Haku

Hakusi sanalla 'sosiaali- ja terveysministeriö' tuotti 3 961 tulosta
  1. 16.5.2023 | Asialistaan saattaa tulla muutoksia ennen istuntoa.
    https://valtioneuvosto.fi/-/valtioneuvoston-yleisistunnon-asialista-17.5.2023
  2. 20.12.2022 | Tasavallan presidentti on vahvistanut raskauden keskeyttämisestä annetun lain (ns. aborttilaki) muutokset. Jatkossa raskaus voidaan keskeyttää yksin raskaana olevan pyyntöön perustuen kahdennentoista raskausviikon loppuun saakka. Vuodelta 1970 olevassa laissa raskauden keskeyttämiseen vaadittiin useimmissa tapauksissa kahden lääkärin lausunto, ja raskauden keskeytykselle tuli esittää peruste.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1271139/aborttilain-muutokset-on-vahvistettu
  3. 25.4.2024 | Kuntatalouden viime vuosi oli vahva kertaluonteisista syistä johtuen, mutta tulevat vuodet näyttävät heikommilta ja kuntataloudessa on odotettavissa mittavia sopeutuspaineita. Kuntien menot kasvavat ansiokehityksen ja hintojen noustessa. Myös investointitason arvioidaan pysyvän lähivuosina korkeana. Samanaikaisesti kuntien tulopuolella on selviä haasteita, kertoo tuore kuntatalousohjelma. Hallituksen kehysriihen päätösten yhteisvaikutus vahvistaa kuntataloutta.
    https://valtioneuvosto.fi/-/10623/sopeutuspaine-kasvaa-kuntataloudessa
  4. 30.3.2023 | Sosiaali- ja terveysministeriön tilaamassa selvityksessä käsitellään sosiaaliturvamaksujen maksuosuuksien siirron vaikutuksia sekä yleisemmin sosiaaliturvamaksujen käyttöä talouspolitiikan välineenä. Selvityksen on toteuttanut Labore.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1271139/selvitys-kilpailukykysopimus-vaikutti-pysyvasti-sosiaaliturvamaksujen-jakautumiseen
  5. 6.9.2023 | STM pyytää lausuntoja hallituksen esitysluonnoksesta, jossa ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annettua lakia. Hallituksen esitysluonnoksesta voi antaa lausuntoja 18.9. klo 16.15 mennessä.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1271139/esitys-kelan-kuntoutusrahan-muuttamisesta-lausuntokierrokselle
  6. 15.1.2024 | Työ- ja elinkeinoministeriö on asettanut laaja-alaisen työryhmän valmistelemaan huoltovarmuuslainsäädännön uudistamista. Hallitusohjelman mukaisesti tällä vaalikaudella toteutetaan lainsäädännön kokonaistarkastelu sääntelyn ajantasaistamiseksi. Työryhmän toimikausi on 15.1.2024 – 31.12.2025.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1410877/tyoryhma-valmistelemaan-huoltovarmuuslainsaadannon-uudistamista
  7. 10.4.2024 | Asialistaan saattaa tulla muutoksia ennen istuntoa.
    https://valtioneuvosto.fi/-/10616/valtioneuvoston-yleisistunnon-asialista-11.4.2024
  8. 9.11.2022 | Hallituksen koronaministerityöryhmä puoltaa sosiaali- ja terveysministeriön ohjausta, jonka mukaan jatkossa kunnat ja hyvinvointialueet tarjoavat valtion hankkimia koronarokotteita kaikkien sellaisten henkilöiden ja henkilöryhmien rokotuksiin, joita julkisen tai yksityisen sektorin (ml. työterveyshuolto) sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksikön lääkäri arvioi perustelluksi ja joihin ei ole rokotteen valmisteyhteenvedon mukaisia vasta-aiheita.
    https://valtioneuvosto.fi/-/koronaministerityoryhman-linjaus-liittyen-koronarokotusten-tehosteannosten-tarjoamiseen
  9. 22.3.2023 | Uusi julkaisu antaa yleiskuvan toimenpiteistä, joita ministeriöt erikseen ja yhdessä suunnittelevat mielenterveyden edistämiseksi vuosina 2023–2027. Julkaisuun on koottu myös uusinta tutkimustietoa suomalaisten mielenterveydestä ja itsemurhista.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1271139/mielenterveyden-edistamisen-periaatepaatoksen-luonnos-julkaistu
  10. 21.3.2024 | Asialistaan saattaa tulla muutoksia ennen istuntoa.
    https://valtioneuvosto.fi/-/tasavallan-presidentin-esittelyn-asialista-22.3.2024
  11. 7.6.2023 | Asialistaan saattaa tulla muutoksia ennen istuntoa.
    https://valtioneuvosto.fi/-/valtioneuvoston-yleisistunnon-asialista-8.6.2023
  12. 9.10.2023 | Palkansaajan työttömyysvakuutusmaksu olisi 0,79 prosenttia palkasta. Työnantajan työttömyysturvamaksu olisi 0,27 prosenttia palkasta, jos palkkasumma on korkeintaan 2 337 000 euroa. Sen ylittävältä osalta työttömyysvakuutusmaksu olisi 1,09 prosenttia palkasta.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1271139/hallitus-esittaa-tyottomyysvakuutusmaksujen-merkittavaa-alentamista-vuodelle-2024
  13. 16.2.2023 | Laki sosiaalisesta luototuksesta edellyttää kaikkia hyvinvointialueita käynnistämään sosiaalisen luototuksen palvelun viimeistään 1.8.2023 mennessä. Hyvinvointialueet ja Helsingin kaupunki voivat nyt hakea valtionavustusta sosiaalisen luototuksen järjestämiseksi tarvittavaan luottopääomaan. 
    https://valtioneuvosto.fi/-/1271139/valtionavustusta-haettavissa-sosiaalisen-luototuksen-jarjestamiseksi-tarvittavaan-luottopaaomaan
  14. 15.2.2023 | Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea antoi tänään uusimman ratkaisunsa Suomea koskevaan järjestökanteluun, joka koski usean eri sosiaaliturvaetuuden sekä toimeentulotuen rahamääräistä tasoa vuosina 2015-2019. Ratkaisussaan komitea totesi vähimmäismääräiset perusturvaetuudet liian mataliksi kattaakseen etuudensaajan perustarpeet uudistetun Euroopan sosiaalisen peruskirjan edellyttämällä tavalla.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1271139/euroopan-sosiaalisten-oikeuksien-komitean-ratkaisu-on-painava-viesti
  15. 25.1.2023 | Tälle vuodelle on haettavana kolme miljoonaa euroa valtionavustusta päihteitä käyttävien äitien palveluihin. Hakuaika on 23.1.–6.3.2023.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1271139/paihteita-kayttavien-aitien-palveluihin-haettavana-kolme-miljoonaa-euroa-valtionavustusta
  16. 9.10.2023 | Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen sairausvakuutuslain 5 luvun 8 §:n muuttamisesta. Esityksen tavoitteena on välttää lääkekorvausten vuosiomavastuun (ns. lääkekaton) määrän merkittävä nousu ja tukea näin paljon lääkkeitä käyttävien asemaa.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1271139/hallitus-esittaa-muutosta-jolla-valtetaan-laakekaton-merkittava-nousu-vuoden-2024-alusta
  17. 18.10.2023 | Valtiovarainministeriö on asettanut kolmikantaisen työryhmän, joka tarkastelee vero- ja maksutulojen sekä etuuksien rahoituksen jakautumista julkisen talouden eri sektoreiden kesken. Työryhmä tuottaa vaihtoehtoja, joilla julkista taloutta voidaan vahvistaa kanavoimalla sosiaaliturvarahastoihin kohdistuvia menosäästöjä uudelleen.
    https://valtioneuvosto.fi/-/10623/kolmikantainen-tyoryhma-selvittamaan-vaihtoehtoja-sosiaaliturvarahastojen-menosaastojen-kanavoimiseksi
  18. 9.2.2023 | Nyt se on varmaa. Sote-uudistuksen toimeenpanon ensimmäinen kriittinen vaihe onnistui lähes täydellisesti. Järjestämisvastuun siirto noin 200 kuntatoimijalta 21 hyvinvointialueelle on takana, eikä suurempia ongelmia ollut yhdelläkään alueella.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1271139/-lahes-kympin-suoritus
  19. 10.1.2024 | Asialistaan saattaa tulla muutoksia ennen istuntoa.
    https://valtioneuvosto.fi/-/valtioneuvoston-yleisistunnon-asialista-11.1.2024
  20. 13.1.2023 | Yliopistotasoiseen sosiaalityön tutkimukseen voi hakea valtion rahoitusta 13.3.2023 mennessä. Sosiaali- ja terveysministeriö myöntää rahoitusta tutkimushankkeille hakemusten perusteella. Jaettavana olevan tutkimusrahan enimmäismäärä on 5 miljoonaa euroa.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1271139/vuoden-2023-yliopistotasoisen-sosiaalityon-tutkimuksen-hankehaku-on-nyt-auki