Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt
Media
Valikko

Koronavirus

Koronavirusepidemian kiihtymisestä nähtävissä useita merkkejä – vastuullisuutta tarvitaan tartuntojen välttämiseksi

24.9.2020 9.29

Uusien COVID-19-tapausten määrä on Suomessa noussut viime viikkojen aikana valtakunnallisesti ja yhä useamman sairaanhoitopiirin alueella. Ilmaantuvuuden nousu, positiivisten näytteiden kasvava osuus otetuista näytteistä, vaikeutuva tartunnanlähteiden jäljitys ja jatkotartuntojen yleistyminen ennakoivat siirtymistä epidemian kiihtymisvaiheeseen. 

Suositusta kasvomaskien käytöstä on täydennetty koronaepidemian kiihtymis- ja leviämisvaiheiden ohjeilla. Ne on tarkoitettu alueellisille viranomaisille hyödynnettäviksi.

Sosiaali- ja terveysministeriö ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilannekatsauksessa olivat mukana strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki ja johtaja Jaska Siikavirta STM:stä sekä ylilääkäri Taneli Puumalainen THL:stä.

Tiedotustilaisuuden tallenne
Päivitetty suositus kasvomaskeista






Vuoden 2021 talousarvioesitys rakentaa tietä ulos koronakriisistä

16.9.2020 17.25
VM VNK

Hallitus on sitoutunut turvaamaan suomalaisten hyvinvoinnin ja yritysten selviytymisen kriisin yli mahdollisimman vähäisin inhimillisin ja taloudellisin vahingoin. Elvyttävä talousarvioesitys vuodelle 2021 rakentaa tietä ulos koronakriisistä ja jatkaa hyvinvointivaltion kehittämistä sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävällä tavalla.

Tiedotustilaisuuden tallenne
Ministeriöiden budjettitiedotteet
Kuvia neuvotteluista | Flickr 


Kuvat

Flickr-kuva

Flickr-tilillä FinnishGovernment julkaistaan kaikki tuoreimmat uutiskuvat.

Valtioneuvoston kuvapankki sisältää henkilökuvia ministereistä ja virkamiehistä sekä kuvia valtioneuvoston tiloista.

Verkkolähetykset

Suorat lähetykset sekä tallenteet hallituksen ja ministereiden tiedotustilaisuuksista ja muista tapahtumista näkyvät osoitteessa vn.fi/live.

Videomateriaalia löytyy myös valtioneuvoston YouTube-kanavalta sekä Facebook-sivulta.

Päätökset

Etsitkö tietoa koronasta muilla kielillä?

Hallituksen tiedotteita koronaepidemiasta pohjoissaameksi, inarinsaameksi, koltansaameksi, viroksi, venäjäksi, somaliksi ja arabiaksi sekä tiedotustilaisuudet viittomakielellä

Monikieliset aineistot

Tutustu myös 

Lainsäädäntösuunnitelma ja -ohjelma

Lainsäädäntösuunnitelma ja -ohjelma

Suunnitelma sisältää ajantasaisen tiedon hallituksen esityksistä, jotka hallitus on suunnitellut annettaviksi eduskunnalle istuntokaudella. Lainsäädäntöohjelma sisältää alustavat tiedot vaalikauden aikana hallitusohjelmaa keskeisesti toteuttavista lainvalmisteluhankkeista.

Lainsäädäntösuunnitelma ja -ohjelma
 

Pääministeri Marinin hallitusohjelma

Pääministeri Marinin hallitusohjelma

Pääministeri Marinin hallituksen ohjelma "Osallistava ja osaava Suomi – sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta" annettiin tiedonantona eduskunnalle 10.12.2019.

Pääministeri Marinin hallitusohjelma

Tietoa brexitistä

Tietoa brexitistä

Britannian EU-eroon ja tulevaan EU-suhteeseen liittyvää tietoa on koottu yhteen. Sivuilta on tietoa muun muassa neuvotteluprosessista, erosopimuksesta ja siitä, kuinka Britannian ja Suomen kansalaisten ja yritysten on varauduttava mahdolliseen sopimuksettomaan eroon.

Tietoa brexitistä

Valtioneuvosto

Valtioneuvosto

Valtioneuvostolla tarkoitetaan Suomen hallitusta, johon kuuluu pääministeri ja tarvittava määrä muita ministereitä. Sillä tarkoitetaan myös valtioneuvoston yleisistunnon ja ministeriöiden muodostamaa päätöksentekoelintä.

Tietoa valtioneuvostosta

Nykyinen hallitus

Nykyinen hallitus

Tasavallan presidentti nimitti 10. joulukuuta 2019 pääministeri Sanna Marinin hallituksen, joka on itsenäisen Suomen 76. hallitus. Hallituksen muodostavat Suomen Sosialidemokraattinen Puolue, Suomen Keskusta, Vihreä Liitto, Vasemmistoliitto ja Suomen ruotsalainen kansanpuolue. Marinin hallituksessa on 19 ministeriä.

Pääministeri Marinin hallitus

Suomen hallitukset

Suomen hallitukset

Voit hakea Suomen hallituksia, niiden kokoonpanoja ja hallitusohjelmia koko itsenäisyyden ajalta, vuodesta 1917. Löydät tietoa Suomen nykyisistä ja entisistä ministereistä.

Hallitukset ja ministerit vuodesta 1917

Palaa sivun alkuun