Valtioneuvoston periaatepäätös datan hyödyntämisestä liiketoiminnassa

LVM029:00/2017 Kehittäminen

Periaatepäätöksen linjausten tavoitteena on vaikuttaa datan hyödyntämiseen perustuvan liiketoiminnan kasvuun. Datalähtöisen toiminnan tulee laajentua kaikkiin arvoverkostoihin, joissa suomalaisyritykset ovat mukana. Tavoitteiden toteuttamisella luodaan datan käyttäjän, tuottajan ja kehittäjien rooleja siten, että elinkeinoelämä, hallinto, tutkimus

Hankkeen perustiedot Päättynyt

Hankenumero LVM029:00/2017

Asianumerot LVM/1996/13/2015

Asettaja liikenne- ja viestintäministeriö

Toimikausi/aikataulu 19.5.2016 – 1.5.2019

Asettamispäivä 19.5.2016

Toteuttaa hallitusohjelman tavoitteita

Sipilä

Digitalisaatio, kokeilut ja normien purkaminen

Kärkihankkeet Rakennetaan digitaalisen liiketoiminnan kasvuympäristö

Toimenpiteet Lisätään suurten tietoaineistojen (massadata) hyödyntämistä ja massadataan perustuvaa liiketoimintaa Suomessa sekä käynnistetään ns. omadataan perustuvia kokeiluja

Tavoitteet ja tuotokset

Periaatepäätöksen linjausten tavoitteena on vaikuttaa datan hyödyntämiseen perustuvan liiketoiminnan kasvuun. Datalähtöisen toiminnan tulee laajentua kaikkiin arvoverkostoihin, joissa suomalaisyritykset ovat mukana. Tavoitteiden toteuttamisella luodaan datan käyttäjän, tuottajan ja kehittäjien rooleja siten, että elinkeinoelämä, hallinto, tutkimus ja yksilöt tiedostavat paremmin mahdollisuutensa datataloudessa.

Tiivistelmä

Periaatepäätöksen linjausten tavoitteena on vaikuttaa datan hyödyntämiseen perustuvan liiketoiminnan kasvuun. Datalähtöisen toiminnan tulee laajentua kaikkiin arvoverkostoihin, joissa suomalaisyritykset ovat mukana. Tavoitteiden toteuttamisella luodaan datan käyttäjän, tuottajan ja kehittäjien rooleja siten, että elinkeinoelämä, hallinto, tutkimus

Lähtökohdat

Digitaalisuuden edistäminen on keskeinen hallitusohjelman tavoite. Pääministeri Juha Sipilän hallituksen Rakennetaan digitaalisen liiketoiminnan kasvuympäristö -kärkihankkeen yhtenä toimenpidekokonaisuutena on lisätä suurten tietoaineistojen (massadata) hyödyntämistä ja liiketoimintaa sekä käynnistää datan ihmiskeskeiseen hallintaan (omadata) perustuvia kokeiluja.

Periaatepäätöksessä esitetään tarvittavat linjaukset ja toimet, joiden avulla lisätään massadatan käyttöä liiketoiminnassa. Data-analytiikka tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia digitalisaation hyödyntämiseksi liiketoiminnassa kaikilla toimialoilla. Tietoaineistojen käytössä on kasvava merkitys henkilötietojen ja ihmisten itse tuottamalla datalla, joten periaatepäätöksessä esitetään myös omadatan linjauksia.

Linjaukset sisältävät toimia, joiden avulla kehitetään kyvykkyyttä kasvattavaa datapolitiikkaa, luodaan datan hyödyntämistä ja liikkuvuutta mahdollistavaa sääntelyä ja käytänteitä sekä edistetään analytiikka-, palvelu- ja sovelluskehitystä.

Lisätietoja