Pääministeri Aimo Cajanderin hallituksen ohjelma

Cajanderin ohjelmapuhe valtioneuvoston yleisessä istunnossa 2.6.1922

Ne henkilöt, jotka kuuluvat tänään toimeensa astuneeseen hallitukseen, ovat, koska nykyään ei ole näyttänyt mahdolliselta muodostaa sellaista hallitusta, joka edustaisi jotakin tai joitakin maan valtiollisista puolueista, katsoneet velvollisuutensa vaativan ottaa vastaan tämä tehtävä. Hallituksen asiana, joka tällaisissa oloissa ryhtyy toimeen, ei saata olla minkäänlaisten laajakantoisempien aloitteiden teko, vaan tulee se pääasiallisesti rajoittamaan toimintansa valtakunnan juoksevien asioiden hoitoon olevien olojen pohjalla sillä tavoin kuin se harkintansa perusteella katsoo valtakunnan edun vaativan. Uuden hallituksen muodostaminen ei näin ollen myöskään saata merkitä mitään ulkopoliittisen suunnan muutosta, ja tulee hallitus tekemään voitavansa hyvien välien säilymiseksi ulkovaltain kanssa. Hallitus katsoo tehtävänsä päättyneeksi niin pian kuin uusi eduskunta vaalien jälkeen kokoontuu.