Haku

Hakusi sanalla 'kansantalous' tuotti 233 tulosta
Fess-haku
  1. 31.10.2023 | Laboren ja Etlan julkaiseman yhteistutkimuksen mukaan tutkimus- ja kehitysrahoitus on suunnattava harkitusti, muttei ”orkestroiden”. Lisäksi todetaan, että vihreä siirtymä voi oikein toteutettuna olla tuottavuuskehitystä edistävä voima.
    https://valtioneuvosto.fi/-/miten-edistaa-tuottavuutta-laboren-ja-etlan-yhteistutkimus-esittaa-toimenpiteita-suomen-tuottavuuden-nostamiseksi
  2. 24.10.2024 | Valtioneuvosto teki 24.10.2024 päätöksen huoltovarmuuden tavoitteista. Sen lähtökohtana on Suomen muuttunut turvallisuusympäristö, joka heijastuu myös huoltovarmuustoimintaan. Uudet ja vahvistuneet uhat edellyttävät, että huoltovarmuuden turvaamisen ja varautumisen tasoa vahvistetaan. Huoltovarmuuden kehittämisen yksi painopiste lähivuosien aikana on myös sotilaalliseen uhkaan ja hybridiuhkiin varautumisessa.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1410877/valtioneuvostolta-paatos-huoltovarmuuden-tavoitteista-muuttuneessa-turvallisuusymparistossa
  3. 15.6.2023 | Suomen talouskasvu on pysähdyksissä, kun hintojen ja korkojen nousu vähentää kysyntää. Talouden odotetaan kuitenkin piristyvän loppuvuonna kotitalouksien ostovoiman kasvun myötä. Lisävauhtia kasvulle antavat vihreän siirtymän investoinnit. Julkisen talouden alijäämä kasvaa tänä vuonna, eikä se ole pienenemässä ennustejaksolla, arvioi valtiovarainministeriö 15. kesäkuuta julkaisemassaan talouskatsauksessa. Katsaus ei sisällä uuden hallitusohjelman toimia julkisen talouden vahvistamiseksi.
    https://valtioneuvosto.fi/-/10623/suomen-talous-on-pysahdyksissa-mutta-piristyy-ostovoiman-lisaantyminen-ja-investoinnit-antavat-vauhtia-kasvulle-loppuvuodesta
  4. 23.7.2024 | Den globala coronapandemin, som överraskade oss alla, påverkade arbetslivet på samma sätt som ett blixtnedslag. Kanske mer än någon uppfinning eller något tekniskt framsteg, vars användning i praktiska produktionsprocesser och arbetsformer sker gradvis och i faser som människorna själva doserar. Distans- och hybridarbete har redan nu etablerats som praxis på många arbetsplatser och i många arbetsuppgifter.
    https://valtioneuvosto.fi/sv/-/1410877/distansarbetets-storre-konsekvenser-an-distansarbetet-i-sig
  5. 15.6.2023 | Den ekonomiska tillväxten stannar av i Finland när de stigande priserna och räntorna minskar efterfrågan. Enligt prognoserna kommer ekonomin emellertid att återhämta sig mot slutet av året i och med att hushållen får större köpkraft. Investeringar i den gröna omställningen påskyndar tillväxten ytterligare. Offentliga sektorns underskott ökar i år och lär inte minska under prognosperioden, bedömer finansministeriet i sin ekonomiska översikt, som ministeriet offentliggjorde den 15 juni.
    https://valtioneuvosto.fi/sv/-/10623/finlands-ekonomi-stannar-av-men-aterhamtar-sig-kopkraften-okar-och-investeringarna-paskyndar-tillvaxten-mot-slutet-av-aret
  6. 25.8.2023 | Valtiovarainministeriön ehdotus valtion vuoden 2024 talousarvioksi ja vuosien 2024–2027 kehyksiksi varmistaa hallitusohjelman linjausten toimeenpanoa. Vuoden 2024 budjettiehdotuksen loppusumma on 87,2 miljardia euroa. Ehdotus on 10,1 miljardia euroa alijäämäinen. Budjetin loppusumma on 3,7 miljardia euroa enemmän kuin mitä vuodelle 2023 on budjetoitu, kun mukaan on luettu myös ensimmäinen lisätalousarvio.
    https://valtioneuvosto.fi/-/10623/vm-n-budjettiehdotus-2024
  7. 31.10.2023 | Enligt en gemensam undersökning som publicerades av Labore och Etla bör forsknings- och utvecklingsfinansiering allokeras under noggrant övervägande, men inte ”orkestrerat”. Dessutom konstateras att den gröna omställningen, om den genomförs på rätt sätt, kan vara en drivkraft för produktivitetsutveckling.
    https://valtioneuvosto.fi/sv/-/hur-framjas-produktivitet-i-en-gemensam-undersokning-fran-labore-och-etla-foreslas-atgarder-for-att-hoja-finlands-produktivitet
  8. 9.6.2026 | Maa- ja metsätalousministeriön virkakunta esittää kokonaisnäkemyksen maa- ja metsätalouden, ruokajärjestelmän ja luonnonvarojen kehittämisestä kaudelle 2027–2031. Puheenvuoro korostaa alkutuotannon merkitystä kansantaloudelle, huoltovarmuudelle ja kokonaisturvallisuudelle.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1410837/maa-ja-metsatalousministerion-virkakunnan-puheenvuoro-alkutuotanto-huoltovarmuus-ja-kestava-kasvu-keskioon-tulevalla-hallituskaudella
  9. 3.2.2022 | Euroopan komission esittämä EU:n ilmastopaketti eli 55-valmiuspaketti vaikuttaa merkittävästi meriliikenteeseen. Se vähentää päästöjä tehokkaasti, mutta lisää samalla meriliikenteen kustannuksia EU-maissa. Suomessa kustannukset ovat mahdollisesti suuremmat kuin verrokkimaissa.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1410829/siirtyma-vahapaastoiseen-meriliikenteeseen-eu-ssa-lisaa-kustannuksia-samalla-ilmastotoimet-luovat-liiketoimintaa-1650474
  10. 3.2.2022 | Euroopan komission esittämä EU:n ilmastopaketti eli 55-valmiuspaketti vaikuttaa merkittävästi meriliikenteeseen. Se vähentää päästöjä tehokkaasti, mutta lisää samalla meriliikenteen kustannuksia EU-maissa. Suomessa kustannukset ovat mahdollisesti suuremmat kuin verrokkimaissa.
    https://valtioneuvosto.fi/-/siirtyma-vahapaastoiseen-meriliikenteeseen-eu-ssa-lisaa-kustannuksia-samalla-ilmastotoimet-luovat-liiketoimintaa
  11. 15.6.2023 | Finland’s economic growth is stagnant as rising prices and interest rates reduce demand. Nevertheless, the economy is expected to pick up in the latter part of the year as household purchasing power increases. Investments related to the green transition will further boost growth. The general government deficit will increase this year, and it is not projected to narrow during the outlook period. T...
    https://valtioneuvosto.fi/en/-/10623/the-finnish-economy-is-stagnant-but-will-pick-up-increasing-purchasing-power-and-investment-will-drive-growth-in-the-latter-part-of-the-year
  12. 24.10.2024 | Statsrådet fattade den 24 oktober 2024 beslut om målen för försörjningsberedskapen. Utgångspunkten är den förändrade säkerhetspolitiska miljön i Finland, som också återspeglas i försörjningsberedskapsverksamheten. De nya och mer allvarliga hoten förutsätter att tryggandet av försörjningsberedskapen och nivån av beredskap förstärks. En av prioriteringarna i utvecklingen av försörjningsberedskapen under de närmaste åren är också beredskapen inför militära hot och hybridhot.
    https://valtioneuvosto.fi/sv/-/1410877/stadsradets-beslut-om-malen-for-forsorjninsberedskapen-i-en-forandrad-sakerhetspolitisk-miljo
  13. 25.8.2023 | Finansministeriets förslag till statsbudget för 2024 och ramarna för 2024–2027 säkerställer genomförandet av riktlinjerna i regeringsprogrammet. Slutsumman i budgetpropositionen för 2024 uppgår till 87,2 miljarder euro. Förslaget har ett underskott på 10,1 miljarder euro. Det slutliga budgetbeloppet är 3,7 miljarder euro mer än vad som budgeterats för 2023, inklusive den första tilläggsbudgeten. Försla...
    https://valtioneuvosto.fi/sv/-/10623/fm-s-budgetpropositionen-2024
  14. Postiosoite: Puhelin: Faksi: Osoite Helsingissä: Ahvenanmaan valtuuskunta vaihde 018 635 270 018 635 268 Annankatu 22 A 3 Ahvenanmaan valtionvirasto 00100 HELSINKI PL 58 22101 MAARIANHAMINA AHVENANMAAN VALTUUSKUNTA Diaarinro D 10 21 04 3 A H V E N...
    https://valtioneuvosto.fi/delegate/file/110939
  15. 3.2.2022 | EU:s klimatpaket, det vill säga 55%-paketet, som lagts fram av Europeiska kommissionen kommer att ha en betydande inverkan på sjötransporter. Det minskar utsläppen effektivt, men ökar samtidigt kostnaderna för sjöfarten i EU-länderna. I Finland är kostnaderna eventuellt större än i jämförelseländerna.
    https://valtioneuvosto.fi/sv/-/overgangen-till-en-utslappssnal-sjotransport-i-eu-okar-kostnaderna-samtidigt-skapar-klimatatgarderna-affarsverksamhet
  16. 3.2.2022 | The Fit for 55 package of climate measures proposed by the European Commission will have a significant impact on shipping, effectively reducing emissions while increasing the cost of shipping in EU countries. These costs may well be higher in Finland than in comparable countries.
    https://valtioneuvosto.fi/en/-/1410829/conversion-to-low-emission-shipping-in-the-european-union-increases-costs-while-climate-action-creates-business-opportunities-1656883
  17. 25.8.2023 | The proposal of the Ministry of Finance for the 2024 budget and spending limits for 2024–2027 ensures implementation of the policies in the Government Programme. The budget proposal totals EUR 87.2 billion, and a deficit of EUR 10.1 billion is proposed. The budget total is EUR 3.7 billion higher than the total budgeted for 2023, including the first supplementary budget. The budget proposal will be published in full at budjetti.vm.fi on Monday 28 August.
    https://valtioneuvosto.fi/en/-/10623/ministry-of-finance-s-budget-proposition-2024
  18. 3.2.2022 | EU:s klimatpaket, det vill säga 55%-paketet, som lagts fram av Europeiska kommissionen kommer att ha en betydande inverkan på sjötransporter. Det minskar utsläppen effektivt, men ökar samtidigt kostnaderna för sjöfarten i EU-länderna. I Finland är kostnaderna eventuellt större än i jämförelseländerna.
    https://valtioneuvosto.fi/sv/-/1410829/overgangen-till-en-utslappssnal-sjotransport-i-eu-okar-kostnaderna-samtidigt-skapar-klimatatgarderna-affarsverksamhet-1652803
  19. 3.2.2022 | The Fit for 55 package of climate measures proposed by the European Commission will have a significant impact on shipping, effectively reducing emissions while increasing the cost of shipping in EU countries. These costs may well be higher in Finland than in comparable countries.
    https://valtioneuvosto.fi/en/-/conversion-to-low-emission-shipping-in-the-european-union-increases-costs-while-climate-action-creates-business-opportunities
  20. 22.6.2026 | Työelämän jatkuva murros – erityisesti teknologian kehitys – korostaa entisestään ajantasaisen, jatkuvan ja laadukkaan tutkimustiedon tarvetta ja merkitystä päätöksenteossa.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1410877/tyoolotietoa-euroopasta-suomi-tyoelaman-laadun-karkimaita-euroopassa-tyon-kova-tahti-ja-vaatimukset-huolena
  21. 3.8.2026 | Tulevalla hallituskaudella tulisi uudistaa valtionhallinnon virastorakennetta ja tehtäviä yksittäisten hallinnonalatasoisten korjausliikkeiden sijaan. Valtiovarainministeriön virastoselvitystyössä on paikannettu useita kymmeniä ehdotuksia rakenteen kehittämiseksi.
    https://valtioneuvosto.fi/-/10623/valtionhallinnon-rakenteita-ja-tehtavia-uudistamalla-kohti-vaikuttavampaa-toimintaa
  22. 22.4.2026 | Polttoaineiden ja energian hintojen vaikutus kotitalouksiin ja yrityksiin OLLI KÄRKKÄINEN, STRATEGIA- JA TUTKIMUSJOHTAJA 21.4.2026 2Futuurinoteeraukset 16.4.2026 0 5 10 15 20 25 30 35 2020 2021 2022 2023 2024 2025 2026 2027 2028 Suomen sähkön mark...
    https://valtioneuvosto.fi/documents/194055633/200124281/Liite%205%20Katsaus%20polttoaineiden%20ja%20energian%20hintojen%20vaikutus%20kotitalouksiin%20ja%20yrityksiin.pdf/49f6c010-956b-bcb1-9f7c-6783e2472254?t=1776889679670&download=true
  23. 22.4.2026 | ”Tekoälyn käyttöönotto edellyttää yrityksissä vahvaa hallintamallia ja innostavaa johtamista. Ilman organisaation tukea tekoäly jää yksilöiden oman harrastuneisuuden varaan, eikä tuottavuushyötyjä saavuteta koko toiminnan eikä kansantalouden tasolla”, kirjoittaa alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1410877/tekoalysta-saa-tuottavuushyotyja-vain-oppimalla-uutta-ja-pois-vanhasta
  24. 9.6.2026 | Suomeen perustetaan kansallinen FinTrials-toimintamalli vahvistamaan kliinisten lääke- ja laitetutkimusten koordinaatiota. Tavoitteena on lisätä Suomeen suuntautuvia tutkimuksia, nopeuttaa niiden käynnistymistä ja parantaa potilaiden mahdollisuuksia päästä uusien hoitojen piiriin.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1271139/suomeen-perustetaan-fintrials-vauhdittamaan-kliinisia-laake-ja-laitetutkimuksia
  25. 8.12.2021 | Työn tuottavuus Suomen kansantaloudessa on juuttunut vuoden 2007 tasolle yli vuosikymmenen ajaksi. Miten työn tuottavuuskehitykseen vaikuttavat resurssien kohdentuminen ja toimialojen rakennemuutokset? 8. joulukuuta julkaistun tutkimuksen mukaan resurssien kohdentumisessa olisi parannettavaa, mutta vahvimmin tuottavuuden kasvua selittävät sittenkin yksittäisten yritysten suotuisa kehitys.
    https://valtioneuvosto.fi/-/tutkimus-miksi-tyon-tuottavuuskehitys-suomessa-junnaa-resurssien-uudelleenkohdentumisessa-rutkasti-parantamisen-varaa-
  26. 3.9.2021 | Tuoreen selvityksen mukaan vuodelle 2030 esitetty 60 prosentin päästövähennystavoite vuoden 1990 tasoon verrattuna edellyttää erityisesti sitä, että energia- ja muun teollisuuden investoinnit vähähiilisiin ratkaisuihin toteutuvat siihen mennessä.
    https://valtioneuvosto.fi/-/selvitys-hallituksen-ilmastolakiehdotuksen-paastotavoitteiden-toteutuminen-edellyttaa-ripeita-toimia-ennen-vuotta-2030
  27. Hallituksen esitys eduskunnalle EU:n pikamaksamisasetusta täydentäväksi lainsäädännöksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi maksupalvelulakia, maksulaitoslakia ja Finanssivalvonnasta annettua lakia. Ehdotetuilla la...
    https://valtioneuvosto.fi/delegate/file/151780
  28. 19.5.2026 | Työ- ja elinkeinoministeriö ennustaa työllisyyden kasvavan vuosina 2027 ja 2028 voimakkaammin kuin kuluvana vuonna. Pitkäaikaistyöttömyyden ennustetaan kääntyvän laskuun kesän 2026 jälkeen.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1410877/tyomarkkinaennuste-pitkaaikaistyottomyys-kaantyy-laskuun-kesan-2026-jalkeen
  29. 24.8.2026 | "Suomi antaa jatkossakin oman rakentavan panoksensa stabiilin ja rauhanomaisen järjestyksen saavuttamiseksi kansainvälisessä yhteisössä", toteaa valtiovarainministeri Riikka Purra suurlähettiläskokouksen puheessaan.  
    https://valtioneuvosto.fi/-/10623/valtiovarainministeri-riikka-purran-puhe-suurlahettilaskokouksessa-2026
  30. 26.3.2026 | Pääministeri Petteri Orpon johtama talousneuvoston järjesti Helsingissä torstaina 26. maaliskuuta talouspoliittisen konferenssin, jonka teemana on talouskasvu murrosten aikana.
    https://valtioneuvosto.fi/-/paaministeri-orpo-suomesta-teknologian-kasvuyrityksille-maailmanluokan-kasvualusta
  31. 8.12.2021 | Labour productivity in Finland’s national economy has been stagnating at the 2007 level for more than a decade. How is the development of labour productivity affected by resource allocation and structural changes in different sectors? According to a study published on 8 December, there is room for improvement when it comes to resource allocation, but the strongest factor behind productivity growth is the favourable development of individual businesses.
    https://valtioneuvosto.fi/en/-/study-why-is-labour-productivity-development-lagging-in-finland-plenty-of-room-for-improvement-in-resource-reallocation-
  32. 8.12.2021 | Arbetsproduktiviteten inom Finlands samhällsekonomi har stannat på samma nivå som 2007. Hur påverkar resursallokering och strukturförändringar inom olika branscher arbetsproduktivitetens utveckling? Enligt en undersökning som publicerades den 8 december behöver resursallokeringen förbättras, men den viktigaste förklaringen till produktivitetsutvecklingen är den gynnsamma utvecklingen för enskilda företag.
    https://valtioneuvosto.fi/sv/-/undersokning-vad-ar-orsaken-till-den-langsamma-tillvaxttakten-for-arbetsproduktiviteten-i-finland-mycket-rum-for-forbattringar-nar-det-galler-omfordelningen-av-resurser-
  33. 25.6.2026 | Lausunto Asianumero: VN/29274/2025-VNK-3 Päivämäärä: 25.6.2026 Lainsäädännön arviointineuvoston lausunto valtiovarainministeriölle hallituksen esityksen luonnoksesta laeiksi tuloverolain 119 ja 124 §:n muuttamisesta sekä rajoitetusti verovelvollis...
    https://valtioneuvosto.fi/documents/194055633/209910739/Arviointineuvoston%20lausunto%20yhteis%C3%B6verolaista.pdf/e02baa10-9e2d-4c1b-d5c1-c5dc0622c149?t=1782386568748&download=true
  34. 11.6.2026 | Lausunto Asianumero: VN/29278/2025-VNK-3 Päivämäärä: 11.6.2026 Lainsäädännön arviointineuvoston lausunto liikenne- ja viestintäministeriölle hallituksen esityksen luonnoksesta laiksi yksityistielain muuttamisesta Yksityistielakia koskevan esityslu...
    https://valtioneuvosto.fi/documents/194055633/209910739/Arviointineuvoston%20lausunto%20yksityistielaista.pdf/c1a61acc-33b6-89d9-bc14-1ffd071d15e0?t=1781169252372&download=true
  35. 24.3.2026 | ”Työmarkkinoiden kohtaanto-ongelma hidastaa kasvua, heikentää talouden tuotantopotentiaalia, kumuloi työttömyyttä sekä kasvattaa julkisia menoja. Ongelma on kuitenkin korjattavissa omin voimin”, kirjoittaa alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1410877/tyottomyys-on-oire-kohtaanto-ongelmasta
  36. 25.11.2025 | Mahdollinen EU:n liiallisen alijäämän menettely on varoitusmerkki huonosta tulevaisuudesta. Otamme varoituksen vakavasti. Olemme ryhtyneet jo sopeutustoimiin, mutta lisää toimia tarvitaan tulevina vuosina.
    https://valtioneuvosto.fi/-/10623/alijaamamme-on-liiallinen-pian-virallisestikin
  37. 29.10.2025 | Luonnonvarakeskus järjesti 29.10.2025 biotalouden kasvupaketin osana toteutettavan Metsäbiotalouden kasvun hubit vahvan kasvun tukena (MEKAHUBI) -hankkeen avaustilaisuuden. Kutsuvierastapahtumassa esiteltiin metsäbiotalouden kasvun edellytyksiä ja keskusteltiin puuhun perustuvien arvoketjujen ja -verkkojen pidentämisestä ja vahvistamisesta. Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah avasi puheessaan metsäbiotalouden kasvun tavoitteita ja uusia toimia kasvun vauhdittamiseksi.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1410837/ministeri-essayahin-puhe-nyt-on-puun-aika-seminaarissa-29.10.2025
  38. 23.12.2025 | Strategian tavoitteena on kehittää yhteisötaloutta ja yhteiskunnallista yrittäjyyttä sekä parantaa yhteiskunnallisten yritysten toimintaedellytyksiä Suomessa.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1410877/uusi-strategia-viitoittaa-tieta-kasvavaan-ja-vaikuttavaan-yhteisotalouteen
  39. 19.11.2025 | Kollegani löysi arkistoistaan valtion vuoden 1995 talousarviossa korkeakoulujen toiminnalle asetetut laadulliset tavoitteet. Ne kuulostavat edelleen ajankohtaisilta: kansainvälisesti korkeatasoinen tutkimus ja opetus, nuorten nopeampi siirtyminen korkeakoulutukseen, tuloksellinen toiminta ja yhteistyön vahvistaminen.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1410845/sivistys-avaa-nakokulmia-tulevaisuuteen
  40. 5.12.2025 | Hallitus valmistelee määräaikaisen valtiontukiohjelman datakeskuksille. Lisäksi hallitus käynnistää datakeskusten rekisteröintivelvollisuutta ja rekisterin perustamista koskevan poikkihallinnollisen lainsäädäntöhankkeen. Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta linjasi perjantaina 5. joulukuuta myös, että relevantit turvallisuusviranomaiset kartoittavat datakeskuksiin liittyvät turvallisuusnäkökohdat.
    https://valtioneuvosto.fi/-/talouspoliittinen-ministerivaliokunta-linjasi-datakeskusten-tuen-ja-rekisteroinnin-valmistelusta
  41. 2.2.2026 | Valtiovarainministeri Riikka Purra puhui Talouspolitiikan arviointineuvoston raportin julkistuksen yhteydessä järjestetyssä seminaarissa 2. helmikuuta.
    https://valtioneuvosto.fi/-/10623/valtiovarainministeri-riikka-purran-puhe-talouspolitiikan-arviointineuvoston-seminaarissa
  42. 23.12.2025 | Viime vuonna tähän samaan aikaan ennakoitiin jo, että työllisyys lähtee vähän kerrassaan kasvuun ja työttömyys vähenee. Odotukset olivat korkealla, mutta realistiset. Optimismi perustui Suomen omiin lähtökohtiin. Suurimmat riskit liittyivät sodan kehityskulkuun sekä geo- ja kauppapolitiikkaan – maamme ulkopuolelta nouseviin haasteisiin.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1410877/tyomarkkinoiden-vilkastuminen-antoi-odottaa-2025-ehkei-enaa-2026
  43. 23.10.2025 | Konesaleissa käytettävän sähkön vero siirretään alemmasta sähköveroluokasta II yleiseen sähköveroluokkaan I alkaen 1.7.2026. Yleisen sähköveroluokan vero on 2,24 senttiä kilowattitunnilta ja alemman 0,05 senttiä kilowattitunnilta, joten muutos nostaa konesaleissa käytettävän sähkön veroa 2,19 senttiä kilowattitunnilta. Muutos lisää valtion sähköverotuloja vuositasolla 47 miljoonalla eurolla vuoden 2026 tasolla.
    https://valtioneuvosto.fi/-/hallitus-varmistaa-suomen-kilpailukyvyn-datakeskusinvestointien-houkuttelemiseksi
  44. 26.11.2025 | Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut lausunnon työ- ja elinkeinoministeriölle hankintalain uudistamista koskevasta lakiehdotuksesta. Lakiehdotuksesta saa käsityksen asian taustasta, tavoitteista ja keskeisistä ehdotuksista, mutta siinä olisi kuitenkin arvioitava paremmin ehdotuksesta aiheutuvat keskeiset hyödyt ja kustannukset. Lakiehdotuksen vaikutustenarviointia tulisi monin paikoin täydentää.
    https://valtioneuvosto.fi/-/hankintalain-hyodyt-ja-kustannukset-on-arvioitava-paremmin
  45. 4.12.2025 | Valtioneuvosto lähetti 4.12.2025 kansallisen energia- ja ilmastostrategian selontekona eduskuntaan. Strategialla vauhditetaan puhdasta siirtymää, vähennetään kasvihuonekaasupäästöjä ja vahvistetaan hiilinieluja hallitusohjelman mukaisesti.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1410877/energia-ja-ilmastostrategia-vauhdittaa-puhdasta-siirtymaa-ja-paastojen-vahentamista
  46. 10.10.2025 | Suomi ja Yhdysvallat ovat solmineet yhteisymmärryspöytäkirjan jäänmurtajayhteistyöstä. Tasavallan presidentti Alexander Stubb ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump allekirjoittivat yhteisymmärryspöytäkirjan tapaamisensa yhteydessä Washingtonissa 9. lokakuuta. Pääministeri Petteri Orpo osallistui presidenttien tapaamiseen. Suomen ja Yhdysvaltain yhteisymmärryspöytäkirja jäänmurtajayhteistyöstä luo pohjan kaupallisille sopimuksille Yhdysvaltain rannikkovartioston ja suomalaisyritysten välillä.
    https://valtioneuvosto.fi/-/suomi-ja-yhdysvallat-tiivistavat-jaanmurtajayhteistyota
  47. 13.11.2025 | Suomeen ehdotetaan kansallista yhteistyömallia, joka kokoaisi lääketutkimusten toimijat yhteen ja helpottaisi potilaiden pääsyä uusiin hoitoihin. FinTrials-yhteistyömallilla pyritään myös vahvistamaan Suomen asemaa houkuttelevana tutkimusmaana ja lisäämään alan investointeja. Ehdotuksen on tehnyt tulevaisuustalo Sitra sosiaali- ja terveysministeriön pyynnöstä.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1271139/kliinisille-laaketutkimuksille-ehdotetaan-kansallista-yhteistyomallia-helpottaisi-potilaiden-paasya-tutkimuksiin-ja-toisi-suomeen-kasvua
  48. 6.10.2025 | Lakiesitys henkilöön perustuvasta irtisanomisesta sisältää hyvän kuvauksen taloudellisista vaikutuksista. Lakiesityksessä on hyödynnetty hyvin tutkimustietoa. Esityksessä olisi hyvä tarkentaa, miten irtisanominen käytännössä helpottuisi esimerkiksi pienyrityksen näkökulmasta.
    https://valtioneuvosto.fi/-/henkiloon-perustuva-irtisanominen-miten-irtisanominen-pienyrityksissa-helpottuu-
  49. 14.11.2025 | Työmarkkinoilla on nähtävissä käänne parempaan vuoden 2025 lopussa. Työllisyyden kasvun ennustetaan kiihtyvän vuonna 2027, jolloin myös työttömyys kääntyy selkeään laskuun.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1410877/tyomarkkinaennuste-tyollisyys-kaantyy-kasvuun-vuoden-2025-loppuun-mennessa
  50. 17.11.2025 | Lausunto Asianumero: VN/13870/2025-VNK-3 Päivämäärä: 17.11.2025 Lainsäädännön arviointineuvoston lausunto valtiovarainministeriölle hallituksen esityksen luonnoksesta luottolaitosdirektiivin täytäntöönpanoa koskevaksi lainsäädännöksi Luottolaitosd...
    https://valtioneuvosto.fi/documents/194055633/209910739/Arviointineuvoston%20lausunto%20luottolaitosdirektiivist%C3%A4.pdf/07955c12-97e5-9381-ea6b-3f573ddcfbcb?t=1763376946773&download=true
  51. 16.12.2025 | Lausunto Asianumero: VN/35832/2025-VNK-2 Päivämäärä: 16.12.2025 Lainsäädännön arviointineuvoston lausunto työ- ja elinkeinoministeriölle hallituksen esityksen luonnoksesta työsopimuslain ja siihen liittyvien lakien muuttamisesta Työsopimuslakia ko...
    https://valtioneuvosto.fi/documents/194055633/209910739/Arviointineuvoston%20lausunto%20ty%C3%B6sopimuslain%20muutoksista.pdf/c283e5dc-702d-5d7c-0baa-144a19d1a88d?t=1765884141725&download=true
  52. 14.11.2025 | Tasavallan presidentti on myöntänyt vuosittaisen kansainvälistymispalkinnon kolmelle yritykselle ja yhdelle yhteisölle. Vuoden 2025 kasvuyrityksenä palkittiin Orion Oyj, tulokasyrityksenä Sensofusion Oy ja pitkäaikaisena investoijana Sandvik Mining and Construction Oy. Vuoden yhteisöpalkinto annettiin Suomen startup-yhteisölle.
    https://valtioneuvosto.fi/-/presidentti-stubb-jakoi-kansainvalistymispalkinnon-orionille-sensofusionille-sandvikille-ja-suomen-startup-yhteisolle
  53. 29.1.2026 | Valtiovarainministeri Riikka Purra puhui UKK-Seuran tilaisuudessa Helsingissä torstaina 29. tammikuuta.
    https://valtioneuvosto.fi/-/10623/valtiovarainministeri-riikka-purran-puhe-ukk-seurassa
  54. 11.9.2024 | Lainsäädännön arviointineuvoston lausunto Asianumero: VN/24340/2024-VNK-2 Päivämäärä: 11.9.2024 Lainsäädännön arviointineuvoston lausunto työ- ja elinkeinoministeriölle hallituksen esityksen luonnoksesta työriitojen sovittelusta ja eräiden työtais...
    https://valtioneuvosto.fi/documents/194055633/209910739/Lausunto%20ty%C3%B6riitojen%20sovittelusta.pdf/37042e5d-d91b-e6b1-1575-87af39c77271?t=1726037368292&download=true
  55. 9.4.2025 | Orpon hallitus on asettanut tavoitteeksi julkisen sektorin toiminnan asettamisen kansantalouden kantokyvyn rajoihin. Tällä hetkellä näyttää, että tavoitteen saavuttaminen on vaikeaa lähivuosina. Avaimet ovat monilta osin hyvinvointialuepäättäjien käsissä. Julkisen talouden tasapainottaminen on välttämätöntä. Se on mahdollista ja järkevää tehdä siten, että väestön osaaminen, työkyky ja hyvinvointi ei vaarannu. Tämä edellyttää useita samanaikaisia ja pitkäjänteisiä toimia. 
    https://valtioneuvosto.fi/-/1271139/tulevaisuuden-ratkaisut-tehdaan-hyvinvointialueilla-vaeston-hyvinvointi-on-merkittava-talousratkaisu
  56. 19.12.2024 | Tasavallan presidentti vahvisti 19.12.2024 muutokset lainsäädäntöön sovittelujärjestelmästä. Muutokset tulevat voimaan 1.1.2025.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1410877/muutokset-sovittelujarjestelmaan-voimaan-1.-tammikuuta-2025
  57. Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi unionin suuntaviivoista Euroopan laajuisen liikenneverkon kehittä- miseksi, asetuksen (EU) 2021/1153 ja asetuksen (EU) 913/2010 muuttamisest...
    https://valtioneuvosto.fi/delegate/file/102756
  58. 25.10.2024 | Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo esitti kolumnissaan (YLE 23.10.2024) näkemyksiä ja tulkintoja siitä, miten ja mistä syistä julkista taloutta kuvaavien tilastojen ja tunnuslukujen laskentatapoja on viime vuosina muutettu. Tarkastelen tässä kolumnissa lyhyesti laskentatapoja ja niiden taustalla olevia syitä.
    https://valtioneuvosto.fi/-/10623/tilastojen-ja-tunnuslukujen-laskentatavoista
  59. 22.7.2025 | "Elinkeinorakenteen muuttuessa uudistuvat myös tuotannolliset työtehtävät ja niiden nimikkeet. Nimikkeitä ei kuitenkaan vielä löydy virallisista tilastoista. Kehitys menee edellä, ja tilastot tulevat jäljessä", kirjoittaa kolumnissaan alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1410877/luovan-tuhon-tilausta-myos-ammattinimikkeissa
  60. 6.6.2025 | Oikeusministeriön teettämän selvityksen mukaan kotitalouksien velkaantumisaste ja maksuvaikeudet ovat lisääntyneet koko 2000-luvun. Ylivelkaantumisen taustalla ovat usein työttömyys, sairastuminen ja muut odottamattomat taloudelliset kriisit. Velkaantuminen on kasvava ongelma, joka vaikuttaa sekä yksilöiden hyvinvointiin että kansantalouteen.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1410853/selvitys-suomalaisten-kotitalouksien-velkaantuminen-on-lisaantynyt