Hoppa till innehåll
Media
Valtioneuvosto framsida

Valtiovarainministeri Matti Vanhasen puhe Väestöliiton väestöpoliittinen ohjelman julkistamistilaisuudessa

finansministeriet
Julkaisuajankohta 8.9.2020 11.10
Puhe

Valtiovarainministeri Matti Vanhasen puhe Väestöliiton väestöpoliittinen ohjelma 2020 -julkistamistilaisuudessa tiistaina 8.9.2020.

Hyvät väestöpolitiikasta kiinnostuneet kuulijat,

On aika tehdä uusia pitkäkestoisia väestölinjauksia. Kiitos Väestöliitolle ohjelmatyöstä, joka haastaa myös päättäjiä katsomaan pitkälle ja strategisesti. Nimittäin elämme nyt ”väestön vallankumouksen vuosisataa”, kuten arvovaltainen lääketieteellinen lehti The Lancet äsken meitä muistutti. Väestö ikääntyy, syntyvyys laskee ja elinikä pitenee valtaosassa maailman maista. Koko maailman väestönkasvun ennustetaan taittuvan mahdollisesti jo 2070-luvulla. Suomessa kohtaamme nämä muutokset kärkijoukoissa.

Niin Suomen kuin EU-maidenkin yhteinen luonnollinen väestönkasvu on viime vuosien aikana loppunut: kansalaisia syntyy vähemmän kuin kuolee. Ilman maahanmuuttoa Suomen väestö kutistuisi jo nyt. Tilastokeskuksen ja EU:n väestöennusteiden mukaan Suomessa väestönkasvu saattaa taittua jo seuraavalla vuosikymmenillä, mikäli nykyiset väestötrendit jatkuvat. 

Siksi nyt on erittäin hyvä hetki keskustella siitä, mikä on suotava ja toimiva väestön koko ja rakenne, miten muutoksiin sujuvasti sopeudutaan ja mihin väestötrendeihin voidaan kenties proaktiivisesti vaikuttaa. Väestöpolitiikka on hyvin pitkäjänteistä. Vaikutukset näkyvät vuosikymmenien päästä. Varsinkin muutokset syntyvyydessä heijastuvat hitaasti ja vahvasti väestörakenteeseen – työllisyyteen vasta yli 20 vuoden aikaviiveellä.

Myös tekemättä jättämisen vaikutukset näkyvät ja niitä on todella vaikea korjata. Suomi on pieni kansakunta, jossa ei ole varaa väestöpoliittiseen ajelehtimiseen. Väestön määrä, ikärakenne sekä hyvinvointi ja osaaminen vaikuttavat olennaisesti kansantalouden kasvumahdollisuuksiin. Nyt julkistettava ohjelma antaa siksi erinomaiset eväät laajempaankin yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Olen huomannut, että myös EU:ssa väestöpolitiikka on noussut komission esityslistalle. Kesällä ilmestyi EU:n tuore väestökehityksen raportti. Alueellisen väestönkehityksen kärjistyminen ja sen ratkaisut ovat esillä EU:n alueiden komiteassa. Ikääntymisestä on tulossa ensi vuonna vihreä kirja. Uutta kiinnostusta näyttää Euroopan parlamentissa olevan myös paitsi kaupungistumisen, myös harvaan asutun maaseudun ongelmiin. 

Suomessa pääministeri Marin asetti keväällä väestöpoliittiseksi selvityshenkilöksi Anna Rotkirchin, jonka työ valmistuu alkuvuodesta 2021; Painopiste tässä on etenkin syntyvyyden muutosten taustatekijöissä ja niihin vaikuttamisessa.

Hyvä näin! Nimittäin edellinen perusteellinen väestöpolitiikan linjaus tehtiin hallitustasolla 17 vuotta sitten, ensimmäisellä pääministerikaudellani.  Valtioneuvosto antoi vuonna 2004 eduskunnalle tulevaisuusselonteon väestökehityksestä, väestöpolitiikasta ja ikärakenteen muutokseen varautumisesta.  Jo sen yhteydessä korostimme, että väestöongelmat ovat niitä harvoja tulevaisuutta koskevia kysymyksiä, joista voidaan jo nyt tietää melko paljon. Tämä pätee edelleen, vaikka monien muiden megatrendien muutostahti on kiihtynyt.

16 vuoden aikana moni asia on myös muuttunut. Erityisesti Suomen syntyvyyden pitkä lasku viime vuosikymmenen aikana tuli sittenkin yllätyksenä. Samalla teknologian kehitys on ollut nopeaa, ja ilmastokriisi sekä YK:n kestävän kehityksen tavoitteet asettavat uusia puitteita myös väestöpoliittiseen keskusteluun.

Väestöliiton uudessa väestöohjelmassa pohditaan väestönmuutosta Suomessa niin perinteisistä kuin uusista näkökulmista. Emme voi tosiaan enää puhua kestävästä väestörakenteesta ajattelematta ekologista kestävyyttä.  Suomessa kysymys ei ole kuitenkaan siitä, että lasten määrä olisi ekologinen ongelma, vaan tärkeintä on se, miten yhteiskuntamme rakennamme ja millaiset kannusteet luomme hiilineutraaliin talouteen ja tuotantoon.  Lapset ja nuoret pikemminkin kirittävät meitä aikuisia ja päättäjiä fiksuihin toimenpiteisiin niin kodeissa kuin yhteiskunnassakin.

Toki myös koronaepidemia on opettanut meille uusia asioita.  Kaikille suomalaisille kokemus omasta läheisistään, naapurustosta ja ihmissuhteiden arvosta korostui ennennäkemättömällä lailla kevään poikkeustilan aikana. Suomen väestö osoitti pandemian aikana vahvuutensa. Selvisimme niin hyvin mm. siksi, että pitkäkestoinen kansanvalistus, kansanterveystyö ja terveydenhuollon kehittäminen on tuottanut tulosta. Suomalaiset ovat oppivaisia ja joustavia.

Kansanterveys ja hyvinvointi kulkevat kestävän kansantalouden ja julkisen talouden kanssa käsi kädessä. Tämä ei koske vain koronaa, vaan myös muita aikamme suuria haasteita mukaan lukien väestön ikääntyminen. Esimerkiksi: mitä paremmin pystymme edistämään hyvinvointia työelämässä ja muussa arjessa sekä ehkäisemään kansansairauksia, sitä hitaammin sote-menot kasvavat tulevina vuosina.

Hyvät kuulijat, muutama sana valtiovarainministeriön näkökulmasta,

Valtiovarainministeriö julkaisi kesällä tuoreen kestävyysvaje-ennusteen. Se tarkoittaa näkymää julkisen talouden tulojen ja menojen ennustetusta kehityksestä lähivuosikymmenten aikana.  Menojen ja tulojen välinen kuilu tämän vuosikymmen lopulla on noin 4.5 prosenttia bruttokansantuotteesta. Se tarkoittaa rahassa, että noin 5 miljardia olisi menoja vähennettävä ja tuloja lisättävä, jotta valtion velkaantumisen kasvu loppuisi. Tällöin velan suhde bruttokansantuotteeseen vakautuisi noin 75 prosentin tuntumaan. Jos haluaisimme tulot ja menot tasapainoon, pitäisi umpeen kuroa kaksinverroin eli 10 miljardia.

Valtiovarainministeriön kestävyysvaje-ennusteen sanoma kiteytyi väestöön: Väestön ikääntyminen kasvattaa hoiva- ja eläkemenoja lähivuosikymmeninä. Samaan aikaan työikäisen väestön väheneminen heikentää kasvumahdollisuuksia ja nakertaa veropohjaa. Hyvinvoinnin ja ympäristön kannalta tarvitsemme kuitenkin teknologisen uudistumisen kautta riittävää talouskasvua ja pärjäämistä kansainvälisessä kilpailussa.

Riittävä kasvukyky syntyy edelleen tuottavuuden kehityksestä ja riittävästä työvoiman ja työnteon määrästä. Siksi työvoiman tarjonnan riittävyydestä on huolehdittava ja eliniän pidentyessä työuraa on kyettävä vastaavasti pidentämään. Tulevaisuus tuo ehkä digitaalisuuden ja robotiikan myötä muutosta tähän yhtälöön, mutta yhä nyt olemme sidoksissa tähän tuottavuuden ja työn sidokseen.

Siksi varhaista eläköitymistä on vähennettävä ja ihmisiä saatava jaksamaan työelämässä pidempään.  Työelämässä jaksamiseen liittyy myös Väestöliiton ohjelman tärkeä nosto ihmissuhteiden ja arjen hyvinvoinnin merkityksestä taloudelle ja tuottavuudelle. Myös työelämän pitää uudistua niin, ettei työtä ja muuta elämää ja perhettä pidetä toisilleen vastakkaisina asioina, vaan että perheen ja työn voi yhdistää, myös silloin kun omat vanhemmat ovat hoivan tarpeessa. 

Toki myös väestön koulutuksen ja osaamisen tasolla on merkitystä. Siksi esimerkiksi oppivelvollisuuden laajentaminen on saanut myönteistä vastakaikua monilta ekonomisteilta. EU:n tasolla on arvioitu, että vähintään toisen asteen koulutustasoa omaava väestö voi seuraavan 40 vuoden aikana kasvaa jopa 50 prosentilla (nyt toisen asteen koulutus noin 35 %:lla, vuonna 2060 40-52%:lla). Nuorempien sukupolvien korkeampi koulutustaso voi myös vaikuttaa myönteisesti työn tuottavuuteen niin Suomessa kuin koko Euroopassa.

Entä sitten syntyvyys? Siitä on käyty jännitteistäkin yhteiskunnallista keskustelua, johon Väestöliiton ohjelma antaa hyvät järkieväät. On tärkeä ymmärtää, että 2010-luvulla tapahtuneella syntyvyyden laskulla tulee olemaan pitkäaikaisia vaikutuksia väestörakenteeseen. Kokonaishedelmällisyys ja syntyneiden lasten määrä vähenivät molemmat peräti noin neljänneksellä. Suomi näyttäisi eri syistä joutuneen ”alhaisen syntyvyyden ansaan”. Erilaiset taloudelliset, väestölliset ja sosiaaliset syyt kietoutuvat yhteen. Siksi tästä ansasta pääsy vaatii niin uutta väestöpoliittista ajattelua kuin kokonaisvaltaista perheellistymis-, perhe- ja lapsipolitiikkaa. 

Hyviä merkkejä tilastoissa on jo siitä, että syntyneiden lasten määrä on lisääntynyt hienoisesti. Vakiintuuko hyvä kehitys – siihen vaikuttaa varmasti niin talouden elpyminen Suomessa ja maailmalla kuin nuorten aikuisten tulevaisuudenusko ja -luottamus.

Lisäksi korona-ajan vauhdittaman etätyön myötä ihmisten asumiseen ja asuinympäristöön liittyvät odotukset ovat muutoksessa. Haetaan väljyyttä ja turvallisuutta sekä luonnonläheisyyttä. Etenkin nuoria tuntuu tämä uusi suunta kiinnostavan.  Asennoituminen lapsiin ja perheellistymiseen voi muuttua samalla myönteisemmäksi.

Usein julkisessa keskustelussa väitetään, ettei syntyvyyteen voisi mitenkään vaikuttaa. Tämä ei kuitenkaan pidä tutkimustiedon mukaan paikkaansa. Tutkimustiedon mukaan antelias perhepolitiikka ja erityisesti panostus lasten varhaiskasvatukseen ja varhaisiin vuosiin voi pitkällä tähtäimellä edistää korkeampaa syntyvyyttä.  Mikäli syntyvyys nousisi 1.8-1.9 tasolle, 2010-luvun väestönkehityksen haaste eläkejärjestelmälle olisi tässä Väestöliiton raportissa olevan artikkelin mukaan pitkälti ratkaistu.

Tämän tasoinen syntyvyys vastaisi myös ihmisten toiveita. Väestöliiton raportissa todetaan, että Suomessa syntyy vähemmän lapsia kuin mitä ihmiset itse toivoisivat. Suomalaiset toivovat keskimäärin 2 lasta, mutta tulevat ennusteiden mukaan saamaan naista kohti noin 1.6 lasta tulevaisuudessa. Suomen talouden ja ihmisten hyvän elämän kannalta Väestöliiton suositus on järkevä: ”Ihmisiä on tuettava saamaan niin monta lasta kuin he itse toivovat” 

Viittasin aiemmin ministeriöni virkakunnan heinäkuussa julkistamaan julkisen talouden kestävyysvaje-arvioon. Siinä syntyvyyden kasvua pidettiin ministeriöni virkakunnan laatimassa kestävyysvaje-raportissa kansantalouden kannalta suotuisana asiana. Epärealistisena pidettiin kuitenkin sitä, että syntyvyys pystyisi kasvamaan niin paljon niin nopeasti, että se yksin ratkaisisi huoltosuhteemme ongelmat.

Siksi työperäinen maahanmuutto nousi raportissa esille yhtenä keinona kasvun edellytysten parantamiseen. Yritysten investoinnit myös suuntautuvat myös pitkällä aikavälillä maihin, joissa on varmuudella saatavilla osaavaa työvoimaa.  Kilpailu osaavasta työvoimasta tulee lähivuosikymmeninä vain kiristymään.  Ennen koronakriisiä meillä oli jo Suomessa työvoimapula aivan joka puolella maata, niin maaseudulla kuin kaupungeissakin. Tämä koskee sekä yrityksiä että julkisissa palveluissa etenkin hoiva-alaa.

Siksi on selvää, että nykyistä laajempi työperäinen maahanmuutto on osa ratkaisua niin paremman huoltosuhteen kuin alueellisesti epätasaisen väestökehityksenkin kannalta. Tarkoitan siis pääsääntöisesti työ- tai opiskeluperäistä maahanmuuttoa ja sitä että kotoutumiseen panostetaan. Väestöliiton raportissa kirjoittavan Mauri Kotamäen mukaan: ”Työperusteisesti maahan muuttaneiden työllisyysaste on heti muuton jälkeen jopa kantaväestöä korkeampi ja pysyy sellaisena. Opiskelujen takia maahan muuttaneiden työllisyysaste nousee kantaväestöä korkeammalle tasolle noin 5-10 vuotta muuton jälkeen.”

Nykyinen globaalin koronapandemian tilanne tarjoaa myös mahdollisuuksia proaktiiviseen maahanmuuttopolitiikkaan. Moni huippuosaaja niin tutkimuksen kuin start up-yrittämisen alalla saattaa miettiä itselleen ja perheelleen turvallista ja vakaata arjen ja elämän ympäristöä. Etätyö ja digitaaliset yhteydet antavat mahdollisuuden tehdä työtä monipaikkaisesti myös eri maanosien välillä. 

Suomi on tunnettu maailman onnellisimpien ihmisten maana – vaikka emme sitä aina itse meinaa uskoakaan. Suomessa voi kenestä vaan tulla mitä vaan – eli täällä voi aivan oikeasti toteuttaa ”amerikkalaisen unelman”.  Lapsilla on turvallinen koulu ja vapaa-ajan ympäristö. Naiset ja miehet, tytöt ja pojat ovat tasa-arvoisia.  Näitä vahvuuksia meidän pitäisi nyt käyttää hyödyksemme.

Hallituksella on jo Talent Boost –toimenpideohjelma, jonka tavoitteena on nostaa Suomen houkuttelevuus osaajille ja heidän perheilleen uudelle tasolle. Ohjelmassa painopisteinä ovat yritysten kasvun ja kansainvälistymisen sekä TKI-toiminnan kärki- ja kasvualojen kannalta olennaiset osaajat samoin kuin työvoimapulasta kärsivät alat.

Haluaisin kuitenkin haastaa ohjelmaa laatineita ministeriöitä opetus ja kulttuuriministeriötä sekä työ– ja elinkeinoministeriötä nostamaan rimaa korkeammalle ja vauhdittamaan toimenpiteitä. Hallituksella on toki tavoite siitä, että työperustainen oleskelulupa pitäisi saada kuukaudessa. Samoin Suomessa korkeakouluopintoja suorittavien ulkomaalaisille pitäisi saada työlupa automaattisesti 2-3 vuodeksi opintojen jälkeen.  Näihin aikatauluihin pitäisi päästä jo ensi vuoden aikana.

Kokonaisuudessa on otettava huomioon koko perheen olosuhteet ja oleskeluluvan saanti. Väestöliiton raportin mukaan maahanmuuttoviraston hitaat prosessit vaikeuttavat koulutuksen ja työllisyyden kannalta meille toivottavaa maahanmuuttoa. Tähän meillä ei kyllä ole varaa.

Haluan siis haastaa muita ministeriöitä pohtimaan: Miten Suomi pärjää jatkossa kiristyvässä kansainvälisessä kilpailussa osaavista maahanmuuttajista? Tarvitaanko valikoivampaa ja aktiivisempaa maahanmuuttopolitiikkaa? Entä avaako nykyinen kriisi uusia mahdollisuuksia: miten voisimme esimerkiksi hyödyntää korona-ajan uutta ilmiötä, ’huippu-osaajien muuttoliikettä’. Myös Ison-Britannian EU-ero tuo uudenlaista liikkuvuutta tutkimusalalle.

Esitän pohdittavaksi sitä, että Suomessa otettaisiin suunta uudenlaiseen maahanmuuttopolitiikkaan, jossa tarjoaisimme EU:n ulkopuolisille huippuosaajille ja työllistäjille oikotien Suomeen eli mahdollisuuden oleskelulupaan pikakäsittelyllä. Oikotie voisi olla avoinna seuraavan kahden vuoden ajan. Henkilö, joka voi osoittaa merkittävän yritystoiminnan tai työllistämisen potentiaalin tai tutkimusosaamisen, voisi saada ”pikalinjan” oleskeluluvan itselleen ja perheelleen vaikkapa kahdessa viikossa. Hän voisi vastineeksi sitoutua esimerkiksi opettamaan yliopistossa, mentoroimaan nuoria yrittäjiä tai muutoin hyödyttämään suomalaista innovaatioympäristöä.

Uutta ajattelua ja luovuutta tarvitaan myös Suomessa, jotta pärjäämme ikääntyvänä maana ja pystymme pitämään yllä upean hyvinvointiyhteiskuntamme!

 
Tillbaka till toppen