Skip to content
Media
Valtioneuvosto frontpage

Valtioneuvoston yleisistunto 7.6.2018

Government Communications Department
Julkaisuajankohta 7.6.2018 13.28
Tiedote 295/2018

Luettelossa ovat valtioneuvoston julkiset päätökset.

HALLITUKSEN ESITYKSET

Valtioneuvosto antoi 7.6.2018 eduskunnalle seuraavat hallituksen esitykset:

Hallituksen esitys (HE 80/2018 vp) eduskunnalle kumppanuudesta ja kehityksestä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Afganistanin islamilaisen tasavallan välillä tehdyn yhteistyösopimuksen hyväksymiseksi ja voimaansaattamiseksi. Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi kumppanuudesta ja kehityksestä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Afganistanin islamilaisen tasavallan välillä helmikuussa 2017 tehdyn yhteistyösopimuksen sekä lain, jolla saatetaan voimaan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset. Yhteistyösopimus on sekasopimus, joka sisältää sekä jäsenvaltioiden että Euroopan unionin toimivaltaan kuuluvia määräyksiä. Sopimus tulee voimaan sitä päivää seuraavan toisen kuukauden ensimmäisenä päivänä, jona osapuolet ovat ilmoittaneet toisilleen voimaantuloa edellyttävien sisäisten oikeudellisten menettelyjen saattamisesta päätökseen. Esitys sisältää ehdotuksen sopimuksen voimaansaattamista koskevaksi laiksi. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan valtioneuvoston asetuksella. (UM lähetystöneuvos Leena Viljanen 0295 351 880)

Hallituksen esitys (HE 81/2018 vp) eduskunnalle laeiksi oikeushallinnon valtakunnallisesta tietojärjestelmästä annetun lain 1 ja 2 §:n sekä tuomioistuimen velvollisuudesta ilmoittaa eräistä ratkaisuistaan annetun lain 4 §:n muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan, että lain soveltamisalaa koskevaa pykälää muutettaisiin siten, että siitä ilmenisi nykyistä selkeämmin, että laki koskee Oikeusrekisterikeskuksen ylläpitämää oikeushallinnon valtakunnallista tietojärjestelmää. Lailla ei ole vaikutuksia siihen, miten tuomioistuimet käsittelevät niille tulleita tietopyyntöjä. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi myös tuomioistuimen velvollisuudesta ilmoittaa eräistä ratkaisuistaan annetun lain pykälää, jossa säädetään velvollisuudesta ilmoittaa ja tiedottaa ulosottoperusteen muodostavasta ratkaisusta. Sääntelystä tulisi nykyistä selvemmin käydä ilmi, että ilmoitusvelvollisuus koskee myös ulosottoperusteen kumoamista, eikä vain ulosottoperusteen muodostavaa ratkaisua. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.10.2018 tai mahdollisimman pian sen jälkeen. (OM kehittämispäällikkö Tuula Pääkkönen 0295 150 082)

Hallituksen esitys (HE 82/2018 vp) eduskunnalle laeiksi arvonlisäverolain ja Ahvenanmaan maakuntaa koskevista poikkeuksista arvonlisävero- ja valmisteverolainsäädäntöön annetun lain muuttamisesta. Lakeihin tehdään rajat ylittävää sähköistä kuluttajakauppaa koskevan neuvoston direktiivin edellyttämät muutokset. EU:n sisäisessä rajat ylittävässä radio- ja televisiolähetyspalvelujen, sähköisten palvelujen ja telepalvelujen myynnissä otettaisiin käyttöön yrityksille valinnainen 10 000 euron raja-arvo. Jos myynti ei ylittäisi raja-arvoa, verotuspaikka säilyisi myyjän sijoittautumisjäsenvaltiossa. Yhteisöön sijoittautumattomille mutta johonkin jäsenvaltioon rekisteröityneille myyjille annettaisiin oikeus käyttää yhteisöön sijoittautumattomien verovelvollisten sähköisten palvelujen erityisjärjestelmää. Lisäksi sähköisten palvelujen erityisjärjestelmien piiriin kuuluviin myynteihin sovellettaisiin tunnistamisjäsenvaltion laskutussäännöksiä. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 2019 alusta. (VM neuvotteleva virkamies Risto Sakki 0295 530 294)
Tiedote

Hallituksen esitys (HE 83/2018 vp) eduskunnalle laiksi metsästyslain muuttamisesta. Metsästyslakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että naakka lisättäisiin metsästyslain rauhoittamattomien lintujen luetteloon. Lailla rajoitettaisiin naakkakannan kasvusta johtuvia vahinkoja ja haittoja. Rauhoituksen purkaminen mahdollistaisi naakkojen aiheuttamien vahinkojen torjunnan nykyistä tehokkaammin, sillä naakan pyydystämiseen tai tappamiseen ei enää tarvittaisi poikkeuslupaa rauhoitusajan ulkopuolella. Lakiehdotuksen vaikutukset kohdistuvat erityisesti haja-asutusalueille ja maaseudulle. Naakkojen aiheuttamien vahinkojen korvaamiseksi ei enää maksettaisi avustusta. Avustusta on maksettu vuosina 2012-2016 yhteensä 412 302 euroa. Lisäksi lakiin tehtäisiin vähäisempiä korjauksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.8.2018. (MMM vanhempi hallitussihteeri Teemu Nikula 0295 162 055)
Tiedote

VALTIONEUVOSTON ASETUKSET

Valtioneuvosto antoi 7.6.2018 seuraavat asetukset:

Valtioneuvoston asetus valtion talousarviosta annetun asetuksen muuttamisesta. Asetukseen tehdään eräitä muutoksia, jotka liittyvät valtion keskuskirjanpitojärjestelmän uudistamiseen, Kirjanpidon siirto -hankkeeseen ja valtion yhteisen matkahallintajärjestelmän kehittämiseen. Talousarvioasetuksen keskuskirjanpitoa koskevista säännöksistä karsitaan järjestelmäuudistuksen myötä tarpeettomiksi käyviä manuaalisia ja päällekkäisiä tehtäviä kirjanpitoyksiköissä, valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksessa ja keskuskirjanpidossa. Asetusta tarkennetaan ja selkeytetään menojen hyväksymistä ja käyttöomaisuuskirjanpitoa koskevien säännösten osalta mahdollistamaan paremmin talousarviolain muutoksen mukaisen Valtiokonttorin määräystenantovaltuuden toteutumisen. Talousarvioasetuksen säännökseen menojen hyväksymismenettelyistä otetaan uutena toimintatapana mahdollisuus matkamenojen etukäteishyväksyntään. Lisäksi asetukseen tehdään eräitä teknisiä ja kieliasuun liittyviä tarkistuksia. Asetus tulee voimaan 15.6.2018. (VM neuvotteleva virkamies Juha Halonen 0295 530 435)

Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 16 §:n muuttamisesta. Asetuksen 16 §:ää muutetaan siten, että vaativan erityisen tuen lisäksi pykälässä viitataan erityiseen tukeen. Lisäksi asetuksen 16 §:ään korjataan vanhentunut asetusviittaus sekä virheellinen pykäläviittaus. Asetus tulee voimaan 11.6.2018. (OKM hallitusneuvos Anna Kankaanpää 0295 330 403)
Tiedote

Valtioneuvoston asetus perustuesta, viherryttämistuesta ja nuoren viljelijän tuesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta. Asetuksella tarkennetaan vuodelta 2017 maksettavien viherryttämistuen ja nuoren viljelijän hehtaarikohtaisen tuen määrä sekä perustuen tukioikeuksien arvo toisessa maksuerässä. Tuista on maksettu ensimmäisessä maksuerässä noin 95 prosenttia. Arvioituja yksikkökohtaisia tukitasoja tarkennetaan vuoden 2017 tukihaun ja valvonnan tulosten perusteella ennen tukien maksamista, jotta tukiin käytettävissä oleva määräraha tulee käytetyksi enimmäismäärän mukaisesti. Perustuen tukioikeuksien arvoa korotetaan 3 sentillä hehtaarilta tukialueella AB. Vuodelta 2017 maksettavaa viherryttämistuen hehtaarikohtaista määrää korotetaan 19 sentillä hehtaarilta tukialueella AB ja 13 sentillä hehtaarilta tukialueella C. Vuodelta 2017 maksettavaa nuoren viljelijän tuen hehtaarikohtaista määrää korotetaan 30 sentillä hehtaarilta. Asetuksella täsmennetään myös perustuen tukialuekohtaisia enimmäismääriä. Tuet on tarkoitus maksaa kesäkuussa 2018. Asetus tulee voimaan 13.6.2018. (MMM neuvotteleva virkamies Suvi Ruuska 0295 162 248)

Valtioneuvoston asetus ajokorteista annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta. Asetusta muutetaan ajokorttilakiin tehtyjen muutosten johdosta. Asetuksessa säädetään lakisääteisen koulutuksen määristä ja toteutuksesta sekä myös muun ajo-opetuksen toteutuksesta. Muutokset koskevat muita kuin raskaan kaluston ajokortteja. Asetukseen sisällytetään tutkintoajoneuvoja koskevat säännökset ja tarkempia tutkinnon toteutusta koskevia säännöksiä sekä T3 a ajoneuvoluokan traktoreiden ajo-oikeutta Suomessa koskeva säännös. Asetus tulee voimaan 1.7.2018. (LVM hallitusneuvos Eija Maunu 0295 342 571)

Valtioneuvoston asetus kuorma- ja linja-auton kuljettajien ammattipätevyydestä. Uusi asetus annetaan liikenteen palveluista annetun lain nojalla, jonne raskaan kaluston kuljettajien ammattipätevyyssäännökset siirtyvät. Asetuksessa muutetaan jatkokoulutusta, sen antamista ja opettajaa koskevia säännöksiä, annetaan tarkemmat säännökset simulaattorilla ja erityisellä harjoitteluradalla annettavan ajo-opetuksen toteutuksesta ja tarkistetaan säännöksiä niin, että ammatilliseen koulutukseen ja tutkintonimikkeisiin liittyvä sääntely vastaa ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa säädettyä. Asetus tulee voimaan 1.7.2018. (LVM hallitusneuvos Eija Maunu 0295 342 571)

VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖKSET

Valtioneuvosto teki 7.6.2018 seuraavat päätökset:

Päätös antaa eduskunnalle selonteko Suomen tuesta Afganistanille ja Suomen osallistumisen lisäämisestä Resolute Support -kriisinhallintaoperaatiossa. (UM lähetystöneuvos Sari Annika Rautio 0295 351 534)
Selonteko

Päätös vapauttaa hallitussihteeri Mika Kotala teollisoikeusasiamieslautakunnan varsinaisen jäsenen tehtävästä ja määrätä hänen seuraajakseen hallitussihteeri Nina Santaharju sekä vapauttaa hallitusneuvos Liisa Huhtala teollisoikeusasiamieslautakunnan varajäsenen tehtävästä ja määrätä hänen seuraajakseen hallitussihteeri Paula Laine-Nordström 7.6.2018 lukien lautakunnan 30.6.2020 päättyväksi toimikaudeksi. (TEM neuvotteleva virkamies Mikko Huuskonen 0295 063 732)

Valtioneuvosto lähetti eduskunnalle 7.6.2018 seuraavat Euroopan unionin säädösehdotuksia koskevat valtioneuvoston kirjelmät:

Valtioneuvoston kirjelmä (U 31/2018 vp) eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi (edustajakanne kuluttajan etujen suojaamiseksi). Direktiivissä säädettäisiin edustajakannemenettelystä. Ehdotuksen mukaan edustaja voisi nostaa kanteen tuomioistuimessa tai esittää vastaavan vaatimuksen muussa toimivaltaisessa viranomaisessa kuluttajakollektiivin puolesta asiassa, jossa elinkeinonharjoittajan oikeudenloukkaus kohdistuu kuluttajien yhteisiin etuihin. Direktiivillä annettaisiin edustajakanteita koskevat vähimmäissäännökset. Direktiivi ei estäisi jäsenvaltioita pitämästä voimassa muita edustajakannejärjestelmiä, jos ne eivät ole ristiriidassa direktiivin asettamien vähimmäisvaatimusten kanssa, tai kansallisella tasolla antamasta tai pitämästä voimassa muita menettelyjä, jotka mahdollistavat kanteiden nostamisen kuluttajien yhteisten etujen suojaamiseksi. (OM lainsäädäntöneuvos Maarit Leppänen 0295 150 276)
Tiedote

Valtioneuvoston kirjelmä (U 32/2018 vp) eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi direktiivin (EU) 2017/1132 muuttamisesta rajatylittävien yhtiömuodon muutosten, sulautumisten ja jakautumisten osalta. Direktiiviehdotuksen tavoitteena on muun muassa helpottaa sijoittautumisvapauden käyttämistä EU:ssa säätämällä osakeyhtiön kotipaikan siirrosta ja rajatylittävästä jakautumisesta sekä muuttamalla ja täydentämällä rajatylittäviä sulautumisia koskevaa EU-sääntelyä. Yhtiöiden toiminnan helpottamisen lisäksi ehdotuksessa on otettu huomioon rajatylittäviin yritysjärjestelyihin liittyvät yhtiöiden sidosryhmien tarpeet. Yhtiön kotipaikan siirrosta ja rajatylittävistä sulautumisista ei toistaiseksi ole EU-sääntelyä. Vuodelta 2005 oleva rajatylittävät sulautumiset -direktiivi on Suomessa saatettu voimaan osakeyhtiölaissa. (OM lainsäädäntöneuvos Markus Tervonen 0295 150 558)
Tiedote

Valtioneuvoston kirjelmä (U 33/2018 vp) eduskunnalle ehdotuksista Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi ja direktiiviksi (lainvalvontaviranomaisen rajat ylittävä pääsy sähköiseen todistusaineistoon). Ehdotetussa asetuksessa (COM(2018) 225 final) säännellään, miten ja millä edellytyksillä jäsenvaltion lainvalvontaviranomainen voi velvoittaa Euroopan unionin alueella palveluita tarjoavan palveluntarjoajan toimittamaan tai säilyttämään tietyn palveluntarjoajan hallussa olevan sähköisessä muodossa olevan tiedon käytettäväksi todistusaineistona käynnissä olevassa rikosoikeudellisessa menettelyssä. Kysymys voisi olla esimerkiksi sähköpostia koskevista sisältö- tai lähetystiedoista. Ehdotuksella ei ole tarkoitettu vaikutettavan jäsenvaltioiden sisäisiin menettelyihin, joissa on kysymys lainvalvontaviranomaisen oikeuksista velvoittaa samassa jäsenvaltiossa toimivaa palveluntarjoajaa luovuttamaan tietoja. Ehdotetussa direktiivissä (COM(2018) 226 final) säännellään palveluntarjoajien laillisten edustajien nimittämistä todistusaineiston keräämisen helpottamiseksi rikosasioissa. Direktiiviehdotusta ei ole rajoitettu vain asetusehdotuksen soveltamisen tilanteisiin, vaikka direktiiviehdotus onkin annettu ja sitä käsitellään yhdessä asetusehdotuksen kanssa. (OM erityisasiantuntija Lauri Rautio 0295 150 380)
Tiedote

Valtioneuvoston kirjelmä (U 34/2018 vp) eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi henkilökorttien ja oleskeluasiakirjojen turvallisuuden lisäämiseksi. Ehdotetun asetuksen tavoitteena on parantaa unionin kansalaisten henkilökorttien sekä vapaan liikkuvuuden oikeuteen liittyvien oleskeluasiakirjojen turvallisuutta. Ehdotus asettaa vähimmäistason unionin kansalaisille myönnettävien henkilökorttien turvatekijöille ja sisällölle, vähimmäissisällön unionin kansalaisten oleskeluoikeutta osoittaville todistuksille sekä yhtenäistää heidän perheenjäsenilleen myönnettäviä oleskeluasiakirjoja. (SM rajaturvallisuusasiantuntija Matti Pitkäniitty 0295 421 133)

Valtioneuvoston kirjelmä (U 35/2018 vp) eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi julkisen sektorin hallussa olevien tietojen uudelleenkäytöstä annetun direktiivin 2003/98/EY muuttamisesta (julkisen sektorin hallussa olevien tietojen uudelleenkäyttö). Direktiivin (203/98/EY) mukaan kaikki julkisen sektorin hallussa oleva tieto, johon ei nimenomaisesti sovelleta jotakin direktiivin sisältyvistä poikkeuksista, on uudelleenkäytettävissä kaupallisiin ja ei-kaupallisiin tarkoituksiin. Direktiiviä esitetään nyt muutettavaksi seuraavasti: 1) laajennetaan direktiivi koskemaan dynaamista tietoa sekä lisäämällä jakelutavaksi koneiden väliseen tiedonvaihtoon tarkoitetut ohjelmointirajapinnat (API), 2) tiukennetaan säännöksiä julkisen sektorin toimielinten tietoaineistojen luovuttamisesta veloittamista kustannuksista, 3) annetaan delegoitu toimivalta komissiolle laatia lista keskeisistä huomattavan jalostusarvon (high-value) tietoaineistoista, joiden tulee olla maksutta saatavilla kaikissa jäsenmaissa, 4) laajennetaan direktiivin soveltamisalaa liikenteen sekä vesi- ja energiahuollon liiketoiminnan tuottamaan yleishyödylliseen tietoon, kuitenkin niin, että soveltamisalan piirissä ovat vain julkisen hallinnon omistamat tai ohjauksessa olevat yritykset, eivät yksityiset osakeyhtiöt, 5) jäsenmaat velvoitetaan kehittämään julkisin varoin rahoitetun tutkimuksen avoimen julkaisemisen periaatteet ja 6) rajoitetaan yksinoikeussopimusten ehtoja ja käyttöä. (VM neuvotteleva virkamies Riitta Autere 0295 530 436)

NIMITYSASIAT

Valtioneuvosto päätti 7.6.2018 seuraavat nimitysasiat:

Valtioneuvosto myönsi budjettineuvos Päivi Valkamalle virkavapautta valtiovarainministeriön budjettineuvoksen virasta 14.3.2019-31.7.2021. (VM neuvotteleva virkamies Karri Safo 0295 530 223)

Hallintotieteiden maisteri Noora Heinonen valtiovarainministeriön neuvottelevan virkamiehen virkaan 1.8.2018 lukien. (VM hallitussihteeri Kaisa-Juulia Raita 0295 530 379)

Ylitarkastaja, filosofian maisteri Katri Tervonen opetus- ja kulttuuriministeriön opetusneuvoksen määräaikaiseen virkasuhteeseen 25.6.2018-31.3.2021. (OKM hallitusneuvos Antti Randell 0295 330 173)

Kehityspäällikkö, filosofian maisteri Jonna Korhonen opetus- ja kulttuuriministeriön opetusneuvoksen määräaikaiseen virkasuhteeseen 13.8.2018-31.3.2021. (OKM hallitusneuvos Antti Randell 0295 330 173)

 
Back to top