Skip to content
Media
Valtioneuvosto frontpage

Vuoden 2020 budjetti lisää kertausharjoituksia

Ministry of Defence
Julkaisuajankohta 17.9.2019 19.18
Tiedote

Hallituksen budjettiriihen ratkaisut vahvistavat reserviläisten osaamista ja tukevat Suomen puolustuskykyä, toteaa puolustusministeri Antti Kaikkonen. Vuonna 2020 kertausharjoituksissa käyvien reserviläisten määrä nousee 1200:lla vuoden 2019 tasosta. Kertausharjoitusmäärien kasvua pyritään jatkamaan myös tulevina vuosina.

Pidän erityisen hyvänä, että kertausharjoitusmääriä nostetaan. Suomen puolustus nojaa laajaan, osaavaan reserviin. Budjetti vahvistaa Suomen yleiseen asevelvollisuuteen pohjautuvan mallin uskottavuutta, sanoo puolustusministeri Antti Kaikkonen.

Vuoden 2020 budjetti tuo 42 uutta virkaa puolustusvoimiin. Hallitusohjelmassa on sovittu yhteensä sadasta uudesta tehtävästä vuoteen 2023 mennessä. Uudet tehtävät kohdistetaan mm. vapaaehtoiseen maanpuolustuskoulutukseen sekä kriittisiin henkilöstötarpeisiin, joilla tuetaan valmiuden ylläpitoa ja uusien suorituskykyjen rakentamista.

Puolustusvoimien toimintamenomäärärahoihin ehdotetaan ensi vuodelle 5,5 miljoonan euron korotusta henkilö- ja tehtävämäärän lisäämiseen sekä kertausharjoitusten määrän lisäämiseen ja vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen uuteen toimintamalliin. Toimintamäärärahojen korotus nousee vuoteen 2023 mennessä 10 miljoonaan euroon.

Kehyskauden aikana tehdään myös päätökset merkittävistä kalustohankinnoista. Merivoimien Laivue2020-hankkeella sekä ilmavoimien HX-hankkeella korvataan meri- ja ilmavoimien vanhenevaa kalustoa ja varmistetaan puolustuksen suorituskykyä.

Lisätietoja puolustusministeriössä antavat talousjohtaja Kristiina Olsson p. 0295 140 220 ja puolustusministerin erityisavustaja Terhi Haapaniemi p. 0295 140 018.

 
Back to top