Viime viikolla järjestetyssä oikeusvaltiokonferenssissa keskusteltiin myös ilmastonmuutoksesta

Ulkoministeriö 12.2.2019 10.51
Uutinen

Osana Suomen Euroopan neuvoston ministerikomitean puheenjohtajakautta järjestetty Rule of Law -konferenssi keräsi satoja osallistujia Tampereen yliopistolle 5.2.2019.

Tuomareiden paneelissa paikalla olivat Kari Kuusiniemi, Matti Pellonpää, Ineta Ziemele, Päivi Hirvelä, Nina Betetto ja Janneke Gerards.

Konferenssi keskittyi erityisesti eurooppalaisen oikeusvaltion suojelemiseen ja siinä käytettäviin keinoihin. Puhujien joukko koostui oikeudellisen alan asiantuntijoista. Paikalla oli mm. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ja ylimpien kansallisten tuomioistuinten tuomareita sekä alan akateemikkoja.

Edellisenä päivänä All Youth Networkin järjestämässä työpajassa nuorten opiskelijoiden joukko oli laatinut omat suosituksensa Euroopan neuvostolle. Suositukset luovutettiin ulkoministeriön ja oikeusministeriön edustajille konferenssissa. Yksi suosituksista oli, että erilaisten kansainvälisten ihmisoikeuksia turvaavien instrumenttien tulisi täydentää toistensa työtä. Lisäksi suosituksissa nostettiin esille ilmastonmuutoksen huomioiminen, sillä sekin asettaa tiettyjä haasteita oikeusvaltiolle. Suositukset löytyvät täältä.

Ilmastonmuutoksesta keskusteltiin myös tuomareiden paneelissa. Ilmastonmuutos asettaa haasteita myös oikeusvaltiolle ja ihmisoikeuksille. Lisäksi tuomarit tekivät paneelissa omia esimerkiksi puolueettomuuteen liittyviä lupauksia oikeusvaltioperiaatteen suojelemiseksi.

Päivän aikana esille nousi useita kertoja Euroopan neuvoston Venetsian komissio. Oikeusvaltion ja demokratian tilaa tarkkailevan komission listaa oikeusvaltioperiaatteen tarkastelusta kehuttiin erinomaiseksi työkaluksi. Puhujien joukossa oli Venetsian komission jäsen, professori Kaarlo Tuori, joka puheenvuorossaan pohti mm. Rule of Law -käsitteen määritelmää.

Konferenssissa käytiin ansiokasta keskustelua, ja se toi yhteen alan eurooppalaisia huippunimiä ja muita oikeusvaltioperiaatetta arvossa pitäviä osallistujia. Oikeusvaltiojärjestelmän kehittäminen on yksi Suomen Euroopan neuvoston puheenjohtajakauden painopisteistä. Kausi jatkuu toukokuun puoleen väliin saakka.

Tässä palvelussa myös

Suomen puheenjohtajakausi Euroopan neuvostossa -sivusto