Hoppa till innehåll
Media
Valtioneuvosto framsida

Ministeri Risikko: Iäkkäiden ihmisten palveluiden valvonta on tehostunut

Julkaisuajankohta 21.10.2010 8.52
Uutinen N5-56521

Peruspalveluministeri Paula Risikko pitää hyvin tärkeänä sitä, että sekä yksityisiä että julkisia yksiköitä valvotaan yhdenmukaisella tavalla ja molempiin sovelletaan myös ennakoivan valvonnan menetelmiä.

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston Valviran ja aluehallintovirastojen viime keväänä tekemästä valtakunnallisesta vanhusten ympärivuorokautista sosiaalihuoltoa koskevasta kyselystä on juuri valmistunut tarkempi analyysi, joka vahvistaa ennen juhannusta julkaistuja tuloksia. Selvityksessä yksityiset vanhusten ympärivuorokautiset hoivayksiköt pärjäsivät paremmin kuin julkiset.

"Yhtenä syynä saattaa olla se, että yksityisiä vanhusten ympärivuorokautisia hoitoyksiköitä on valvottu tarkemmin muun muassa etukäteisvalvonnan lupamenettelyin. Valviran ja aluehallintovirastojen yhdessä laatiman valvontasuunnitelman mukaisesti vuonna 2010 on jo painotettu aiempaa enemmän myös julkisten yksiköiden valvontaa", ministeri toteaa.

Ministeri Risikon mukaan vuoden 2010 alusta alkanut sosiaalihuollon valtakunnallinen valvonta on erittäin tärkeä tiedonlähde.

"Nyt julkaistu selvitys antaa selkeän suunnan valvonnalle. Valvira on tehnyt konkreettiset suunnitelmat siitä, kuinka valvonnan toimenpiteitä jatketaan. Valvira ja aluehallintovirastot käynnistävät 190 vanhustenhuollon yksikköä koskevan valvonnan. Toimenpiteitä kohdistetaan myös niihin toimintayksikköihin, jotka jättivät muistutuksen jälkeenkin vastaamatta kyselyyn."

"On erittäin tärkeää, että valvonta on jatkuvaa ja suunnitelmallista. Valviran suunnitelmissa on tehdä vastaava kysely kaikille terveyskeskusten vuodeosastoille vielä vuonna 2010, ja vanhuksia hoitaville ympärivuorokautisille sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköille tehdään seuraava valtakunnallinen kysely syksyllä 2011", ministeri Risikko totesi.

Lisätietoja

Neuvotteleva virkamies Päivi Voutilainen, p. 09 160 74135

 

 
Tillbaka till toppen