Hoppa till innehåll
Media
Valtioneuvosto framsida

Justitieminister Anna-Maja Henrikssons tal på Åklagarmyndighetsdagen i Finlandiahuset 3.12.2021

justitieministeriet
Utgivningsdatum 3.12.2021 13.52
Tal

Arvoisa juhlaväki, syyttäjät ja syyttäjälaitoksen työntekijät, valtakunnansyyttäjä ja hyvät kutsuvieraat, Bästa festdeltagare, åklagare och åklagarväsendets personal, riksåklagare och bästa inbjudna gäster,

Minulla on ilo avata Syyttäjälaitospäivät. Kuluneet lähes kaksi vuotta korona-pandemiaa ovat olleet monin tavoin poikkeuksellista ja haastavaakin aikaa, myös Syyttäjälaitoksessa. 

Samalla, syyttäjälaitoksessa on tapahtunut paljon muutoksia viime vuosien aikana. Vuoden 2017 Syyttäjälaitospäivillä juhlittiin 20-vuotiasta valtakunnansyyttäjänvirastoa ja uudenmuotoista syyttäjälaitosta. Jo tuolloin oli vireillä organisaatiouudistuksen valmistelu.

Uusi, yhtenä virastona toimiva Syyttäjälaitos aloitti toimintansa lokakuussa kaksi vuotta sitten. Uudistuksen tavoitteena oli parantaa Syyttäjälaitoksen toimintaedellytyksiä sekä sen johtamista ja ohjaamista, tehostaa syyttäjäntoimintaa ja lisätä valtakunnallista yhdenmukaisuutta. Uudistus mahdollistaa myös resurssien joustavamman käytön ja työmäärän tasaamisen aikaisempaa oikeudenmukaisemmin koko maassa. Uudistuksella pyrittiin turvaamaan se, että syyttäjät voisivat paremmin kohdistaa työpanostaan vaativimpiin asioihin, joita on yhä suurempi osa juttumäärästä. Organisaatiouudistuksen yhteydessä toteutettiin myös muita toimia, kuten otettiin käyttöön rikosasioiden nopea käsittely, joka on osaltaan tehostanut ratkaisutoimintaa.

Valtiovarainministeriön toteuttamassa virastoarviointihankkeessa arvioitiin yhtenä kohteena Syyttäjälaitoksen organisaatiouudistushankkeen onnistumista. Kesäkuussa julkaistun raportin mukaan uudistus toteutui varsin hyvin. Osin muutosvaihe on edelleen meneillään eikä valtakunnallisen rakenteen luomia mahdollisuuksia vielä täysimääräisesti hyödynnetä. Toki toimintakulttuurin muuttuminen vie oman aikansa. Toiminnan tuottavuus on kuitenkin parantunut viimeisen viiden vuoden aikana ja uusi rakenne luo entistä paremmat edellytykset tuottavuuden kehitykselle. On myös tärkeää säilyttää Syyttäjälaitos kiinnostavana ja haluttuna työpaikkana.

Åklagarnas arbetsmängd och uppgifter har ökat under de senaste åren. Brottmålen har blivit mer krävande och internationella. Arbetsmängden vid Åklagarmyndigheten har ökat snabbare än produktiviteten, vilket syns i förlängda handläggningstider och i ett ökat antal oavgjorda ärenden som länge varit föremål för åtalsprövning. Det kommer att ta långt in på nästa år att arbeta igenom anhopningen av ärenden, som beror på att huvudförhandlingar har ställts in till följd av coronapandemin. Situationen är utmanande, och jag vill här passa på att tacka åklagarna och alla anställda vid Åklagarmyndigheten för ett gott arbete i den svåra situationen.

Syyttäjien työmäärä ja tehtävät ovat viime vuosina lisääntyneet. Rikosasioista on tullut entistä vaativampia ja kansainvälisempiä. Syyttäjälaitoksen työmäärä on kasvanut tuottavuuden parantumista nopeammin, mikä näkyy käsittelyaikojen pidentymisenä ja pitkään syyteharkinnassa olleiden asioiden rästin kasvuna. Korona-pandemian seurauksena pääkäsittelyjen peruuttamisesta syntynyttä jutturuuhkaa puretaan vielä pitkälle ensi vuoteen. Tilanne on haastava ja haluankin tässä yhteydessä kiittää syyttäjiä ja koko Syyttäjälaitoksen henkilökuntaa hyvästä työstä tässä vaikeassa tilanteessa.

Rikosprosessia on pyritty sujuvoittamaan sekä lainsäädäntömuutoksilla että Syyttäjälaitoksen sisäisillä toimilla. Oikeusministeriössä on vireillä useita lainvalmisteluhankkeita, joilla on vaikutuksia Syyttäjälaitoksen toimintaan. Rikosprosessin tehostamista ja pakkokeinolain muutostarpeita käsittelevät työryhmät päättävät työnsä vuoden lopussa ja mietinnöt tulevat lausuttavaksi ensi keväänä. Oikeusministeriön kuluvana vuonna toteuttamassa tutkimushankkeessa on arvioitu esitutkintayhteistyön toimivuutta ja tehty siihen liittyviä kehittämisehdotuksia. Seksuaalirikoksia koskevan rikoslain 20 luvun kokonaisuudistuksen valmistelu on loppusuoralla. 

Eduskunnassa on parhaillaan käsiteltävänä henkilötodistelun vastaanottamista videotallenteelta koskeva hallituksen esitys, jolla pyritään parantamaan muutoksenhaussa tapahtuvan näytön arvioinnin oikeellisuutta, tehostamaan muutoksenhakumenettelyä sekä vähentämään muutoksenhausta aiheutuvia kustannuksia ja muita haitallisia vaikutuksia. Tämä myös osaltaan helpottaa syyttäjien työtä. 

Maalittaminen on erittäin vakava yhteiskunnallinen ongelma, ja siihen on puututtu määrätietoisesti monin toimin, kuten säätämällä työtehtäviin liittyvä laiton uhkaus virallisen syytteen alaiseksi, jota koskeva muutos on tullut voimaan lokakuussa. 

Viimeinen, mutta ei vähäisin syyttäjien työmäärään vaikuttava, tällä vaalikaudella toteutettu uudistus on ihmiskaupparikoksiin erikoistuneen yksikön perustaminen poliisiin. 

Olen pitänyt tärkeänä oikeudenhoidon ja Syyttäjälaitoksen riittävien resurssien turvaamista osana rikosprosessiketjua. Siksi olen johdonmukaisesti kaikissa hallituksen budjetti- ja kehysneuvotteluissa pitänyt esillä oikeudenhoidon määrärahoja. Ja tätä tulen jatkamaan. Kyse on oikeusvaltion ydintehtävistä.

Syyttäjälaitokselle on viime vuosina saatu kehys- ja budjettivalmistelussa tasokorotus sekä lisäresursseja korona-pandemian aiheuttaman jutturuuhkan purkamiseksi.

Justitieministeriet har inlett beredningen av en redogörelse för rättsvården. Oron över rättsstaten och rättsvårdens verksamhetsförutsättningar har diskuterats under hela valperioden, och justitieministeriets förvaltningsområde har upprepade gånger anvisats tilläggsresurser på grund av den otillräckliga basfinansieringen. Samtidigt har det blivit klart att de resurser som myndigheterna i en rättsstat förfogar över också måste ses som en helhet. Syftet med redogörelsen är att trygga verksamhetsförutsättningarna genom en granskning som överspänner mer än en valperiod. Redogörelsen ska ge en heltäckande och jämförbar bild av nuläget inom rättsvården och den närmaste tidens utvecklingsutsikter och innehålla förslag till behövliga fortsatta åtgärder. Det är viktigt att redogörelsen bereds omsorgsfullt för alla aktörers del.

Oikeusministeriössä on käynnistetty oikeudenhoidon selonteon valmistelu. Huoli oikeusvaltiosta ja oikeudenhoidon toimintaedellytyksistä on ollut esillä koko vaalikauden ja hallinnonalan resursseja on toistuvasti lisätty puutteellisen perusrahoituksen vuoksi. Samalla on tullut selväksi, että oikeusvaltion viranomaisten resursseja on katsottava myös kokonaisuutena. Selonteon tavoitteena on toimintaedellytysten turvaaminen yhtä vaalikautta pitkäkestoisemmalla tarkastelulla. Selonteossa tullaan antamaan kattava ja yhteismitallinen tilannekuva oikeudenhoidon nykytilasta ja lähiajan kehityssuunnasta sekä ehdotetaan tarvittavia jatkotoimenpiteitä. On tärkeää, että selonteko valmistellaan huolellisesti kaikkien toimijoiden osalta.

Muutoksia Syyttäjälaitoksen toimintakenttään aiheutuu myös kesäkuussa toimintansa käynnistäneestä Euroopan syyttäjävirastosta (EPPO). On tärkeää, että Suomi on mukana laajassa eurooppalaisessa rintamassa torjumassa EU-varoihin kohdistuvia väärinkäytöksiä. Euroopan Syyttäjänvirasto täydentää EU:n rikosoikeudellisen yhteistyön viraston Eurojustin työtä ja mahdollistaa Eurojustin keskittymisen vakavien, rajat ylittävien rikosten torjuntaan. 

Syyttäjillä on keskeinen rooli rikosvastuun toteuttajina. Syyttäjälaitos on sen työntekijöiden muodostama kokonaisuus. Rikosvastuun toteutuminen voidaan parhaiten taata, kun kaikki sen työntekijät saavat ansaitsemansa arvostuksen ja tunnustuksen tekemästään vaativasta työstä. 

Mitt mål är att förbättra verksamhetsförutsättningarna för Åklagarmyndigheten genom nämnda lagprojekt och särskilt genom åtgärder som hänför sig till redogörelsen för rättsvården. Även beredningen av databasprojektet AIPA framskrider trots svårigheterna, och projektet kommer att medföra operativa fördelar för Åklagarmyndigheten.

Tavoitteenani on parantaa syyttäjälaitoksen toimintaedellytyksiä mainituilla lakihankkeilla ja erityisesti oikeudenhoidon selontekoon liittyvillä toimilla. Myös aineistopankkihanke AIPA:n valmistelu etenee vaikeuksistaan huolimatta ja jatkossa se tuo syyttäjälaitokselle toiminnallisia hyötyjä.
 
Haluan lopuksi kiittää koko Syyttäjälaitoksen henkilökuntaa jaksamisesta ja hyvästä työpanoksesta. Toivotan kaikille miellyttävää syyttäjälaitospäivää. 

Avslutningsvis vill jag tacka alla anställda vid Åklagarmyndigheten för ert engagemang och en god arbetsinsats. Jag önskar er alla en trevlig seminariedag.

 
Tillbaka till toppen