Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ylennyksiä kenraalikunnassa 6.12.2017

puolustusministeriö
Julkaisuajankohta 6.12.2017 0.01
Tiedote

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on päättänyt puolustusministeri Jussi Niinistön esittelystä seuraavista kenraaliylennyksistä puolustusvoimissa 6.12.2017 lukien:

Prikaatikenraali Markku Myllykangas ylennetään kenraalimajuriksi, prikaatikenraali Timo Kakkola kenraalimajuriksi, eversti Antti Lehtisalo prikaatikenraaliksi, eversti Janne Jaakkola prikaatikenraaliksi ja eversti Tuomo Repo prikaatikenraaliksi.

Kenraalimajuri Markku Johannes Myllykangas (s. 1961) on toiminut Maavoimien esikuntapäällikkönä elokuusta 2017 lähtien. Aiemmin hän on palvellut muun muassa Reserviupseerikoulun esikuntapäällikkönä, Itäisen maanpuolustusalueen apulaisosastopäällikkönä, Tykistöprikaatin komentajana ja Pääesikunnan valmiuspäällikkönä. Prikaatikenraaliksi Myllykangas ylennettiin vuonna 2013.

Kenraalimajuri Timo Tapio Kakkola (s. 1962) on toiminut Pääesikunnan logistiikkapäällikkönä vuodesta 2016 lähtien. Sitä ennen hän on palvellut muun muassa sektorijohtajana Pääesikunnassa, Länsi-Suomen Huoltorykmentin komentajana, osastopäällikkönä Maavoimien materiaalilaitoksen esikunnassa ja esikuntapäällikkönä Logistiikkalaitoksen esikunnassa. Hänet ylennettiin prikaatikenraaliksi vuonna 2015. Kakkola on määrätty puolustusvoimien logistiikkalaitoksen johtajaksi 1.1.2018 lukien.

Prikaatikenraali Antti Juhani Lehtisalo (s. 1964) on toiminut puolustusministeriön suunnitteluyksikön johtajana kesäkuusta 2017 lähtien. Aiemmin hän on palvellut muun muassa suomalaisen kriisihallintajoukon operaatiopäällikkönä Bosnia-Hertsegovinassa, Itä-Suomen Sotilasläänin esikuntapäällikkönä, Karjalan prikaatin apulaiskomentajana ja Jääkäriprikaatin komentajana. Lehtisalo ylennettiin everstiksi vuonna 2011.

Prikaatikenraali Janne Alpertti Jaakkola (s. 1967) on palvellut sektorijohtajana Pääesikunnassa vuodesta 2015 lähtien. Sitä ennen Jaakkola on toiminut muun muassa osastoesiupseerina Pääesikunnassa, Puolustusvoimain komentajan adjutanttina, pataljoonan komentajana Utin jääkärirykmentissä ja Porin prikaatin esikuntapäällikkönä. Everstiksi hänet ylennettiin vuonna 2014. Jaakkola on nimitetty kenraalin virkaan ajaksi 1.1.2018 - 31.12.2022 ja hänet on määrätty pääesikunnan logistiikkapäälliköksi 1.1.2018 lukien.

Prikaatikenraali Tuomo Väinö Petter Repo (s. 1967) on toiminut Kainuun prikaatin komentajana kesäkuusta 2017 lähtien. Sitä ennen hän on palvellut osastoesiupseerina puolustusministeriössä, Uudenmaan jääkäripataljoonan komentajana Kaartin jääkärirykmentissä, sektorijohtajana Pääesikunnassa ja apulaissotilasedustajana Suomen Nato edustustossa Brysselissä. Hänet ylennettiin everstiksi vuonna 2014. Repo on nimitetty kenraalin virkaan ajaksi 1.1.2018 - 31.12.2022.

Lisätietoja antaa puolustusministeriössä neuvotteleva virkamies Aila Helenius, puh. 0295 140432.

 
Sivun alkuun