Hoppa till innehåll
Media
Valtioneuvosto framsida

Suomi 100 -kolumnisarja
Antti Rinne: Kasvua kaikin keinoin

finansministeriet
Julkaisuajankohta 18.10.2017 14.47
Kolumni
Antti Rinne.

Antti Rinne aloitti valtiovarainministerinä kesällä 2014, jolloin vaalikautta oli takana jo kolme vuotta. Vuoden mittainen pesti sisälsi päätösten loppuun saattamista, mutta myös uusia avauksia.

Tulin valtiovarainministeriksi kesäkuussa 2014, jolloin vaalikautta oli takana jo kolme vuotta. Suurimmat talouspoliittiset päätökset oli tuossa vaiheessa jo tehty. Loppukauden tehtäväksi jäi näiden päätösten vieminen loppuun, mutta niiden lisäksi teimme uusia avauksia, joilla vahvistettiin kasvua ja oikeudenmukaisuutta.

Suomen talous oli kesällä 2014 vaikeassa tilanteessa. Kasvu oli ollut negatiivista jo pitkään, eikä kirkasta valoa tunnelin päässä meinannut näkyä. Suomen talous oli kohdannut peräkkäin useita ulkoisia shokkeja, ja julkinen talous oli vahvasti alijäämäinen. Talouspolitiikan liikkumavara oli vähissä. Tässä tilanteessa oli tärkeää vauhdittaa kasvua kaikilla keinoilla, jotka vähäisessä liikkumatilassa olivat käytössä.

Hallitus oli koko kautensa ajan sopeuttanut julkista taloutta. Sopeutus oli silloin huomattavasti suurempaa kuin nyt meneillään olevalla kaudella. Sopeutus oli toteutettu pääosin oikeudenmukaisella tavalla: taakkaa kohdistettiin silloin vahvasti maksukyvyn mukaan, ja heikoimmassa asemassa olevat oli haluttu suojata. Linja oli oikea.

Kevään 2014 kehysriihessä oli kuitenkin päädytty leikkaamaan lapsilisiä ja eläkkeiden indeksikorotuksia. Nämä päätökset koettiin vahvasti epäoikeudenmukaisiksi. Niiden vaikutusten korjaamiseksi piti löytää ratkaisuja. Hallitusohjelmassa kesällä 2014 sovittiin lapsivähennyksen käyttöönotosta ja budjettiriihessä loppukesällä sovittiin eläketulovähennyksen korottamisesta. Nämä osaltaan korjasivat lapsiperheisiin ja eläkeläisiin kohdistuneita leikkauksia.

Solmitut sopimukset

Kasvua vauhditettiin kohdentamalla budjetin liikkumavaraa uusiin infrainvestointeihin. Merkittävä uusi talouspoliittinen avaus oli valtion ja pääkaupunkiseudun kuntien välinen sopimus, jossa kunnat sitoutuivat lisäämään asuntokaavoitusta reilusti, ja valtio puolestaan sitoutui rahoittamaan alueen infrahankkeita. Tämä toimintalinja osoittautui toimivaksi, ja sitä jatkettiin sittemmin uudessa maankäytön, liikenteen ja asumisen sopimuksessa (MAL).

Asuntokaavoituksen lisääminen oli merkittävä tekijä rakentamisen sittemmin nopean kasvun taustalla. Näyttää siltä, että kesällä 2014 aloitettu politiikka tuotti tulosta ja kantaa yhä hedelmää.

Hallituskauden lopun merkittävin rakennepoliittinen ratkaisu oli sopimus eläkeuudistuksesta. Työmarkkinajärjestöt olivat neuvotelleet sopimuksesta pitkään, ja pidin kestävän ja vaikuttavan uudistuksen syntymistä tärkeänä. Tuin yhdessä virkamiesten kanssa neuvottelijoita ratkaisun löytämisessä. Syyskuussa syntynyt sopimus oli historiallinen: ensimmäistä kertaa työeläkkeiden historiassa näytti siltä, että eläkkeiden rahoitus ja menot ovat pitkällä aikavälillä suunnilleen tasapainossa. Hallitus kiitti neuvottelijoita hyvästä työstä.

Myöhemmin nähtiin, kuinka suhdanne alkoi hiljalleen kääntyä vuoden 2015 alkupuolella. Samoin työllisyys alkoi hiljalleen parantua vuonna 2015.

Vuoden mittainen pesti valtiovarainministerinä synnytti monien virkamiesten kanssa hyvän työsuhteen. Oli hienoa nähdä läheltä, kuinka ammattitaitoisia ja osaavia ihmisiä valtiovarainministeriössä työskentelee.

Antti Rinne

valtiovarainministeri 6.6.2014–29.5.2015

Suomen valtiovarainministerien kolumnisarja on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa. Tekstit edustavat kirjoittajien omaa näkemystä.

 
Tillbaka till toppen