Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Valtioneuvoston yleisistunto 9.10.2014

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 9.10.2014 10.30
Tiedote 434/2014

HALLITUKSEN ESITYKSET

 

Valtioneuvosto antoi 9.10.2014 eduskunnalle seuraavat hallituksen esitykset:

Hallituksen esitys (HE 179/2014 vp) eduskunnalle laiksi valtiokonttorista annetun lain 2 §:n muuttamisesta. Valtiokonttorista annettua lakia muutettaisiin siten, että Valtiokonttorilla olisi mahdollisuus hoitaa valtion liikelaitoksista annetun lain mukaisten liikelaitosten lainanottoa sekä tuottaa näille muita Valtiokonttorin palveluita. Lainmuutos koskisi tällä hetkellä vain Senaatti-kiinteistöjä. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2015. (VM budjettineuvos Petri Syrjänen 0295 530 065)

Hallituksen esitys (HE 180/2014 vp) eduskunnalle laeiksi verontilityslain 12 ja 12 d §:n sekä tuloverolain 124 ja 124 a §:n muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi verontilityslain ja tuloverolain säännöksiä, jotka koskevat veronsaajaryhmien yhteisöveron jako-osuuksia ja väliaikaisesti sovellettavaa jako-osuutta verovuodelle 2015. Jako-osuuksien muutoksilla kompensoitaisiin kunnille ja seurakunnille yhteisöverotukseen tehtävistä veroperustemuutoksista aiheutuvat verotuottomuutokset. Lisäksi kunnille kompensoitaisiin pitkäaikaistyöttömyyden lisärahoitusvastuuta vuodesta 2015 lähtien yhteisöveron kautta, mikä kasvattaa kuntien yhteisöveron jako-osuutta ja alentaa valtion jako-osuutta vastaavasti. Esitys liittyy valtion vuoden 2015 talousarvioesitykseen. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2015. Yhteisöveron jako-osuuden väliaikainen muutos olisi voimassa vuoden 2015 loppuun, ja sitä sovellettaisiin verovuodelta 2015 tehtäviin verojen tilityksiin. (VM neuvotteleva virkamies Merja Taipalus 0295 530 052)

Hallituksen esitys (HE 181/2014 vp) eduskunnalle laiksi tekijänoikeuslain muuttamisesta. Esitys sisältää erillisiin asiakokonaisuuksiin liittyviä tekijänoikeuslain muutosehdotuksia. Tekijänoikeuslakiin ehdotetaan lisättäväksi säännökset televisio-ohjelmien verkkotallennuspalveluita koskevasta sopimuslisenssistä. Laissa ehdotetaan myös säädettäväksi nykyistä tarkemmin tekijänoikeuden luovutusta koskevan sopimuksen kohtuullistamisesta, kun teoksen alkuperäinen tekijä luovuttaa oikeutensa. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi säännökset mahdollisuudesta välittäjälle annettavalla tuomioistuimen määräyksellä puuttua loukkauksiin, joissa väitetty loukkaaja on tuntematon eikä kannetta häntä vastaan voida nostaa. Säännöksiä määräysten täytäntöönpanosta aiheutuvien kulujen ja vahinkojen korvaamisesta ehdotetaan täsmennettäviksi. Sopimuslisenssijärjestelmän perussäännöksiä ehdotetaan täydennettäviksi niin, että hyväksyttyä oikeuksien yhteishallinnointijärjestöä pidetään laissa säädetyissä tapauksissa teoksen käyttämisestä tehdyn sopimuksen osalta oikeutettuna edustamaan myös järjestön ulkopuolisia saman alan tekijöitä. Äänitallennetuottajan suojan liittymäkriteeriä ehdotetaan täydennettäväksi äänitetuottajan kansallisuudella. Lakia ehdotetaan selvennettäväksi lisäämällä otsikot kaikkiin lain pykäliin. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2015. (OKM hallitusneuvos Jorma Waldén 0295 330 338)

Hallituksen esitys (HE 182/2014 vp) eduskunnalle energiatehokkuuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi energiatehokkuuslaki. Lisäksi muutettaisiin sähkömarkkinalakia, maakaasumarkkinalakia sekä sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta annettua lakia. Esityksellä pantaisiin täytäntöön Euroopan parlamentin ja neuvoston energiatehokkuusdirektiivi. Suurille yrityksille säädettäisiin velvoite tehdä energiakatselmus neljän vuoden välein. Energiakatselmuksen vastuuhenkilöiden pätevyydestä annettaisiin säännökset. Sähkön ja lämmön yhteistuotannon edistämiseksi säädettäisiin velvoite tietyissä tapauksissa tehdä laitoskohtainen kustannushyötyanalyysi yhteistuotannon mahdollisuuksista. Lisäksi sähkön ja maakaasun verkkopalvelujen myyntiehdoille ja hinnoittelulle asetettaisiin kriteereitä, joissa otetaan huomioon energiatehokkuus. Nykyinen energiapalvelulaki ehdotetaan kumottavaksi, mihin liittyen mittaamista ja laskutusta koskeva sääntely siirrettäisiin päivitettynä energiatehokkuuslakiin. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2015. (TEM teollisuusneuvos Timo Ritonummi 0295 064 798)

Hallituksen esitys (HE 183/2014 vp) eduskunnalle laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Työllistymistä edistävällä monialaisella yhteispalvelulla tarkoitettaisiin yhteistoimintamallia, jossa työ- ja elinkeinotoimisto, kunta ja Kansaneläkelaitos yhdessä arvioisivat monialaista yhteispalvelua tarvitsevien työttömien palvelutarpeet, suunnittelisivat heidän tarvitsemansa palvelut työllistymisen kannalta tarkoituksenmukaiseksi kokonaisuudeksi ja vastaisivat yhdessä työttömien työllistymisprosessin etenemisestä ja seurannasta. Monialaisen yhteispalvelun tarve arvioitaisiin, kun työtön olisi saanut työmarkkinatukea työttömyyden perusteella vähintään 300 päivältä tai hän olisi ollut yhtäjaksoisesti työtön vähintään tietyn ajan. Yhteispalveluun ohjattaisiin ne työttömät, joiden työllistymisen edistäminen edellyttäisi kunnan, työ- ja elinkeinotoimiston ja Kansaneläkelaitoksen tarjoamien palvelujen yhteensovittamista. Monialaisen yhteispalvelun tavoitteena olisi edistää työttömien työllistymistä tarjoamalla heille heidän palvelutarpeensa mukaisia julkisia työvoimapalveluja sekä sosiaali-, terveys- ja kuntoutuspalveluja. Esityksessä ei ehdoteta säädettäväksi uusista työttömille tarjottavista palveluista. Monialainen yhteispalvelu perustuisi toimintamallissa mukana olevien viranomaisten verkostoyhteistyöhön, jossa asiakaspalvelua varten olisi yhteisiä toimipisteitä. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi myös työttömyysturvalakia siten, että kunnat maksaisivat työttömyysaikaisesta työmarkkinatuesta puolet niiden henkilöiden osalta, jotka olisivat saaneet työmarkkinatukea työttömyyden perusteella vähintään 300 päivää, ja 70 prosenttia niiden henkilöiden osalta, jotka olisivat saaneet työmarkkinatukea vähintään 1000 päivää. Esitys liittyy valtion vuoden 2015 talousarvioesitykseen. (TEM vanhempi hallitussihteeri Tiina Korhonen 0295 049 048)

Hallituksen esitys (HE 184/2014 vp) eduskunnalle laiksi lääketieteellisestä tutkimuksesta annetun lain muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lääketieteellisestä tutkimuksesta annettua lakia siten, että siihen lisättäisiin perusteet käsitellä tutkittavan henkilötietoja sen jälkeen, kun tutkittava on luopunut tutkimukseen osallistumisesta peruuttamalla suostumuksensa. Lääketieteellisessä tutkimuksessa lähtökohtana on aina tutkittavan tietoon perustuva suostumus. Tutkittava voi luopua tutkimuksesta joko keskeyttämällä osallistumisensa siihen tai nimenomaisesti peruuttamalla antamansa suostumuksen tutkimukseen osallistumiseen sekä henkilötietojensa käsittelyyn. Tietoja saisi käsitellä vain, jos tutkittava tiesi suostumusta antaessaan, että suostumuksen peruuttamiseen mennessä kerättyjä tietoja käsitellään osana tutkimusaineistoa. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2015. (STM neuvotteleva virkamies Kirsi Ruuhonen 0295 163 239)

Hallituksen esitys (HE 185/2014 vp) eduskunnalle laeiksi sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain ja potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain muuttamisesta sekä eräiksi niihin liittyviksi laeiksi. Esityksessä ehdotetaan tarkennettavaksi muistutusmenettelyä koskevia säännöksiä. Lisäksi esityksessä ehdotetaan yhdenmukaistettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon kanteluasioiden käsittely hallintolain kanteluasioiden käsittelyä koskevien uusien säännösten mukaiseksi. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2015. (STM neuvotteleva virkamies Kirsi Talonen 0295 163 357)

Hallituksen esitys (HE 186/2014 vp) eduskunnalle laiksi valtion varoista maksettavasta korvauksesta turvakotipalvelun tuottajalle. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki valtion varoista maksettavasta korvauksesta turvakotipalvelun tuottajalle. Turvakotipalvelun tuottajalle voitaisiin myöntää valtion talousarvion puitteissa korvausta toimintaan, jonka tarkoituksena on erityisesti lähisuhdeväkivallan kohteena olevan henkilön ja hänen perheensä terveyden ja hyvinvoinnin sekä toimintakyvyn ylläpitäminen. Esityksen tarkoituksena on varmistaa turvakotipalvelun tuottamisen rahoitus niin, että turvakotipalvelu olisi jokaisen sitä tarvitsevan saatavilla asuinpaikasta riippumatta. Turvakotitoiminnan rahoituksen yleinen johto, ohjaus ja valvonta kuuluisivat sosiaali- ja terveysministeriölle. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos huolehtisi valtion varoista maksettavan korvauksen valmisteluun, korvauksen maksatukseen ja korvauksen käytön valvontaan liittyvistä tehtävistä. Esitys liittyy valtion vuoden 2015 talousarvioesitykseen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2015. (STM hallitussihteeri Heidi Manns-Haatanen 0295 163 346)

VALTIONEUVOSTON ASETUKSET

Valtioneuvosto antoi 9.10.2014 seuraavat asetukset:

Valtioneuvoston asetus Kartoitus- ja paikkatietojärjestelmän kehittämisen yhteistyöstä Laosin kanssa tehdyn sopimuksen voimaansaattamisesta. Sopimuksessa Suomi sitoutuu tukemaan hanketta vuosina 2014-2015 yhteensä 1,23 miljoonalla eurolla. Sopimuksessa sovitaan Suomen ja Laosin tehtävistä ja vastuista hankkeen toteuttamisessa sekä asiantuntijapalveluita tarjoavan yrityksen ja sen henkilöstön asemasta Laosissa. Sopimus ja asetus tulevat voimaan 26.10.2014. (UM lähetystöneuvos Sami Leino 0295 351 764)

Valtioneuvoston asetus ammatillisesta koulutuksesta annetun asetuksen muuttamisesta ja valtioneuvoston asetus ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun asetuksen muuttamisesta. Ammatillisesta koulutuksesta annettuun lakiin ja ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annettuun lakiin on tehty ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittämiseen liittyviä muutoksia. Lakimuutosten vuoksi muutetaan myös asetuksia. Ammatillisesta koulutuksesta annetun asetuksen nimi muutetaan valtioneuvoston asetukseksi ammatillisesta peruskoulutuksesta. Asetukseen lisätään säännös koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelmassa päätettävistä asioista sekä työssäoppimisen laajuudesta. Lisäksi tarkennetaan työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä järjestettävästä koulutuksesta sopimista ja todistusten sisältöä ja liitteitä koskevaa sääntelyä. Asetukseen tehdään myös lakimuutoksiin liittyviä teknisluonteisia muutoksia ja kumotaan eräitä säännöksiä, joita vastaava sääntely on siirretty lakiin. Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annettuun asetukseen lisätään koulutusaloja koskeva säännös sekä tarkennetaan todistuksia ja tutkintosuoritusten arviointiasteikkoa koskevaa sääntelyä. Asetukset tulevat voimaan 1.8.2015. (OKM hallitusneuvos Piritta Sirvio 0295 330 336)

Valtioneuvoston asetus ammatillisen perustutkinnon muodostumisesta. Asetuksella kumotaan voimassa oleva tutkintojen rakenteesta ja yhteisistä opinnoista annettu valtioneuvoston päätös. Tutkinnon muodostumista koskevassa asetuksessa otetaan huomioon ammatillisesta koulutuksesta annettuun lakiin 1.8.2015 voimaan tulevat muutokset. Perustutkinnon mitoitusperusteena otetaan käyttöön osaamispisteet opintoviikkojen sijasta ja voimassa olevan lain mukaiset yhteiset opinnot korvautuvat laissa määritellyillä neljällä yhteisellä tutkinnon osalla. Asetuksella säädetään ammatillisen perustutkinnon muodostumisesta sekä yhteisten tutkinnon osien laajuudesta ja niihin kuuluvista osa-alueista. Ammatillisena peruskoulutuksena suoritettava ammatillinen perustutkinto sisältää ammatillisia tutkinnon osia 135 osaamispistettä, yhteisiä tutkinnon osia 35 osaamispistettä ja vapaasti valittavia tutkinnon osia 10 osaamispistettä. Yhteisten tutkinnon osien laajuus ja osa-alueet ovat viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen 11 osaamispistettä (äidinkieli, toinen kotimainen kieli ja vieraat kielet), matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen 9 osaamispistettä (matematiikka, fysiikka ja kemia sekä tieto- ja viestintätekniikka), yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen 8 osaamispistettä (yhteiskuntataidot, työelämätaidot, yrittäjyys ja yritystoiminta sekä työkyvyn ylläpitäminen, liikunta ja terveystieto) sekä sosiaalinen ja kulttuurinen osaaminen 7 osaamispistettä (kulttuurien tuntemus, taide ja kulttuuri, etiikka, psykologia, ympäristö-osaaminen). Asetuksessa säädetään myös vapaasti valittaviin tutkinnon osiin sisältyvistä opinnoista. Asetus tulee voimaan 1.8.2015. (OKM hallitusneuvos Piritta Sirvio 0295 330 336)

Valtioneuvoston asetus tuottajaorganisaatioista. Asetuksessa on kyse nykyisin voimassa olevien tuottajaorganisaatioiden hyväksymistä koskevien maa- ja metsätalousministeriön asetusten säännöksien teknisestä mukauttamisesta maatalouden markkinajärjestelystä annettuun lakiin. Asetuksessa muun muassa yhdistetään hedelmä- ja vihannesalan ja maitoalan säännökset samaan asetukseen. Asetuksella nostetaan myös voimassa olevien ministeriön asetusten säädöstaso valtioneuvoston asetustasolle tarvittavin osin. Asetuksessa säädetään markkinajärjestelylain 12 b §:n 2 momentin ja 12 d §:n 3 momentin nojalla markkinajärjestelylaissa tarkoitetuista tuottajaorganisaatioista. Asetus tulee voimaan 15.10.2014. (MMM vanhempi hallitussihteeri Jukka Ränkimies 0295 162 488)

Valtioneuvoston asetus Suomen tasavallan hallituksen ja Venäjän federaation hallituksen välillä Suomen tasavallan entiseltä Neuvostoliitolta olevien velkasaatavien osittaisesta hoitamisesta tehdyn sopimuksen voimaansaattamisesta annetun tasavallan presidentin asetuksen kumoamisesta. Asetus (770/2006) kumotaan. Asetus tulee voimaan 15.10.2014. (TEM neuvotteleva virkamies Anne Rothovius 0295 063 532)

VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖKSET

Valtioneuvosto teki 9.10.2014 seuraavat päätökset:

Päätös lähettää eduskunnalle valtioneuvoston kirjelmä kehitysministeri Sirpa Paateron ja ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasosen sidonnaisuuksista. (VNK hallitusneuvos Arno Liukko 0295 160 175)

Päätös määrätä valtiovarainministeri Antti Rinne 9.10.2014 lukien toistaiseksi Suomen valtiota edustavaksi jäseneksi Euroopan investointipankin valtuustoon. (VM finanssineuvos Kristina Sarjo 0295 530 055)

Päätös määrätä valtiovarainministeri Antti Rinne 9.10.2014 lukien toistaiseksi Suomen valtiota edustavaksi jäseneksi Pohjoismaiden Investointipankin neuvostoon. (VM finanssineuvos Kristina Sarjo 0295 530 055)

Päätös määrätä kehitysministeri Sirpa Paatero 9.10.2014 lukien toistaiseksi Suomen valtiota edustavaksi varajäseneksi Kansainvälisen jälleenrakennus- ja kehityspankin hallintoneuvostoon. (VM finanssineuvos Kristina Sarjo 0295 530 055)

Päätös myöntää valtiovarainministeri Antti Rinteelle tai hänen estyneenä ollessaan alivaltiosihteeri Tuomas Saarenheimolle valtuudet hyväksyä Suomen puolesta Euroopan vakausmekanismin hallintoneuvoston päätös Liettuan liittymisestä Euroopan vakausmekanismin jäseneksi ja liittymisen seurauksena tehtävät mukautukset Euroopan vakausmekanismin perustamisesta tehtyyn sopimukseen. Liettuan on tarkoitus liittyä EVM:n jäseneksi 1.1.2015. (VM neuvotteleva virkamies Jaakko Weuro 0295 530 302)

Päätös määrätä maa- ja metsätalousministeriön eläinlääkintöylitarkastaja Kirsti Huovinen valtioneuvoston esittelijäksi. (MMM hallitusneuvos Riitta Itkonen 0295 162 383)

Päätös Euroopan kalatalousrahaston (EKTR) rahoitusosuuden ja valtion rahoitusosuuden jakamisesta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille vuoden 2013 talousarviossa sekä vuosien 2013 ja 2014 lisätalousarvioissa momentille 30.40.62 myönnetyistä määrärahoista ja vuosina 2012 ja 2013 jaettujen määrärahojen siirtämisestä ELY-keskusten välillä. ELY-keskuksille jaetaan vuoden 2013 talousarvion momentin 30.40.62 (Elinkeinokalatalouden markkinoinnin ja rakennepolitiikan edistäminen) määrärahan mukaisia alueellisia käyttöoikeuksia 601 000 euroa EKTR:n rahoitusosuutena ja 1 049 000 euroa valtion rahoitusosuutena käytettäväksi Suomen elinkeinokalatalouden toimintaohjelman mukaisiin toimenpiteisiin. ELY-keskuksille jaetaan vuoden 2013 I lisätalousarvion momentin 30.40.62 määrärahan mukaisia alueellisia käyttöoikeuksia 309 000 euroa EKTR:n rahoitusosuutena ja 591 000 euroa valtion rahoitusosuutena käytettäväksi Suomen elinkeinokalatalouden toimintaohjelman mukaisiin toimenpiteisiin. Lisäksi ELY-keskuksille jaetaan vuoden 2014 I lisätalousarvion momentin 30.40.62 määrärahan mukaisia alueellisia käyttöoikeuksia 616 000 euroa EKTR:n rahoitusosuutena ja 1 302 000 euroa valtion rahoitusosuutena käytettäväksi Suomen elinkeinokalatalouden toimintaohjelman mukaisiin toimenpiteisiin. Yhteensä jaetaan 4 468 000 euroa, josta EU-rahoitus on 1 526 000 euroa ja kansallinen rahoitus 2 942 000 euroa. Lisäksi siirretään valtioneuvoston päätöksellä vuosina 2012 ja 2013 jaettuja määrärahoja ELY-keskusten välillä varojen täysimääräisen käytön mahdollistamiseksi ohjelmakauden päättyessä. Varojen tarkoituksenmukaisen käytön mahdollistamiseksi maa- ja metsätalousministeriö oikeutetaan vähäisiltä osin omalla päätöksellään siirtämään ELY-keskukselle myönnettyä alueellista käyttöoikeutta toisille ELY-keskuksille ilman valtioneuvoston ja raha-asiainvaliokunnan käsittelyä. (MMM neuvotteleva virkamies Harri Kukka 0295 162 377)

Päätös määrätä lääketieteen tohtori, neurologian erikoislääkäri Janne Leinonen työeläkeasioiden muutoksenhakulautakuntaan lääkärijäsen Kia Pelto-Vaseniuksen henkilökohtaiseksi varajäseneksi 13.10.2014 lukien lautakunnan 31.12.2016 päättyväksi toimikaudeksi. (STM hallitussihteeri Inka Hassinen 0295 163 187)

Valtioneuvosto lähetti eduskunnalle 9.10.2014 seuraavat Euroopan unionin säädösehdotuksia koskevat valtioneuvoston kirjelmät:

Valtioneuvoston kirjelmä (U 38/2014 vp) eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi (maanhavainnoinnin satelliittitietojen levittäminen kaupallisiin tarkoituksiin). Direktiiviehdotuksen tarkoituksena on luoda kaikissa jäsenvaltioissa sovellettava avoin, oikeudenmukainen ja johdonmukainen oikeudellinen kehys korkean resoluution satelliittitietotuotteiden ja -palvelujen asianmukaisen toiminnan varmistamiseksi EU:n sisämarkkinoilla. Direktiiviä on tarkoitus soveltaa maanhavainnointitietojen levittämiseen. Ehdotuksen tavoitteena on yhdenmukaistaa maanhavainnointitietojen levittämistä koskevia sääntöjä ja luoda sisämarkkinoiden toteuttamisen edellyttävät menettelyt. Tarkoituksena on vähentää myös alan teollisuutta haittaavia hallinnollisia esteitä ja helpottaa lakisääteisten velvollisuuksien noudattamista. (TEM neuvotteleva virkamies Anne Rothovius 0295 063 532)

NIMITYSASIAT

Valtioneuvosto päätti 9.10.2014 seuraavat nimitysasiat:

Hallintotieteiden maisteri Minna Karhunen Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtajan virkaan 1.1.2015-31.12.2017. (VM hallinto- ja kehitysjohtaja Helena Tarkka 0295 530 141)

Kauppatieteiden maisteri Jorma Pitkämäki Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtajan virkaan 1.1.2015-31.12.2017. (VM hallinto- ja kehitysjohtaja Helena Tarkka 0295 530 141)

Yhteiskuntatieteiden tohtori, filosofian kandidaatti Elli Aaltonen Itä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtajan virkaan 1.1.2015-31.12.2017. (VM hallinto- ja kehitysjohtaja Helena Tarkka 0295 530 141)

Hallintotieteiden maisteri Terttu Savolainen Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ylijohtajan virkaan 1.1.2015-31.12.2017. (VM hallinto- ja kehitysjohtaja Helena Tarkka 0295 530 141)

Diplomi-insinööri Raimo Antila sosiaali- ja terveysministeriön valvontajohtajan virkaan 1.12.2014 lukien. (STM hallitusneuvos Liisa Perttula 0295 163 521)

 
Sivun alkuun