Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt
Media
Valikko
Etsimääsi sivua ei valitettavasti löydy kyseisellä kielellä.

Koronavirus

Valtioneuvosto teki periaatepäätöksen valtakunnallisista ja alueellisista suosituksista

23.10.2020 15.04

Valtioneuvoston perjantaina 23. lokakuuta tekemä periaatepäätös sisältää valtakunnalliset ja alueelliset suositukset, joilla tuetaan alueellisia toimia epidemian leviämisen estämiseksi. Suositukset perustuvat hallituksen 15.10. tekemiin linjauksiin. 

Valtiovarainministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö suosittelevat sekä julkiselle että yksityiselle sektorille etätyötä.

Aluehallintovirastot voivat asettaa lisävaatimuksia asiakasmäärille ja -paikoille sekä tilajärjestelyille.  Yleisötilaisuuksien osanottajamäärä sisätiloissa voidaan rajata.

Kiihtymisvaiheessa kunnat ja kuntayhtymät voivat suositella sisätiloissa järjestettävän aikuisten harrastustoiminnan keskeyttämistä tai järjestämistä etänä tilanteissa, joissa lähikontakteja ja pisaratartunnan riskiä ei voida välttää. 

Periaatepäätös
OKM:n ja THL:n suositus sisätiloissa järjestettävästä liikunta- ja kulttuuritoiminnasta 23.10.
Kuvia hallituksen neuvottelusta




Koronavirustartuntojen määrän kasvu tasaantunut

22.10.2020 11.22

Uusien koronavirustartuntojen määrä on Suomessa noussut merkittävästi kuukauden ajan, mutta viimeisimmän viikon aikana nousu näyttää loiventuneen. Edelliseen viikkoon verrattuna myös positiivisten näytteiden osuus testatuista näytteistä on laskenut.

Osalla alueista tartuntojen jäljitystyön viiveitä on saatu lyhenemään. Uusien tartuntojen tartunnanlähde on kuitenkin valtakunnallisesti edelleen epäselvä noin puolessa tartunnoista.

Sosiaali- ja terveysministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilannekatsauksessa torstaina 22. lokakuuta olivat mukana kansliapäällikkö Kirsi Varhila ja strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki STM:stä sekä ylilääkäri Taneli Puumalainen THL:stä.

Tiedotustilaisuuden tallenne




Kuvat

Flickr-kuva

Flickr-tilillä FinnishGovernment julkaistaan kaikki tuoreimmat uutiskuvat.

Valtioneuvoston kuvapankki sisältää henkilökuvia ministereistä ja virkamiehistä sekä kuvia valtioneuvoston tiloista.

Verkkolähetykset

Suorat lähetykset sekä tallenteet hallituksen ja ministereiden tiedotustilaisuuksista ja muista tapahtumista näkyvät osoitteessa vn.fi/live.

Videomateriaalia löytyy myös valtioneuvoston YouTube-kanavalta sekä Facebook-sivulta.

Päätökset

Etsitkö tietoa koronasta muilla kielillä?

Hallituksen tiedotteita koronaepidemiasta pohjoissaameksi, inarinsaameksi, koltansaameksi, viroksi, venäjäksi, somaliksi ja arabiaksi sekä tiedotustilaisuudet viittomakielellä

Monikieliset aineistot

Tutustu myös 

Lainsäädäntösuunnitelma ja -ohjelma

Lainsäädäntösuunnitelma ja -ohjelma

Suunnitelma sisältää ajantasaisen tiedon hallituksen esityksistä, jotka hallitus on suunnitellut annettaviksi eduskunnalle istuntokaudella. Lainsäädäntöohjelma sisältää alustavat tiedot vaalikauden aikana hallitusohjelmaa keskeisesti toteuttavista lainvalmisteluhankkeista.

Lainsäädäntösuunnitelma ja -ohjelma
 

Pääministeri Marinin hallitusohjelma

Pääministeri Marinin hallitusohjelma

Pääministeri Marinin hallituksen ohjelma "Osallistava ja osaava Suomi – sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta" annettiin tiedonantona eduskunnalle 10.12.2019.

Pääministeri Marinin hallitusohjelma

Tietoa brexitistä

Tietoa brexitistä

Britannian EU-eroon ja tulevaan EU-suhteeseen liittyvää tietoa on koottu yhteen. Sivuilta on tietoa muun muassa neuvotteluprosessista, erosopimuksesta ja siitä, kuinka Britannian ja Suomen kansalaisten ja yritysten on varauduttava mahdolliseen sopimuksettomaan eroon.

Tietoa brexitistä

Valtioneuvosto

Valtioneuvosto

Valtioneuvostolla tarkoitetaan Suomen hallitusta, johon kuuluu pääministeri ja tarvittava määrä muita ministereitä. Sillä tarkoitetaan myös valtioneuvoston yleisistunnon ja ministeriöiden muodostamaa päätöksentekoelintä.

Tietoa valtioneuvostosta

Nykyinen hallitus

Nykyinen hallitus

Tasavallan presidentti nimitti 10. joulukuuta 2019 pääministeri Sanna Marinin hallituksen, joka on itsenäisen Suomen 76. hallitus. Hallituksen muodostavat Suomen Sosialidemokraattinen Puolue, Suomen Keskusta, Vihreä Liitto, Vasemmistoliitto ja Suomen ruotsalainen kansanpuolue. Marinin hallituksessa on 19 ministeriä.

Pääministeri Marinin hallitus

Suomen hallitukset

Suomen hallitukset

Voit hakea Suomen hallituksia, niiden kokoonpanoja ja hallitusohjelmia koko itsenäisyyden ajalta, vuodesta 1917. Löydät tietoa Suomen nykyisistä ja entisistä ministereistä.

Hallitukset ja ministerit vuodesta 1917

Palaa sivun alkuun