Blogs

Blogs

Pelastustoimen ja hätäkeskustoiminnan koulutusuudistus etenee päämäärätietoisesti

Susanna Sankala Published Date 22.9.2022 12.37 Blog Ministry of the Interior

Susanna Sankala. Koulutusuudistuksen kehittämishankkeessa eletään vilkasta aikaa. Kirjoitamme parhaillaan hankeraporttia ja esityksiä tulevasta koulutusjärjestelmästä. 

Osallistavaa ja keskustelevaa työskentelyä työpajoin

Olemme koulutusuudistuksen työryhmän kanssa pitäneet viisi eri työpajaa, joissa olemme kirkastaneet työryhmän yhteistä näkemystä alan koulutusjärjestelmästä sekä käyneet läpi linjattavia asioita. Työryhmän lähitapaamisissa asioista on keskusteltu avoimesti ja eri näkökulmia esille tuoden. Työryhmä koostuu yli kahdestakymmenestä jäsenestä, joten on selvää, että eriäviä näkemyksiäkin löytyy. Työryhmää yhdistää kuitenkin halu suunnitella alalle parhaiten toimiva koulutusjärjestelmä. 

Eri vaihtoehtojen huolellinen tarkastelu ja argumentaatio on tässä prosessissa tärkeintä. Mielipide, kovin äänenpaino tai yksittäisen henkilön voimakas näkemys ei ole oleellisinta vaan se, että vaihtoehtoja on pohdittu objektiivisesti ja analyyttisesti eri näkökulmista. Sisäministeriö on työryhmäkokousten välillä tavannut eri ministeriöiden edustajia ja käynyt läpi mahdollisia vaihtoehtoja. Tärkeitä keskustelukumppaneitamme ovat olleet erityisesti OPH, OKM, SOTEKO-hanke ja STM.

Alan julkinen keskustelu on pitkään pyörinyt sen ympärillä, olisiko alan peruskoulutus ammattitutkinto (tutkintojen viitekehyksen taso 4 tai 5 - päällystö seuraavilla) vai alempi korkeakoulututkinto (taso 6). Molemmissa vaihtoehdoissa on puolensa eikä kumpikaan vaihtoehto ole mustavalkoisesti toista parempi. Olemme pyrkineet kuvaamaan myös alan peruskoulutuksen jälkeisiä koulutuspolkuja, aina tohtoriopintoihin asti. Tutkintotasojen lisäksi olemme keskustelleet paljon siitä millaista osaamista alan työntekijä tarvitsee tulevaisuudessa. Osaamisvaatimukset ja työelämän tarpeet tulevat kasvamaan riippumatta tutkintotasosta ja olisikin tärkeää, että meillä olisi käytössä riittävästi alakohtaista ennakointietoa siitä, miten työtehtävät, työpaikat tai ala muuttuvat.

Koulutusuudistuksen katse on tulevaisuuden osaamisessa

On tärkeää muistaa, että koulutusuudistuksessa otetaan kantaa itse koulutusjärjestelmään: siihen mille tasoille tutkinnot asettuvat, mitkä tutkinnot ovat, miten ne organisoidaan ja mitkä ovat näiden arvioidut kustannukset. Olemme kiihtyvään tahtiin saaneet vastata myös kysymyksiin tämän hetken akuutista henkilöstötarpeesta tai sellaisista asioista, joita ei ole määritelty koulutusuudistuksen tehtäviksi. Nykyisyys ja tulevaisuus toki kietoutuvat yhteen, mutta koulutusuudistuksessa tähtäin on isoissa linjoissa, koulutuksen rakenteissa. Koulutusjärjestelmää voidaan kuvata jääkaappina: sen pitää täyttää tietyt standardit ja olla tietyn kokoinen, mutta malliin, väriin ja ominaisuuksiin voimme vaikuttaa. Tarkempi jääkaapin sisällön eli kurssien suunnittelu alkaa seuraavassa vaiheessa toteuttamishankkeen aikana. 

Lausuntokierros alkaa lokakuussa

Koulutusuudistuksen hankeraportti lähtee julkiselle lausuntokierrokselle lokakuussa lausuntopalvelu.fi -palvelussa. Palvelun avulla kuka tahansa voi lausua ajatuksensa esityksestä ja toivomme saavamme sitä kautta palautetta ehdotuksesta. Saadut palautteet käydään läpi marraskuun aikana ja niiden pohjalta esitykseen tehdään tarkennuksia. Lopullinen työryhmän esitys luovutetaan sisäministerille vuoden lopussa. Päätösten perusteella koulutuksen toteuttamista aloitetaan suunnittelemaan alan oppilaitoksissa sekä aloitetaan lainsäädännön valmistelu. 

Susanna Sankala 
projektipäällikkö
sisäministeriö
@SusannaSankala
 

Pelastustoimen ja hätäkeskustoiminnan koulutusuudistus on koko alan yhteinen asia | 13.6.2022
Pelastustoimen ja hätäkeskustoiminnan koulutusuudistus

Kuva: Johanna Kaisjoki

0 Comments

Type your comment here.