- ja kemikaalivirasto; jäsenet: yli-insinööri Kirsi Rajaniemi (yli-insinööri Kristine Jousimaa) sisäministeriö, neuvotteleva virkamies Reetta Orsila (neuvotteleva virkamies Sirkku Saarikoski) sosiaali- ja terveysministeriö, erityisasiantuntija Miliza Malmelin (erityisasiantuntija Magnus Nyström) ympäristöministeriö, yli-insinööri Harri Roudasmaa (yli-insinööri Markus Kauppinen) Turvallisuus- ja kemikaalivirasto, professori Jouni Kivistö-Rahnasto Tampereen teknillinen yliopisto (CEO Laura Apilo Teknologian tutkimuskeskus VTT), vanhempi asiantuntija Merja Vuori (osastopäällikkö Jarmo Paulamäki) Elinkeinoelämän keskusliitto EK, riskienhallintajohtaja Matti Vähäpassi (QHSE Manager Juha Pursiainen) Elinkeinoelämän keskusliitto EK, asiantuntija Rauno Toivonen (asiantuntija Arto Kivirinta) Elinkeinoelämän keskusliitto EK, asiantuntija Marja Ola (kemikaaliasiantuntija Terhi Kuljukka-Rabb) Kaupan liitto ry, johtaja Kaj Grönroos (Sustainability Manager Piia Häkkinen) Energiateollisuus ry, erityisasiantuntija Tina Sammi (erityisasiantuntija Virpi Nummisalo) Öljyalan Keskusliitto ry, pelastuspäällikkö Ilpo Tolonen (vanhempi palotarkastaja Kari Telaranta) Suomen Palopäällystöliitto ry / Suomen pelastusjohtajat yhdistys, ylikonemestari Pertti Roti (sopimusalavastaava Taru Reinikainen) Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry, työympäristösihteeri Kari Mäkelä (työympäristöasiantuntija Raili Perimäki) Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry, erityisasiantuntija Jyrki Pohjolainen (ympäristö- ja turvallisuuspäällikkö Aki Huomo) Suomen Kaasuyhdistys ry ja toimialapäällikkö Aurora Martikainen Inspecta Oy (osastopäällikkö Pekka Simpanen DEKRA Industrial Oy). (TEM vanhempi hallitussihteeri Sari Rapinoja 0295 060 120)

Päätös määrätä sosiaali- ja terveysministeriön lakimies Erkki Papunen valtioneuvoston esittelijäksi. (STM hallitusneuvos Liisa Perttula 0295 163 521)

Valtioneuvosto lähetti eduskunnalle 23.10.2014 seuraavat Euroopan unionin säädösehdotuksia koskevat valtioneuvoston kirjelmät:

Valtioneuvoston kirjelmä (U 39/2014) eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi lääkerehun valmistuksesta, markkinoille saattamisesta ja käytöstä sekä neuvoston direktiivin 90/167/ETY kumoamisesta (lääkerehuasetus). Komission ehdotuksella on tarkoitus päivittää vanhentunut lainsäädäntö vastaamaan muuta rehulainsäädäntöä. Ehdotuksella varmistettaisiin rehu- ja elintarviketurvallisuutta sekä toimijoiden toimintaedellytyksiä sisämarkkinoilla teknologian ja tieteen kehitys huomioiden. Ehdotuksen tavoitteena on myös mikrobilääkeresistenssiriskin rajoittaminen ja eläinten terveyden parantaminen. (MMM neuvotteleva virkamies Marita Aalto 0295 162 445)

Valtioneuvoston kirjelmä (U 40/2014 vp) eduskunnalle ehdotuksista neuvoston päätöksiksi (valtuutukset ratifioida ILOn pakkotyötä koskeva pöytäkirja). Ehdotusten tavoitteena on valtuuttaa jäsenvaltiot ratifioimaan, Euroopan unionin edun mukaisesti kyseinen pöytäkirja. Komission näkemyksen mukaan valtuutus on tarpeen, koska pöytäkirja sisältää myös Euroopan unionin toimivaltaan kuuluvia määräyksiä eikä unioni voi ratifioida Kansainvälisen työjärjestön sopimuksia. (TEM neuvotteleva virkamies Päivi Kantanen 0295 048 938)

NIMITYSASIAT

Valtioneuvosto päätti 23.10.2014 seuraavat nimitysasiat:

Neuvotteleva virkamies Janina Groop-Bondestam oikeusministeriön lainvalmisteluosaston julkisoikeuden yksikön lainsäädäntöneuvoksen virkaan 1.12.2014 lukien. (OM apulaisosastopäällikkö Sami Manninen 0295 150 318)

Oikeustieteen maisteri Juha Sepponen puolustusministeriön vanhemman hallitussihteerin virkaan 1.12.2014 lukien. (PLM erityisasiantuntija Ulla Kaleva 0295 140 437)

Oikeustieteen maisteri, varatuomari Eeva Lantto valtiovarainministeriön lainsäädäntöneuvoksen virkaan 1.12.2014 lukien. (VM lainsäädäntöneuvos Salla Kalsi 0295 530 422)

Hallintotieteiden maisteri Mika Ilmari Nykänen GTK - Geologian tutkimuskeskuksen pääjohtajan virkaan 1.2.2015-31.1.2022. (TEM henkilöstö- ja hallintojohtaja Kari Mäkinen 0295 063 523)

Neuvotteleva virkamies, valtiotieteiden maisteri Annika Lindblom ympäristöministeriön neuvottelevan virkamiehen määräaikaiseen virkasuhteeseen 8.11.2014-7.11.2016, kuitenkin enintään viran vakituisen haltijan Kerstin Stendahlin virkavapauden ajaksi. (YM henkilöstöpäällikkö Heidi Sederholm 0295 250 113)

VALTIONEUVOSTON RATKAISUEHDOTUKSET TASAVALLAN PRESIDENTILLE

KANSAINVÄLISET ASIAT

Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti päättäisi seuraavat kansainväliset asiat:

Puolustusministeri Carl Haglundin valtuuttaminen allekirjoittamaan yhteistyöstä puolustusmateriaalialalla Tanskan, Suomen, Norjan ja Ruotsin hallitusten välillä tehty sopimus. Sopimus on tarkoitus allekirjoittaa puolustusministerien tapaamisessa 12.-13. marraskuuta 2014. (PLM hallitussihteeri Tuomas Venho 0295 140 414)