Skip to content
Media
Valtioneuvosto frontpage

Ministeri Pekonen: Työyhteisön joustavuus auttaa kriisin läpi

Ministry of Social Affairs and Health
Julkaisuajankohta 29.5.2020 14.13
Kolumni

Yli puolet suomalaisista siirtyi koronaviruksen takia etätöihin. Vaikka etätyösuositus on voimassa kesän yli, osa saattaa palata työpaikoilleen jo aiemmin. Mitä pitäisi ottaa huomioon, jotta paluu työpaikalle olisi turvallista ja sujuvaa? Mitä sellaista olemme oppineet, jota jatkossakin kannattaisi hyödyntää?

Etätyötä tehdään yleensä vailla esimiehen ja työyhteisön välitöntä tukea. Digiloikan lisäksi monilla työpaikoilla onkin tapahtunut myös luottamusloikka: etätyötä, joustavia työaikoja ja monia muita työn joustavia ratkaisuja on otettu käyttöön myös sellaisissa töissä, joita aiemmin on tehty paikkaan ja aikaan sidottuina. 

Joustavat työyhteisöt selviytyvät poikkeusoloissa parhaiten

Työyhteisöt, jotka ovat jo ennalta varautuneet muutoksiin, kestävät poikkeukselliset olot paremmin, koska ne ovat joustavia ja uudistumiskykyisiä. Ennakointi ja joustavuus parantavat myös työturvallisuutta ja työhyvinvointia.

Hallitus on monella eri tavalla halunnut varmistaa työyhteisöjen selviytymisen kriisitilanteesta. Suorien taloudellisten tukien lisäksi olemme suunnanneet Euroopan sosiaalirahaston rahoitusta työyhteisöjen uudistumiskyvyn vahvistamiseen, mielenterveysosaamisen lisäämiseen, organisaatiomuutosten mielekkääseen toteuttamiseen ja työkyvyn tukeen etenkin kriisitilanteen jälkeen. 

Työn ja työhyvinvoinnin kehittämisohjelmassa kootaan työpaikoilla poikkeusaikana kehitettyjä uusia työkäytäntöjä ja selviytymistarinoita, jotta hyvät käytännöt voivat levitä kaikille työpaikoille. Täytyy kuitenkin muistaa, että parhaatkaan suunnitelmat eivät kata kaikkia tilanteita, eikä kaikkiin muutoksiin voi ennalta miettiä valmista ratkaisua. 

Koronakriisi voi muuttaa työelämää pysyvästi

Sosiaali- ja terveysministeriössä pohditaan jatkuvasti lisäkeinoja työpaikkojen tukemiseksi.

Hallituksen tavoitteena on tehdä suomalaisesta työelämästä maailman parasta. Koronakriisi ei muuta tätä tavoitetta. Koronakriisi todennäköisesti muuttaa työelämää pysyvästi – tavalla, joka parhaimmillaan voisi auttaa tämän tavoitteen saavuttamisessa.


Aino-Kaisa Pekonen 
sosiaali- ja terveysministeri

 
Back to top