Skip to content
Media
Valtioneuvosto frontpage

Uusien kalatuotteiden kehittämiseen miljoona euroa – asetus lausunnoilla

Ministry of Agriculture and Forestry
Julkaisuajankohta 4.12.2020 13.07
Tiedote

Maa- ja metsätalousministeriö esittää, että vajaasti hyödynnettyjen kotimaisten kalojen elintarvikekäyttöä vauhditetaan miljoonan euron rahoituksella. Rahoitusta koskeva asetusluonnos on lausunnolla 15.1.2021 asti.

Sanna Marinin hallitusohjelman tavoitteena on lisätä kotimaisen kalan tarjontaa ja osuutta kulutuksesta. Ehdotettu rahoitus vastaisi tähän haasteeseen. Monia kotimaisia kalalajeja kuten silakkaa, kilohailia, kuoretta, muikkua sekä pienikokoisia ahvenia ja särkikaloja ei vielä hyödynnetä elintarvikkeina läheskään niin paljon kuin olisi mahdollista.

Miljoona euroa suunnattaisiin kehittämishankkeisiin, joilla yritetään saada uusia kotimaisia kalatuotteita markkinoille. Rahoituksella saataisiin liikkeelle arviolta 2–3 miljoonan euron hankkeet, jotka lisäisivät vajaasti hyödynnettyjen kalojen käyttöä noin miljoonalla kilolla.

– Kotimainen kala on voittava yhdistelmä. Lisäämällä kotimaisen kalan käyttöä poistetaan ravinteita vesistöistä, parannetaan kansanterveyttä ja samalla vahvistetaan työllisyyttä koko kalatalouden arvoketjussa. Esitetyllä rahoituksella haluamme saada kauppojen hyllyille uusia, maistuvia kalatuotteita, sanoo maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.

Esitettyä avustusta voisivat hakea kaiken kokoiset yritykset, joilla on uusia ideoita siitä, kuinka kotimaisten kalalajien käyttöä voisi lisätä. Avustuksen määrä on enintään 50 prosenttia tukikelpoisista kustannuksista ja yhdelle yritykselle voitaisiin myöntää avustusta enintään 200 000 euroa.

Avustuksen toteutuminen edellyttää, että Euroopan komissio hyväksyy sen valtiontukisääntöjen mukaiseksi. Maa- ja metsätalousministeriö on tehnyt komissiolle ennakkoilmoituksen suunnitellusta avustusjärjestelmästä. Toteutuessaan avustukset tulevat haettavaksi alkuvuodesta 2021. Avustuksen myöntämisestä päättäisivät elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset. 

Lausunnot pyydetään jättämään viimeistään 15.1.2021 maa- ja metsätalousministeriön kirjaamoon ([email protected]).

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:

neuvotteleva virkamies Timo Halonen, p. 0295 162 411, timo.halonen(at)mmm.fi

erityisasiantuntija Heta Ratasvuori, p. 0295 162 016, heta.ratasvuori(at)mmm.fi

Fisheries Jari Leppä
 
Back to top