Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan ja potilaan itsemääräämisoikeus jatkotyöryhmä

STM082:00/2017 Kehittäminen

Hankkeen perustiedot Päättynyt

Hankenumero STM082:00/2017

Asianumerot

Asettaja sosiaali- ja terveysministeriö

Toimikausi/aikataulu 15.8.2017 – 28.2.2018

Asettamispäivä 11.8.2017

Tavoitteet ja tuotokset

Asiakkaan ja potilaan itsemääräämisoikeutta halutaan vahvistaa. Tavoitteena on uudistaa sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntöä niin, että asiakkaiden ja potilaiden itsemääräämisoikeudesta ja sen rajoittamisesta on säädetty kattavasti.

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaiden ja potilaiden palvelut ja hoito perustuvat pääsääntöisesti vapaaehtoisuuteen ja yhteisymmärrykseen. Joskus joudutaan kuitenkin tilanteisiin, joissa henkilön tai muiden henkilöiden terveyttä tai turvallisuutta on suojattava itsemääräämisoikeutta rajoittamalla.

Uudistuksella tavoitellaan sitä, että rajoituksiin joudutaan turvautumaan mahdollisimman vähän. Tähän päästään vahvistamalla ennaltaehkäisevää työskentelytapaa ja moniammatillista yhteistyötä sekä parantamalla palveluja.

Samalla uudistetaan lainsäädäntöä, joka koskee päihde- ja mielenterveyspalveluja. Tavoitteena on turvata, että päihde- ja mielenterveyspalveluja annetaan niitä tarvitseville yhdenvertaisin periaattein muiden asiakas- ja potilasryhmien kanssa.

Lähtökohdat

Sosiaali- ja terveysministeriössä on vuodesta 2001 lähtien laadittu useita esi- ja perusselvityksiä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan ja potilaan asemasta ja itsemääräämisoikeudesta ja niiden vahvistamisesta. Vaikka lastensuojelulain (417/2007), mielenterveyslain (1116/1990) ja kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain (519/1977) tahdosta riippumattomia toimenpiteitä koskevat säännökset on uudistettu uuden perustuslain säätämisen jälkeen, uudistamistarpeita on edelleen.

Jatkotyöryhmän tehtävänä on laatia hallituksen esityksen muotoon laaditut esitykset lainsäädännön uudistamisesta. Ehdotusta tehtäessä tulee ottaa huomioon kansainväliset ihmisoikeussopimukset, perustuslain asettamat vaatimukset ja itsemääräämisoikeuden rajoituksia sekä päihde- ja mielenterveyslainsäädäntöä koskevat sosiaali- ja terveysministeriössä tehdyt selvitykset ja raportit sekä niihin perustuvat säädösehdotukset samaten kuin sosiaali- ja terveysministeriölle tehdyt aloitteet ja 14.3.2017 järjestetyn työseminaarin päätelmät.