Pääministeri Oskari Mantereen hallituksen ohjelma

Mantereen ohjelmapuhe valtioneuvoston yleisessä istunnossa 22.12.1928

Ottaessaan nykyisenä monessa suhteessa vaikeana ajankohtana hoitaakseen hallitustehtävät on hallitus täysin tietoinen niistä vaikeuksista, jotka sitä tulevat tehtäviään suorittaessaan kohtaamaan. Maassa viime kesänä sattunut kato, rahamarkkinain kireys sekä sen johdosta pelättävissä oleva työttömyys vaativat hallitusvallan taholta tehokkaita toimenpiteitä, jotta niiden vaikutukset supistuisivat niin vähiksi kuin mahdollista.

Kansallisen kulttuurimme kehittämiseen ja syventämiseen sekä koko valtiotoiminnan menestykselliseen hoitoon läheisesti liittyvä kysymys valtion viran- ja toimenhaltijain palkkausolojen järjestämisestä oikeudenmukaisuuden vaatimuksia vastaavalla tavalla on sekin saatava nopeasti ratkaistuksi.

Niinikään tulevat maatalouden luotto-olojen parantaminen sekä parhaillaan päiväjärjestyksessä olevat sosiaalivakuutuskysymykset, samoin kuin kysymys osakeyhtiöiden verotuksen uudelleen järjestämisestä olemaan hallituksen erityisen huomion esineenä.

Ulkopolitiikassa on hallitus, tähänastisia suuntaviivoja edelleen seuraten, pyrkivä kehittämään ja lujittamaan ystävällisiä suhteita kaikkiin ulkovaltoihin sekä kannattamaan määrätietoista rauhanpolitiikkaa.

Hallituksen yleisenä pyrkimyksenä on oleva löytää esiintyville kysymyksille maan yleisen edun mukainen ratkaisu, ja hallitus on tekevä voitavansa jatkaakseen alulle pantua työtävähäväkisen kansanosan taloudellisen ja henkisen aseman kohottamiseksi, mikä kansamme eheyden ja valtion lujuuden kannalta on pidettävä erittäin tärkeänä.

Tehtäviinsä ryhtyessään hallitusta elähyttää harras toivo saada pyrkimyksilleen ja toiminnalleen eduskunnan ja kansalaisten ymmärtämys ja kannatus.