Haku

Hakusi sanalla 'osastopäälliköt' tuotti 851 tulosta
Fess-haku
  1. 20.12.2021 | Talous kasvaa nopeasti vuosina 2021 ja 2022, vaikka kasvu jää koronaepidemian kiihtymisen ja rajoitustoimien vuoksi vuodenvaihteessa aiemmin arvioitua hitaammaksi, arvioi valtiovarainministeriö 20. joulukuuta julkaisemassaan taloudellisessa katsauksessa.
    https://valtioneuvosto.fi/-/10623/talouden-yleiskuva-vakaa-epidemian-kiihtymisesta-huolimatta
  2. 5.2.2021 | Liikenne- ja viestintäministeriö perusti ministeriöiden välisen fossiilittoman liikenteen ohjausryhmän 4. helmikuuta. Ohjausryhmään kuuluvat edustajat liikenne- ja viestintäministeriöstä, työ- ja elinkeinoministeriöstä, ympäristöministeriöstä ja valtiovarainministeriöstä. Ryhmän tehtävänä on edistää valtioneuvoston periaatepäätöksen toteuttamista.
    https://valtioneuvosto.fi/-/fossiilittoman-liikenteen-ohjausryhma-aloitti-tyonsa
  3. 9.12.2021 | Suomessa todettiin viikolla 48 lähes 9 400 uutta koronavirustapausta. Viikoittainen raportoitu tapausmäärä on kaksinkertaistunut loka-marraskuun vaihteeseen verrattuna, jolloin uusia tapauksia todettiin viikolla 43 noin 4 200 ja viikolla 44 noin 5 200 tapausta. Myös testausaktiivisuus on ollut nousussa jo usean viikon ajan. Erikoissairaanhoidon kuormitus on ollut samalla, korkealla tasolla lokakuusta alkaen, ja tehohoidon kuormitus on lokakuun loppuun nähden kaksinkertaistunut.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1271139/viime-viikolla-todettiin-noin-9-400-uutta-koronatapausta-tehohoidon-kuormitus-lokakuun-loppuun-nahden-kaksinkertaistunut
  4. 15.1.2021 | Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Ruotsi ja Tanska vetoavat yhteisesti laaditussa kirjeessään EU:n komissioon BioNTech/Pfizerin rokotevalmistuksen tehostamiseksi ja rokote-erien toimitusten nopeuttamiseksi. Terveyskomissaari Stella Kyriakidesille osoitetun kirjeen on Suomen puolesta allekirjoittanut perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1271139/suomi-vetoaa-yhteiskirjeessa-eu-n-komissioon-biontech-pfizerin-rokotetoimitusten-varmistamiseksi
  5. 27.5.2021 | Sosiaali- ja terveysministeriö on ohjeistanut aluehallintovirastoja, kuntia ja sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymiä sekä Ahvenanmaan maakunnan hallitusta covid-19-tartuntojen torjunnasta rajat ylittävässä liikenteessä sisä- ja ulkorajapäätösten muuttuessa. Rajojen terveysturvallisuustoimilla on tärkeä merkitys Suomen koronaepidemian torjunnassa.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1271139/stm-ohjeistaa-viranomaisia-torjumaan-covid-19-tartuntoja-rajat-ylittavassa-liikenteessa
  6. 27.5.2021 | EU-komissio on lähettänyt Suomen valtiolle kirjeen, missä se pyytää vastauksia Yleisradioon kohdistuvasta valtiontukiasiasta. Liikenne- ja viestintäministeriö on valmistelemassa vastausta kanteluun.
    https://valtioneuvosto.fi/-/yleisradion-valtiontuista-tehtyyn-kanteluun-valmistellaan-vastausta
  7. 27.5.2021 | Hallitus on antanut periaatepäätöksen hybridistrategian toimintasuunnitelman päivittämiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriö on päivittänyt toimintasuunnitelman toistaiseksi voimassa olevaksi. 
    https://valtioneuvosto.fi/-/1271139/koronaepidemian-hillinnan-toimintasuunnitelma-on-paivitetty-
  8. 3.6.2021 | Sanna Marinin hallituksen poikkihallinnollisena tavoitteena on liikunnallisen aktiivisuuden nostaminen kaikissa ikäryhmissä. Liikuntapolitiikan koordinaatioelin (LIPOKO) perustettiin koordinoimaan ja edistämään eri ministeriöiden toimia tavoitteen saavuttamiseksi. LIPOKO:n toimintasuunnitelma vuosille 2021–2023 on nyt valmistunut.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1410845/ministeriot-tarttuvat-yhdessa-riittamattoman-liikkumisen-haasteeseen
  9. 11.5.2021 | Saamelaiskäräjälain muutosta valmisteleva toimikunta on saanut valmiiksi ehdotuksensa lakimuutoksista. Ehdotusten tavoitteena on edistää saamelaisten itsemääräämisoikeuden toteutumista sekä parantaa saamelaisten kieltään ja kulttuuriaan koskevan itsehallinnon ja saamelaiskäräjien toimintaedellytyksiä.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1410853/toimikunnan-esitys-edistaisi-saamelaisten-itsemaaraamisoikeuden-toteutumista
  10. 13.1.2021 | EU:n terveysministerit ovat koolla videon välityksellä keskiviikkona 13. tammikuuta. Epävirallisen ministerikokouksen aiheena ovat koronavirusrokotukset jäsenmaissa. Suomea edustaa kokouksessa perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1271139/jasenmaiden-koronavirusrokotukset-aiheena-eu-terveysministereiden-videokokouksessa-13.1
  11. 5.2.2021 | Liikenne- ja viestintäministeriö perusti ministeriöiden välisen fossiilittoman liikenteen ohjausryhmän 4. helmikuuta. Ohjausryhmään kuuluvat edustajat liikenne- ja viestintäministeriöstä, työ- ja elinkeinoministeriöstä, ympäristöministeriöstä ja valtiovarainministeriöstä. Ryhmän tehtävänä on edistää valtioneuvoston periaatepäätöksen toteuttamista.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1410829/fossiilittoman-liikenteen-ohjausryhma-aloitti-tyonsa-1256786
  12. 17.6.2021 | 5G-verkot tulevat muodostamaan alati digitalisoituvan yhteiskuntamme selkärangan Julkaisuajankohta 17.6.2021 11.39 Tyyppi: Kolumni Laura Vilkkonen (Kuva: LVM) Tuloaan tekevällä 5G-teknologialla mahdollistetaan uudenlaiset palvelut, joita emme viel...
    https://valtioneuvosto.fi/-/1410829/5g-verkot-tulevat-muodostamaan-alati-digitalisoituvan-yhteiskuntamme-selkarangan
  13. 27.1.2022 | Tuotantosidonnaisiin EU:n eläinpalkkioihin joudutaan EU-lähtökohdista tekemään tälle vuodelle eräitä muutoksia, jotka vaikuttavat palkkioiden hakemiseen ja määräytymisperusteisiin. Kansallisten eläinperusteisten tukien ja EU-osarahoitteisten ohjelmaperusteisten eläinkorvausten haku jatkuu entiseen tapaan, eikä tällä ole vaikutusta niiden tukien määräytymisperusteisiin.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1410837/muutoksia-tuotantosidonnaisiin-eu-n-elainpalkkioihin-vuonna-2022
  14. 3.11.2021 | Kuntapolitiikan tulevaisuustyön tarkoitus on tuottaa jatkovalmistelua ja -keskusteluja varten kolmenlaisia johtopäätöksiä: 1) teemakohtaisia kehittämistoimia, 2) kokonaisvaihtoehtoja etenemisen pohjaksi sekä 3) polku jatkotyötä varten. Työn edetessä on noussut esiin yhä selkeämmin – joskin hyvin erilaisista lähtökohdista käsin – tarve pohtia nykyistä räätälöidympiä ratkaisuja kuntien erilaisiin tilanteisiin.
    https://valtioneuvosto.fi/-/10623/mista-malli-tulevaisuuden-kuntapolitiikkaan-
  15. 7.10.2022 | Afrikan sarvessa kärsitään historiallisesta kuivuudesta, joka uhkaa miljoonia ihmishenkiä. Rahaa tarvitaan kiireellisesti sekä hätäapuun että pidemmän aikavälin ratkaisuihin. Myös Suomi on lisännyt tukea alueelle.
    https://valtioneuvosto.fi/-/afrikan-sarven-kuivuudessa-kisataan-kelloa-vastaan-auttakaa-meita-nyt-vetoavat-humanitaarisen-avun-johtajat
  16. 20.5.2021 | Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari osallistuu EU:n kauppaministereiden kokoukseen Brysselissä 20. toukokuuta 2021.
    https://valtioneuvosto.fi/-/eu-kauppaministerit-keskustelevat-kauppapolitiikan-suunnasta-wto-sta-ja-suhteista-yhdysvaltoihin
  17. 27.5.2021 | EU-komissio on lähettänyt Suomen valtiolle kirjeen, missä se pyytää vastauksia Yleisradioon kohdistuvasta valtiontukiasiasta. Liikenne- ja viestintäministeriö on valmistelemassa vastausta kanteluun.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1410829/yleisradion-valtiontuista-tehtyyn-kanteluun-valmistellaan-vastausta-1343277
  18. 20.1.2021 | Sosiaaliturvakomitea kokoontuu maanantaina 25.1.2021. Komitea keskustelee viimesijaisesta turvasta, perusturvasta ja asumisesta. Se on yksi komitean määrittämistä neljästä sosiaaliturvan keskeisestä ongelmakokonaisuuksista, joiden pohjalta komitea rakentaa sosiaaliturvauudistuksen tiekartan.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1271139/viimesijaisen-turvan-perusturvan-ja-asumisen-ongelmakokonaisuus-sosiaaliturvakomiteassa-25.1
  19. 15.12.2021 | Tekoäly 4.0 -ohjelman tavoitteena on, että suomalaisen teollisuuden valttikortteja vuonna 2030 ovat kestävyys, uudistumiskyky, teknologinen edelläkävijyys ja ratkaisut, jotka mahdollistavat hiilikädenjäljen kasvattamisen. Ohjelman väliraportti kokoaa yhteen konkreettiset tavoitteet ja toimenpide-ehdotukset vuoden 2030 tekoälyvision saavuttamiseen.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1410877/kuinka-suomi-saavuttaa-tekoalyvision-2030-tekoaly-4.0-ohjelman-valiraportti-kokoaa-yhteen-ehdotuksia-konkreettisista-tavoitteista-ja-toimenpiteista
  20. 21.5.2021 | Tasavallan presidentti ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta käsittelivät perjantaina 21. toukokuuta 2021 kansainvälistä kriisinhallintaa koskevia kysymyksiä. Suomi osallistuu tällä hetkellä kymmeneen sotilaalliseen kriisinhallintaoperaatioon yhteensä noin 360 sotilaalla YK:n, EU:n ja Naton sekä kansainvälisen Isisin vastaisen koalition puitteissa.
    https://valtioneuvosto.fi/-/suomen-kriisinhallintaosallistuminen-suomen-nato-kumppanuus-kiina-ja-puolustusselonteko-esilla-tp-utva-ssa
  21. 25.10.2021 | Ministeriöiden kansliapäälliköt ja valtiosihteerit kokoontuivat maanantaina 25. lokakuuta ensimmäiseen yhteiseen läsnäkokoukseen koronapandemian alun jälkeen. Säätytalossa pidetyssä kokouksessa käsiteltiin julkisen hallinnon digitalisaation tilannekuvaa ja tavoitteita.
    https://valtioneuvosto.fi/-/ministerioiden-kansliapaallikot-ja-valtiosihteerit-keskustelivat-julkisen-hallinnon-digitalisaatiosta-yhteiskokouksessaan-saatytalossa
  22. 24.5.2022 | Asialistaan saattaa tulla muutoksia ennen istuntoa.
    https://valtioneuvosto.fi/-/valtioneuvoston-yleisistunnon-asialista-25.5.2022
  23. 10.5.2021 | Sosiaali- ja terveysministeriö on tehnyt 10.5.2021 päätöksen, jonka mukaan koronaepidemian torjunnassa luovutaan valtakunnallisista toimenpidetasoista. Koronaviruksen torjunnassa painotetaan jatkossa alueellisia rajoituksia ja suosituksia.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1271139/valtakunnallisia-koronarajoituksia-lievennetaan-suurimmat-muutokset-kiihtymisvaiheessa-oleville-alueille
  24. 13.1.2021 | Asialistaan saattaa tulla muutoksia ennen istuntoa.
    https://valtioneuvosto.fi/-/valtioneuvoston-yleisistunnon-asialista-14.1.2021
  25. 27.5.2021 | Liikennealan toimijat keskustelivat alan elpymisestä liikenne- ja viestintäministeriön koolle kutsumassa Liikennemarkkinafoorumissa keskiviikkona 26. toukokuuta. Tilaisuuden tallenne on katsottavissa Youtubessa.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1410829/liikennemarkkinafoorumi-keskusteli-liikennealan-elpymisesta-1341598
  26. 11.2.2022 | Valtioneuvosto on muuttanut asetusta, jolla rajoitetaan ravitsemisliikkeiden toimintaa koronaepidemian vuoksi. Kaikkien ravintoloiden anniskelu- ja aukioloaikoja pidennetään. Lisäksi koronapassin käytön rajoituksia jatketaan helmikuun loppuun asti.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1271139/ravintolarajoituksia-kevennetaan-koronapassin-kayton-rajoitukset-jatkuvat
  27. 21.5.2021 | Sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee päivitystä toimintasuunnitelmaan, jolla hillitään covid-19-epidemiaa. Tavoitteena on, että päivitetty toimintasuunnitelma saataisiin valmiiksi ensi viikolla. Alueellisten ja paikallisten tartuntatautiviranomaisten ohjaus epidemiavaiheen mukaisiin suosituksiin ja rajoituksiin voisi tällöin perustua uuteen päivitettyyn toimintasuunnitelmaan kesäkuusta lähtien.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1271139/hybridistrategian-toimintasuunnitelmaa-paivitetaan-tavoitteena-saada-hallituksen-linjattavaksi-ensi-viikolla
  28. 10.12.2021 | Sosiaali- ja terveysministeriö on päivittänyt kansallista koronatestaus- ja jäljitysstrategiaa. Testauksen periaatteena on edelleen tunnistaa tartunnat nopeasti, ehkäistä tartuntojen leviäminen väestössä ja suojella erityisesti henkilöitä, joilla on kasvanut riski vaikealle tautimuodolle.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1271139/kansallinen-koronatestaus-ja-jaljitysstrategia-paivitettiin-muuttuneen-epidemiatilanteen-vuoksi
  29. 17.2.2022 | Koronaepidemia on tasaantunut parin viimeisen viikon aikana. Sairaalahoidon tarve on pysynyt tasaisen korkealla tasolla ja tehohoidon kuormitus samalla tasolla kuin viime viikolla. Kolmansien rokoteannosten ottamista suositellaan kaikille 18 vuotta täyttäneille, mutta erityisen tärkeää se on riskiryhmille ja 60 vuotta täyttäneille. Rajoitusten keventyessä korostuvat ihmisten omaehtoiset toimet tartuntojen leviämisen estämiseksi.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1271139/koronaepidemia-on-tasaantunut-sairaalahoidon-tarve-viela-suurta
  30. 14.12.2021 | Suomi on laatimassa kansallista digitaalista kompassia kevään 2022 aikana. Tavoitteena on luoda digitalisaatiolle ja datataloudelle yhteinen kansallinen visio ja tavoitteet vuoteen 2030. Digitalisaation, datatalouden ja julkisen hallinnon ministerityöryhmä linjasi toisessa kokouksessaan 14.12.2021 digikompassin valmistelua ohjaavista sisältöteemoista. Ministerit kuulivat myös katsaukset teknologiapolitiikasta ja kuntapolitiikan tulevaisuustyöstä.
    https://valtioneuvosto.fi/-/10623/suomen-digikompassin-valmistelu-jatkuu-tiiviissa-yhteistyossa-sidosryhmien-kanssa
  31. 16.12.2021 | Suomessa todettiin viikolla 49 yli 10 500 uutta koronavirustapausta. Tartuntojen 14 vuorokauden ilmaantuvuus on edelleen noussut ja oli viikon 49 lopussa 360 sataatuhatta asukasta kohden. Testejä tehdään noin 145 000 viikossa. Suomessa on 15.12.2021 mennessä todettu yhteensä 34 varmistettua Omikron-löydöstä, lisäksi alustavissa seulontatesteissä on havaittua selkeä noususuunta. Sairaala- ja tehohoidon tarve jatkuu huomattavan suurena koko maassa.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1271139/suomessa-todettiin-yli-10-500-koronavirustapausta-viime-viikolla
  32. 4.2.2021 | Ulkoministeri Haavisto Pietariin Ulkoasiainministeriö Julkaisuajankohta 4.2.2021 14.40 | Julkaistu suomeksi 4.2.2021 klo 15.58 Tyyppi: Tiedote Ulkoministeri Pekka Haavisto vierailee Pietarissa maanantaina 15. helmikuuta ja tapaa Venäjän ulkominist...
    https://valtioneuvosto.fi/-/ulkoministeri-haavisto-pietariin
  33. 11.2.2021 | Valtioneuvosto on nimittänyt valtiotieteiden tohtori Markus Sovalan Tilastokeskuksen pääjohtajaksi. Sovala siirtyy tehtävään valtiovarainministeriön talouspolitiikan koordinaattorin tehtävästä.
    https://valtioneuvosto.fi/-/10623/markus-sovala-tilastokeskuksen-paajohtajaksi
  34. 31.5.2022 | Liikenne- ja viestintäministeriö järjesti 30.5.2022 pyöreän pöydän tilaisuuden raskaan liikenteen vihreästä siirtymästä. Foorumissa kuultiin sidosryhmien näkemyksiä raskaan kaluston ja kuljetusten tarpeista liikenteen siirtyessä kohti fossiilitonta aikaa. Keskustelussa paneuduttiin myös polttoainemarkkinoiden ajankohtaiseen tilanteeseen, polttoaineita ja ajoneuvoja koskevaan EU-lainsäädäntöön sekä raskaan liikenteen vihreää siirtymää edistäviin tukiin.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1410829/fossiilittoman-liikenteen-foorumin-teemana-raskaan-liikenteen-vihrea-siirtyma-1757489
  35. 28.1.2022 | Valtioneuvosto on jatkanut asetusta, jolla rajoitetaan ravitsemisliikkeiden toimintaa koronaepidemian vuoksi. Koronapassin käytön rajoituksia jatketaan helmikuun puoleen väliin ja ravintoloiden anniskelua ja aukioloa koskevia rajoituksia maaliskuun loppuun asti. Lisäksi ravintolarajoituksia kevennetään ruokaravintoloiden osalta.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1271139/koronapassin-kayton-rajoituksia-jatketaan-ravintolarajoituksiin-kevennyksia
  36. 9.2.2021 | Oikeusministeriö on asettanut työryhmän, joka ryhtyy ajantasaistamaan julkisuuslakia. Tavoitteena on varmistaa yhteiskunnan avoimuus tekemällä laista nykyistä selkeämpi ja toimivampi. Työryhmän puheenjohtajana toimii professori emeritus Olli Mäenpää.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1410853/julkisuuslaki-ajantasaistetaan
  37. 7.1.2022 | Maa- ja metsätalousministeriö suhtautuu myönteisesti hankkeeseen, jossa kehitetään suomalaiselle ruokaketjulle yhteistä luotettavaa väylää jakaa ja hyödyntää digitaalista tietoa. AgriFood Data Space Finland -konsortio on kehittänyt alalle uutta data-avaruutta, jonka avulla ruokajärjestelmän eri toimijat voivat jakaa dataa tehokkaasti, turvallisesti ja oikeudenmukaisesti.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1410837/ruokajarjestelmalle-kehitetaan-yhteista-datan-valityksen-mallia
  38. 15.12.2021 | Kaupan alaan vaikuttavat globaalisti monet käynnissä olevat muutokset. Työ- ja elinkeinoministeriö laatii osana hallitusohjelmaa valtioneuvoston kaupan alan tulevaisuusselonteon, jotta toimialaa voidaan kehittää strategisesti ja pitkäjänteisesti. Selonteossa alan tulevaisuutta tarkastellaan kymmenen vuoden aikajänteellä.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1410877/millainen-on-kaupan-alan-tulevaisuus-tulevaisuusselonteon-valmistelussa-tarkastellaan-kaupan-alaa-kokonaisvaltaisesti-ja-eteenpain-katsovasti-
  39. 14.1.2022 | Poikkihallinnollinen työryhmä on saanut valmiiksi ensimmäiset kannanotot ja ehdotukset sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön riittävyyden ja saatavuuden turvaamiseksi sekä lyhyellä että pidemmällä aikavälillä.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1271139/ensimmaiset-ehdotukset-sosiaali-ja-terveydenhuollon-henkiloston-saatavuuden-ja-riittavyyden-varmistamiseksi
  40. 14.2.2022 | Suomi on laatimassa kansallista digitaalista kompassia kevään 2022 aikana. Digitalisaation, datatalouden ja julkisen hallinnon ministerityöryhmä hyväksyi kokouksessaan 14.2.2022 Suomen digitaalisen vision vuodelle 2030 ja linjasi kansallisen digikompassin tavoitteista jatkovalmistelun pohjaksi.
    https://valtioneuvosto.fi/-/10623/ministeriryhma-linjasi-suomen-digitaalisen-vision-ja-tavoitteet-vuodelle-2030