Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Valtiovarainministeriön talousarvioehdotus vuodelle 2023

5.8.2022 10.15

Budjettiehdotuksen loppusumma on noin 79,5 miljardia euroa. Ehdotus on noin 6,3 miljardia euroa alijäämäinen. Velanotto pienenee vuodelle 2022 budjetoidusta noin 2,5 miljardia euroa. 

Tiedotustilaisuuden tallenne 4.8. | YouTube
Valtion budjetti vuodelle 2023

Ajankohtaista

Koronaministerityöryhmän kokouksessa aiheina ajankohtainen tautitilanne ja syksyyn varautuminen

16.8.2022 14.43
STM VNK
Hallituksen koronaministerityöryhmä sai kokouksessaan 16. elokuuta katsauksen tautitilanteeseen, koronarokotusten edistymiseen ja tartuntatautilain väliaikaisten muutosten mahdolliseen jatkamiseen.

Pohjoismaat tiivistävät entisestään puolustusyhteistyötä

15.8.2022 19.36
VNK
Pohjoismaiden pääministerit Magdalena Andersson (vas.), Sanna Marin, Jonas Gahr Støre, Mette Frederiksen ja Katrín Jakobsdóttir Oslossa Munch-museon edustalla.
Oslossa maanantaina 15.8. kokoontuneet Pohjoismaiden pääministerit vahvistivat kehittävänsä entisestään puolustus- ja turvallisuusyhteistyötään. Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden myötä Pohjoismaiden välille tulee liittolaissuhde, ja tämä avaa uusia yhteistyömahdollisuuksia. Pohjois-Euroopan uusi turvallisuustilanne oli keskeinen aihe myös, kun Pohjoismaiden pääministerit keskustelivat Saksan liittokansleri Olaf Scholzin kanssa.

Työryhmä selvittämään toimenpiteitä sähkön korkeaan hintaan vaikuttamiseksi

12.8.2022 10.12
VM
Valtiovarainministeri Annika Saarikko on asettanut työryhmän selvittämään toimenpiteitä sähkön hinnan kehitykseen ja sen seurauksiin vaikuttamiseksi syksyn 2022 talousarvioneuvotteluihin mennessä.

Tutkijoiden jäämistä Suomeen helpotetaan tekemällä oleskeluluvista sujuvampia – lausuntokierros käynnissä

11.8.2022 15.00
TEM
Kaksi tutkimustyötä tekevää naista.
Hallituksen esitys tutkijoiden oleskelulupia koskevan lain muuttamisesta on lähtenyt lausuntokierrokselle. Esityksen mukaan oleskelulupia pidennettäisiin, jotta Suomeen jääminen ja tutkimuksen tekeminen olisi helpompaa. Samalla myös jatkotutkimusta tekevien tutkijoiden asemaa kohennettaisiin. 

Varhaiskasvatukseen, esi- ja perusopetukseen haettavissa 58 miljoonaa euroa koronatukea

11.8.2022 13.05
OKM
Opetus- ja kulttuuriministeriö on avannut torstaina 11.8. valtionavustushaun koronaepidemian (COVID-19) vaikutusten tasoittamiseksi vuosille 2022 - 2024.

Kuvat

Uutiskuvat julkaistaan valtioneuvoston Flickr-tilillä.

Valtioneuvoston aineistopankki sisältää henkilökuvia ministereistä ja virkamiehistä sekä kuvia valtioneuvoston tiloista.

Verkkolähetykset

Suorat lähetykset hallituksen tiedotustilaisuuksista ja muista tapahtumista ovat katsottavissa valtioneuvoston YouTube-kanavalla.

Miten voin auttaa ukrainalaisia?

10.5.2022 17.32

Suomalaiset haluavat auttaa ukrainalaisia hädän keskellä, ja viranomaiset saavat asiasta paljon yhteydenottoja. Yhteydenotoissa kysytään myös, kuinka voi auttaa Ukrainan naapurimaita, joihin kohdistuu kasvava paine Ukrainasta paenneiden auttamiseksi.

Sisäministeriö on koonnut tietopaketin muun muassa raha-, tavara- ja vaatelahjoituksista sekä ukrainalaisten majoittamisesta ja kuljetusten järjestämisestä. 

Avun tarjoaminen ukrainalaisille | sisäministeriö

Tutustu myös 

Hallituksen julkisen talouden suunnitelma vuosille 2023–2026

Hallituksen julkisen talouden suunnitelma vuosille 2023–2026

Pääministeri Sanna Marinin hallitus on sopinut vuosien 2023–2026 julkisen talouden suunnitelmasta. Hallitus on kehysriihessään linjannut mittavista toimista, jotka vahvistavat turvallisuutta, luovat näkymää tulevaisuuteen ja rakentavat kestävää kasvua.

Valtion budjetti 2022

Valtion budjetti 2022

Valtioneuvosto antoi 27. syyskuuta 2021 eduskunnalle hallituksen esityksen valtion talousarvioksi vuodelle 2022. Talousarvioesityksessä määrärahoiksi ehdotettiin 64,8 miljardia euroa. Tuloiksi arvioitiin 57,9 miljardia euroa. Talousarvioesitys oli 6,9 miljardia euroa alijäämäinen.

Eduskunta hyväksyi vuoden 2022 valtion talousarvion 20.12.2021.

Hallitusohjelma

Hallitusohjelma

Pääministeri Marinin hallituksen ohjelma on "Osallistava ja osaava Suomi – sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta".

Valtioneuvosto

Valtioneuvosto

Valtioneuvostolla tarkoitetaan Suomen hallitusta, johon kuuluu pääministeri ja tarvittava määrä muita ministereitä. Sillä tarkoitetaan myös valtioneuvoston yleisistunnon ja ministeriöiden muodostamaa päätöksentekoelintä.

Tietoa valtioneuvostosta

Nykyinen hallitus

Nykyinen hallitus

Tasavallan presidentti nimitti 10. joulukuuta 2019 pääministeri Sanna Marinin hallituksen, joka on itsenäisen Suomen 76. hallitus. Hallituksen muodostavat Suomen Sosialidemokraattinen Puolue, Suomen Keskusta, Vihreä Liitto, Vasemmistoliitto ja Suomen ruotsalainen kansanpuolue. Marinin hallituksessa on 19 ministeriä.

Pääministeri Marinin hallitus

Suomen hallitukset

Suomen hallitukset

Voit hakea Suomen hallituksia, niiden kokoonpanoja ja hallitusohjelmia vuodesta 1917 alkaen. Löydät tietoa Suomen nykyisistä ja entisistä ministereistä.

Hallitukset ja ministerit vuodesta 1917

Sivun alkuun