Hoppa till innehåll
Media
Valtioneuvosto framsida

Valtiovarainministeri Petteri Orpo:
Kestävällä metsänhoidolla euroja ja luontoarvoja

finansministeriet
Julkaisuajankohta 3.10.2018 9.21
Kolumni
Petteri Orpo.

Suomi on vihreän kullan maa. Suomen pinta-alasta yli 70 prosenttia on metsää. Metsäteollisuuden osuus Suomen tavaraviennistä on noin viidennes. Suomalaiset arvostavat metsää, ja sitä miten metsät lisäävät hyvinvointiamme.

Suomen metsät kasvavat vuosittain 110 miljoonaa kuutiometriä. Vuonna 2017 tukki- ja kuitupuuta hakattiin noin 63 miljoonaa kuutiometriä. Yli viidennes metsien vuotuisesta kasvusta jää lisäämään puustopääomaa.

Suomalaisen metsäluonnonvaran merkitys vain kasvaa tulevaisuudessa kestävän kehityksen ja ilmastonmuutoksen hillitsemistavoitteiden sekä uusiutuvan raaka-aineen tarpeen kasvun myötä. Kestävässä metsänhoidossa luontoarvot ja puuntuotanto ovat tasapainossa.

Suomen metsät ovat satojen tuhansien yksityisten metsänomistajien omaisuutta. He tekevät paikallisissa olosuhteissa päätöksiä metsiensä hoidosta ja hakkuista. He ovat paljon vartijoita, sillä metsä on sijoitusmuotona erityinen.

Jokaisella metsänomistajalla on omat mieltymyksensä ja arvionsa hyvästä metsänhoidosta. Puunmyynti on merkittävä tulonlähde monelle, mutta myös luontoarvot ja virkistysmahdollisuudet ovat tärkeitä metsänomistajille. Suomalainen metsänomistaja haluaa toimia hyvin ja järkevästi, muttei välttämättä aina tiedä miten.

Osalle metsänomistajista metsä saattaa olla sekä henkisen että fyysisen etäisyyden puolesta kaukainen asia. Sertifikaattien lisäksi tarvitaan uusia palveluita ja tuotteita, jotka helpottavat metsänomistajien päätöksiä. Palveluiden ja tuotteiden tulee olla sellaisia, että ne kätevästi yhdistävät kestävän ja luonnon monimuotoisuutta tukevan metsänhoidon metsänomistajan rahallisiin tavoitteisiin.

Suomi on edelläkävijä metsien kestävässä ja vastuullisessa käytössä, joka on avainasemassa myös kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa. Suomalainen metsävaratietoihin sekä metsien ja puutuotteiden hiilivirtoihin liittyvä osaaminen voi edesauttaa soveltuvien ohjauskeinojen käyttöönottoa maailmanlaajuisesti.

Suomessa myös kehitetään ja testataan uusia tapoja hyödyntää puuta muovin korvaajana. Uudet innovaatiot voivat innostaa uusia ja vanhoja metsänomistajia pitämään entistä parempaa huolta omaisuudestaan ja samalla tuottamaan uusiutuvaa raaka-ainetta teollisuuden tarpeisiin.

Metsiä tullaan tulevaisuudessa tarvitsemaan entistä enemmän myös hiilensidontaan. Osa metsänomistajista osallistuu jo hiilensidontaan, osa kaipaisi enemmän tietoa ja osa korvausta menetetyistä puunmyyntituloista. Yksi esitetty vaihtoehto on korvausjärjestelmä, jossa metsänomistajille myönnettäisiin korvauksia hiilensidonnasta.

Korvausjärjestelmä voisi kannustaa metsänomistajia huolehtimaan entistä paremmin metsän uudistamisesta ja harvennuksesta. Lähtökohtaisesti vierastan uusia tukijärjestelmiä, mutta pidän kestävyyteen liittyvien tavoitteiden saavuttamista niin tärkeänä, että olen valmis harkitsemaan tätä.

Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen on yhtä tärkeää kuin ilmastonmuutoksen hillintä. Siksi METSO-ohjelmaa tulee jatkaa. Hallitus turvasi sen rahoituksen loppukaudelle. Metsänomistajat turvaavat vapaaehtoisella suojelulla lajistoltaan monimuotoisia metsäluonnon elinympäristöjä, mikä on erittäin hyvä asia.

Meidän on löydettävä tasapaino metsänomistajien toiveiden, metsäteollisuudelle riittävän puuntarjonnan sekä kestävyystavoitteiden välillä. Tähän saakka olemme onnistuneet siinä hyvin ja uskon, että onnistumme myös jatkossa. Metsien käyttöön, hoitoon ja suojeluun liittyvät tavoitteet ovat kaikki yhteen sovitettavissa.

Petteri Orpo

Valtiovarainministeri

 
Tillbaka till toppen