Skip to content
Media
Valtioneuvosto frontpage

Hallituksen esitys
Tulorekisterin laajennus helpottaa etuuksien hakemista ja tehostaa etuuspäätösten käsittelyä

Ministry of Finance
Julkaisuajankohta 22.11.2018 13.30
Tiedote

Etuuspäätösten käsittely tehostuu, kun eläkkeet ja muut etuudet tulevat mukaan tulorekisteriin vuonna 2020. Tulorekisteri helpottaa myös etuuksien hakemista, sillä hakijan ei tarvitse enää toimittaa todistusta niistä tuloista, jotka näkyvät tulorekisterissä.

Tulorekisteri tulee käyttöön ensi vuoden alussa. Työnantajat pystyvät jatkossa ilmoittamaan henkilöstönsä palkkatiedot yhdellä kertaa kaikille viranomaisille ja muille tahoille.

Hallitus esittää, että tulorekisteri laajennetaan koskemaan myös eläkkeitä ja muita etuustuloja vuodesta 2020 alkaen.

Päätöksentekoa nopeutetaan

Viranomaiset ja muut tulotietojen käyttäjät saavat tulorekisteristä kokonaiskuvan henkilön palkka- ja etuustuloista. Tietoja välitetään tulorekisteristä tiedon käyttäjille sen mukaan, millaiset tiedonsaantioikeudet niillä on. Rekisteriä ylläpitää Verohallinto.

Uudistuksella pyritään

  • tehostamaan viranomaisten toimintaa
  • nopeuttamaan päätöksentekoa
  • edistämään päätösten oikeellisuutta
  • vähentämään tarvetta etuuksien takaisinperintään
  • karsimaan viranomaisten tietojenvaihtoa perinteisin menetelmin.

Omia tietoja voi tarkastella verkossa

Kansalaiset voivat katsella tulotietojaan rekisterin sähköisen asiointipalvelun kautta. Tulorekisterin verkkosivuilta näkee myös sen, mille viranomaisille ja muille tahoille rekisterin tietoja välitetään.

Tulorekisteri helpottaa esimerkiksi työttömyysetuuden hakemista, kun työttömyyskassat tulevat mukaan tiedon käyttäjiksi vuonna 2020. Hakijan ei tarvitse enää toimittaa erillistä palkkatodistusta, vaan työttömyyskassa saa tulotiedot suoraan rekisteristä.

Hallitus esittää muutoksia muun muassa lakiin tulotietojärjestelmästä. Esitys julkaistaan Hallituksen esitykset ja päätökset -sivulla.

Tulorekisteri yksinkertaistaa palkkatietojen ilmoittamista (tiedote 5.10.2017)
Tietoa tulorekisteristä (Tulorekisterin sivut)

Lisätietoja:

Lainsäädäntöneuvos Jukka Vanhanen, puh. 02955 30239, jukka.vanhanen(at)vm.fi
Hankepäällikkö Arto Leinonen, puh. 040 769 1149, arto.leinonen(at)vm.fi

 
Back to top