Skip to content
Media
Valtioneuvosto frontpage

Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtajaksi Tuija Kuivalainen

Ministry of Finance
Julkaisuajankohta 13.12.2019 13.26
Tiedote
Tuija Kuvalainen.

Valtiovarainministeriö on nimittänyt valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen (Palkeet) toimitusjohtajan virkaan kauppatieteiden maisteri Tuija Kuivalaisen. Kuivalainen aloittaa viiden vuoden määräaikaisessa virassa maaliskuun alussa.

”Odotan innolla pääseväni jatkamaan Palkeissa jo tehtyä kehitystyötä. Henkilöstön kanssa jatkamme digitalisaation ja sen myötä tulevan osaamisen kehittämisen kanssa. On hienoa päästä työskentelemään yhdessä Palkeiden innostuneen henkilöstön kanssa. Uskon myös, että asiakkaiden kanssa pääsemme syventämään jo olemassa olevaa kumppanuutta ja hakemaan sen myötä entistä tehokkaampia yhteisiä prosesseja”, Kuivalainen kertoo.

Kuivalainen on toiminut aiemmin Helsingin kaupungin Taloushallintopalveluliikelaitoksen (Talpa) toimitusjohtajana. Tehtävässä Kuivalainen on vastannut Talpan toiminnan johtamisesta ja kehittämisestä yhdessä asiakkaiden, henkilöstön ja muiden toimijoiden kanssa. Tätä ennen Kuivalainen on toiminut muun muassa tilitoimisto Rantalainen & Rekola-Nieminen Oy:n toimitusjohtajana sekä SOK Palveluässä-palvelukeskuksen johtajana.

Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus (Palkeet) on valtiovarainministeriön hallinnonalaan kuuluva virasto. Palkeet edistää julkisen hallinnon toimivuutta kustannustehokkailla ja laadukkailla digitaalisilla palveluilla.

Tiedote: Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtajan virkaa haki 26 henkilöä (12.9.2019)

Lisätietoja:

Alivaltiosihteeri Päivi Nerg, puh. 02955 30149, paivi.nerg(at)vm.fi

Governance Policy Government as Employer
 
Back to top