Skip to content
Media
Valtioneuvosto frontpage

Valmiste- ja autoverotuksen menettelysäännösten uudistaminen on käynnistynyt

Ministry of Finance
Julkaisuajankohta 10.1.2019 10.30
Uutinen

Valtiovarainministeriö on alkanut valmistella lainsäädäntöä, jolla uudistetaan valmiste- ja autoverotuksen menettelyitä.

Hankkeen tavoitteena on yhdenmukaistaa valmiste- ja autoverotuksen menettelyitä mahdollisuuksien mukaan muiden Verohallinnon verotusmenettelyiden kanssa. Yhdenmukaistamisella tavoitellaan sääntelyn yksinkertaistumista ja selkeytymistä ja tätä kautta verovelvollisten hallinnollisen taakan keventymistä.

Tavoitteena on, että valmiste- ja autoverotuksen uudistetut menettelysäännökset tulisivat voimaan vuonna 2021.

Hankkeen tavoitteena ei ole valmistella muutoksia siihen, mistä tuotteista ja kuinka paljon valmisteveroa ja autoveroa kannetaan.

Valmiste- ja autoverotuksen verotusmenettelyjen kehittäminen on osa uudistusta, jonka ensi vaiheessa valmiste- ja autoverotuksen toimittaminen siirrettiin Tullilta Verohallinnolle (VETO-hanke). Menettelysäännösten uudistaminen on jatkoa myös Verohallinnon verotus- ja veronkantomenettelyjen yhdenmukaistamiselle ja yksinkertaistamiselle, jota on toteutettu vaiheittain osana Verohallinnon tietojärjestelmäuudistusta (Valmis-hanke).

Lisätietoa hankkeesta

Lisätietoja:

Neuvotteleva virkamies Pia Kivimies, valtiovarainministeriö, puh. 02955 30183, pia.kivimies(at)vm.fi
Valvontapäällikkö Sanna Esterinen, Verohallinto, puh. 029 512 000 (vaihde), sanna.esterinen(at)vero.fi

 
Back to top