Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Senaatin varapuheenjohtaja Juho Kusti Paasikiven hallitus

Hallituksen kokoonpanon muuttaminen 27.5.1918 ja uusitun hallituksen tehtävät

Paasikiven hallitus ei julkaissut toimintaohjelmaa. Helsingin Sanomissa julkaistun artikkelin mukaan 27.5.1918 uusitun ja vahvistetun hallituksen, jonka katsottiin pysyvän toimessa vain maan uuden hallitusmuodon voimaan astumiseen saakka, lähimmät ja tärkeimmät tehtävät tulivat olemaan seuraavat:

Maan itsenäisyyden lujittaminen ja turvaaminen ulospäin sekä sisäisissä oloissa lujan järjestysvallan ja vakiintuneiden olojen aikaansaaminen – näiden pyrintöjen on tietysti käytävä edellä kaiken muun. Niihin liittyy nykyisissä oloissa uuden sotalaitoksen järjestäminen ja maan rahalaitoksen sekasorrosta vapauttaminen sekä kuntoonsaattaminen, samoin perin vaikean elintarvekysymyksen hoitaminen ja kapinan aiheuttamien monenlaisten vahinkojen ja seisahdusten selvittäminen ja korjaaminen. Sisäisiin uudistuskysymyksiin nähden, joiden tietysti nykyoloissa tulee olla hallituksen alituisen ja vilkkaan huolenpidon esineenä, on työtä tietysti jatkettava. Näistä hetken päätehtävistä tulee epäilemättä eduskunta ja maa kokonaisuudessaankin kannattamaan hallituksen pyrkimyksiä ja ponnistuksia, mikäli ne arvosteltaessa näyttäytyvät tarkoituksenmukaisiksi. Eräissä nykyajan pääkysymyksissä ei sitä vastoin hallituksen pyrkimysten kannatus tule olemaan ehyt. Uudistetun senaatin enemmistö on kuninkuuden kannattaja, pyrkien tämän mukaisesti rakentamaan Suomenvastaisen valtiomuodon. Eduskunnassa taas toinen osa ja maan väestöstä ilmeisesti suurempi osa vaatii tasavaltaisen hallitusmuodon toteuttamista. Tässä asiassa tulee nykyisellä hallituksella olemaan kannattajana pääasiallisesti vain ruotsalainen ja vanhasuomalainen eduskuntaryhmä, eivätkä nekään kokonaisuudessaan.

Hallituksen kokoonpanossa tapahtuneen uudistuksen aikana ja sen yhteydessä tulee nyt muutos tapahtumaan myöskin Suomen nuoren armeijan ylijohdossa. Kenraali Mannerheim on tapahtuneiden neuvottelujen jälkeen lopullisesti uudistanut eronpyyntönsä ja tulee siis siirtymään sotalaitoksen johdosta pois. Tämä ei ole tapahtunut erimielisyyksien johdosta hänen ja uuden "sotaministerin" välillä, niinkuin julkisuudessa väärin on kerrottu, vaan syystä, että kenraali Mannerheim ja senaatti ovat olleet eri mieltä uudestaluotavan armeijamme järjestelystä ja eräistä sen perusteista.

Sivun alkuun