Haku

Hakusi sanalla 'talouskasvu' tuotti 10 000 tulosta
  1. 1.7.2021 | Suomen maa- ja metsätalousministeriön aloitteesta julistettu YK:n kansainvälinen kasvinterveysvuosi 2020 päättyi torstaina Roomassa etäyhteyksin järjestetyn loppuseremonian myötä. Suomi on ollut aktiivisessa osassa vuoden tapahtumien järjestämisessä ja tavoitteiden edistämisessä.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1410837/kansainvalinen-kasvinterveysvuosi-2020-paattyi
  2. 31.5.2021 | Maailmanpankin pääjohtaja David Malpass osallistuu tiistaina 1. kesäkuuta Pohjoismaiden ja Baltian maiden ministeritapaamiseen Vantaalla. Kokouksen aiheita ovat muun muassa ilmastonmuutos, koronatoimet ja rokotesolidaarisuus.
    https://valtioneuvosto.fi/-/10623/maailmanpankin-paajohtaja-david-malpass-vierailee-suomessa
  3. 9.7.2021 | Kokouksessa keskustellaan elpymis- ja palautumistukivälineen (RRF) täytäntöönpanosta ja samalla päätetään kahdentoista jäsenmaan suunnitelmien neuvoston täytäntöönpanopäätöksien hyväksymisestä. Suomi katsoo, että näiden maiden elpymis- ja palautumissuunnitelmat täyttävät asetetut vaatimukset ja Suomi voi näin ollen hyväksyä suunnitelmia koskevat neuvoston täytäntöönpanopäätökset.
    https://valtioneuvosto.fi/-/10623/talous-ja-rahoitusasioiden-neuvosto-ja-euroryhma-kokoontuvat-brysselissa-12.-13.7.2021-
  4. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi rikosasioiden ja eräiden riita-asioiden sovittelusta annetun lain ja Oikeuspalveluvirasto annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi rikosasioiden ja eräi...
    https://valtioneuvosto.fi/delegate/file/220278
  5. 21.5.2021 | Valtiovarainministeri Matti Vanhanen edustaa Suomea euroryhmässä ja valtiovarainministerien epävirallisessa kokouksessa 21.–22. toukokuuta.
    https://valtioneuvosto.fi/-/10623/valtiovarainministerit-keskustelevat-talouskehityksesta
  6. 13.1.2022 | 13. tammikuuta julkaistu tutkimus osoittaa, että tehokkainta tukipolitiikkaa on kohdentaa tutkimus- ja kehitystuet korkean t&k-tuottavuuden tai innovaatiokapasiteetin yrityksille. Myös valikoimattomat tuet, jotka ovat käytännön innovaatiopolitiikassa luonteeltaan lähellä t&k-verotukia, tuottavat huomattavan hyvinvoinnin kasvun, vaikkakin kasvu jää valikoivia innovaatiotukia pienemmäksi.
    https://valtioneuvosto.fi/-/tutkimus-t-k-tukien-ja-verohelpotusten-lisaaminen-kannattaa-tuet-kuitenkin-kohdennettava-huolella
  7. 23.3.2021 | Suomi tukee Enhanced Integrated Framework -ohjelmaa (EIF) kahdella miljoonalla eurolla vuosina 2021-2022 köyhimpien kehitysmaiden kaupankäyntimahdollisuuksien vahvistamiseksi. Sopimus vahvistettiin 23. maaliskuuta Genevessä.
    https://valtioneuvosto.fi/-/suomi-tukee-koyhimpien-kehitysmaiden-kaupankayntimahdollisuuksia
  8. 6.4.2021 | Yli 60 maan valtiovarainministerit keskustelivat ilmasto- ja talouspolitiikasta, kun valtiovarainministerien ilmastokoalitio kokoontui tiistaina 6. huhtikuuta. Koalitio sai kevätkokouksen yhteydessä kahdeksan uutta jäsenmaata, muun muassa Yhdysvallat, Japanin ja Etelä-Korean.
    https://valtioneuvosto.fi/-/10623/valtiovarainministeri-vanhanen-toimi-puheenjohtajana-ilmastokoalition-kokouksessa-yhdysvallat-japani-ja-etela-korea-liittyivat-yhteistyohon
  9. 9.9.2021 | Pääministeri Sanna Marinin hallituksen talousarvioesitys vuodelle 2022 rakentaa tulevaisuuden kestävää kasvua koronakriisin jälkeiseen aikaan. Talousarvioesitys tukee pandemian aiheuttamasta kriisistä toipumista, vauhdittaa investointeja sekä edistää ympäristöllisesti kestävää kasvua ja osaavan työvoiman saatavuutta. Talousarvioesityksen tavoitteena on turvata ihmisten hyvinvointi ja huolehtia pitkäjänteisen, kestävän talouskasvun edellytyksistä.
    https://valtioneuvosto.fi/-/hallituksen-talousarvioesitys-rakentaa-tulevaisuuden-kestavaa-kasvua
  10. 16.6.2022 | Toimiva kehysjärjestelmä turvaa tulevaa ja mahdollistaa finanssipolitiikan hallitun johtamisen. Kehysjärjestelmä voi olla toimiva ainoastaan silloin, kun siihen sitoudutaan vahvasti. Uutta järjestelmää rakennetaan parhaillaan.
    https://valtioneuvosto.fi/-/10623/millaisen-kehysjarjestelman-tarvitsemme-
  11. 16.2.2022 | EU-ministerivaliokunnan kokouksessa keskiviikkona 16. helmikuuta oli esillä EU:n Afrikka-politiikkaa ja korkeakoulustrategiaa. Ministerivaliokunta linjaisi myös Suomen toimintalinjauksia ensi viikon neuvostokokouksiin.
    https://valtioneuvosto.fi/-/eu-minvassa-afrikka-huippukokous-ja-korkeakoulupolitiikkaa
  12. 23.9.2021 | Valtioneuvosto toimitti 23.9.2021 eduskunnalle U-kirjelmän EU:n uusiutuvan energian tavoitteita tiukentavista säädösehdotuksista. Euroopan komissio julkaisi heinäkuussa ehdotuksensa uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä koskevan direktiivin (RED II), hallintomalliasetuksen ja polttoaineiden laatudirektiivin muuttamiseksi. Ehdotukset ovat osa laajempaa ilmastopakettia, eli ns. 55-valmiuspakettia.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1410877/eduskunnalle-u-kirjelma-komission-ehdotuksesta-uusiutuvan-energian-saadosten-muuttamisesta
  13. 23.12.2020 | VN/16763/2020 Valtioneuvoston kanslian tulostavoitteet vuodelle 2021 2 Sisältö Valtioneuvoston kanslian tulostavoitteet vuodelle 2021 ........................................................................ 1 1. Katsaus toimintaympäristöön ..........
    https://valtioneuvosto.fi/documents/194055633/200039917/Valtioneuvoston%20kanslian%20tulossuunnitelma%202021.pdf/ae480e97-275c-f98d-bf66-14c04cf6d952?version=1.0&t=1608715780189&download=true
  14. 9.9.2021 | Pääministeri Sanna Marinin hallituksen talousarvioesitys vuodelle 2022 rakentaa tulevaisuuden kestävää kasvua koronakriisin jälkeiseen aikaan. Talousarvioesitys tukee pandemian aiheuttamasta kriisistä toipumista, vauhdittaa investointeja sekä edistää ympäristöllisesti kestävää kasvua ja osaavan työvoiman saatavuutta. Talousarvioesityksen tavoitteena on turvata ihmisten hyvinvointi ja huolehtia pitkäjänteisen, kestävän talouskasvun edellytyksistä.
    https://valtioneuvosto.fi/-/10616/hallituksen-talousarvioesitys-rakentaa-tulevaisuuden-kestavaa-kasvua
  15. 28.9.2021 | Valtiovarainministeri Annika Saarikon puhe vuoden 2022 talousarvioesityksen lähetekeskustelussa eduskunnassa 28. syyskuuta.
    https://valtioneuvosto.fi/-/10623/valtiovarainministeri-annika-saarikon-puhe-vuoden-2022-talousarvioesityksen-lahetekeskustelussa
  16. 1.10.2021 | Valtiovarainministeri Annika Saarikko edustaa Suomea euroryhmän ministereiden kokouksessa maanantaina 4. lokakuuta sekä talous- ja rahoitusasioiden neuvostossa tiistaina 5. lokakuuta. Molemmat kokoukset järjestetään Luxemburgissa.
    https://valtioneuvosto.fi/-/10623/valtiovarainministerit-kasittelevat-ilmastorahoitusta-ja-talouden-elpymista
  17. 14.4.2022 | Suomi tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä. Kansallinen ilmasto- ja energiastrategia on kokoava toimenpideohjelma, jolla Suomi saavuttaa tämän tavoitteen. Strategialuonnos perustuu laajoihin taustaselvityksiin ja se on valmisteltu kattavassa ministeriöiden välisessä yhteistyössä.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1410877/kansallisen-ilmasto-ja-energiastrategian-luonnos-lausunnolle-
  18. 24.9.2021 | Ei köyhyyttä eikä nälkää vaan kestävää talouskasvua, tasa-arvoa ja rauhaa kaikille – kaikkialla. YK:n kestävän kehityksen tavoitteet kirittävät maailmaa kohti parempaa tulevaisuutta. Mukana talkoissa on myös Suomi, jonka päivitetty kestävän rahoituksen tiekartta julkaistiin 24.9.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1410837/parempi-maailma-edellyttaa-kestavampia-investointeja-kestavan-rahoituksen-tiekartta-paivitettiin
  19. 12.2.2021 | Maanantaina 8. helmikuuta julkaistu talouskasvun tulevaisuutta käsittelevä raporttimme on herättänyt ilahduttavasti keskustelua Suomen talouden kasvunäkymistä. Raportin tavoitteena on pohtia talouden osa-alueita, joilla tuottavuuden ja työllisyyden kasvun edellytyksiä voidaan kohentaa ja samalla vahvistaa julkisen talouden kestävyyttä. 
    https://valtioneuvosto.fi/-/10623/pohjoismaisen-hyvinvointivaltion-rahoitus-edellyttaa-korkeaa-tyollisyytta-ja-tuottavuutta
  20. 9.3.2022 | Euroopan komission 8.3.2022 julkaisema toimintasuunnitelma asettaa tavoitteeksi riippumattomuuden venäläisestä energiasta vuosikymmenen loppuun mennessä. Välittömästi voimme vaihtaa monien polttoaineiden toimittajaa. Pidempiaikainen muutos edellyttää kuitenkin suuria investointeja energia- ja teollisuuslaitoksiin sekä siirtoyhteyksiin. Samalla on hyväksyttävä muutoksen vaikutukset energiahintoihin.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1410877/riku-huttunen-venalaisesta-energiasta-irrottautuminen-tapahtuu-asteittain-ja-edellyttaa-valtavia-investointeja