Skip to content
Media
Valtioneuvosto frontpage

Eurooppaministerit keskustelivat rajoitusten purkamisesta ja talouden elvyttämisestä

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 26.5.2020 16.07
Tiedote 357/2020

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen osallistui tiistaina 26. toukokuuta eurooppaministerien epäviralliseen videoneuvotteluun, jossa käsiteltiin EU:n vastausta covid-19-pandemiaan. Esillä keskusteluissa oli jäsenmaiden rajoitustoimenpiteiden purkamisen koordinointi ja parhaat käytännöt sekä tasapaino taloudellisen toiminnan käynnistämisen ja kansalaisten terveyden suojelemisen välillä.

Ministerit esittivät myös alustavia näkemyksiään toimista EU:n talouden elvyttämiseksi ja EU:n tulevan monivuotisen rahoituskehyksen (MFF) 2021–2027 mukauttamisesta koronapandemian johdosta.

Ministeri Tuppurainen kertoi Suomen tukevan aktiivisesti EU-yhteistyötä pandemian torjumiseksi ja parhaiden mahdollisten työkalujen löytämiseksi elvytystoimiin.

”Koko Eurooppaa koskettavaan koronaviruskriisiin on löydettävä Euroopan kokoisia ratkaisuja. Suomi suhtautuu rakentavasti ja avoimesti yhteisten ratkaisujen hakemiseen. On yhteinen etumme, että EU:n avautuminen koronan jälkeen on yhdessä koordinoitua ja hallittua ja että mietimme yhdessä ratkaisuja Euroopan talouden saamiseksi jälleen kasvu-uralle”, sanoi ministeri Tuppurainen.

Komissio kertoi ensimmäisen vuotuisen oikeusvaltioraportin valmistelun etenemisestä. Raportin on määrä valmistua syyskuussa. Eurooppaministerien keskusteluissa ei tehty muodollisia päätöksiä.

Lisätietoja: EU-erityisasiantuntija Heli Siivola, p. 0295 160 476 ja erityisavustaja Pilvi-Elina Kupias 0295 160 995, valtioneuvoston kanslia

 
Back to top