Hoppa till innehåll
Media
Valtioneuvosto framsida

Vuoden 2021 harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta myönnettiin 30 kunnalle

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 25.11.2021 13.35
Tiedote

Valtioneuvosto on tehnyt päätöksen vuoden 2021 harkinnanvaraisista valtionosuuden korotuksista. 30 kuntaa saa tukea yhteensä 30 miljoonaa euroa.

Valtionosuuden korotusta haki tänä vuonna 82 kuntaa ja haettu summa oli yhteensä lähes 146 miljoonaa euroa. Valtionosuuden korotusta myönnettiin 30 kunnalle. Vuonna 2020 hakijoita oli 148, joista tukea sai 66, ja jaossa oli 60 miljoonaa euroa. 

Tuen myöntäminen perustuu kokonaisarviointiin

Harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta voidaan myöntää kunnalle, joka tarvitsee lisätukea poikkeuksellisten tai tilapäisten kunnallistaloudellisten vaikeuksien vuoksi. Lisäksi otetaan huomioon paikalliset erityisolosuhteet. 

Kunnat perustelivat korotuksen tarvetta hakemuksissaan muun muassa taloudellisen tilanteen heikkenemisellä, koronaepidemian aiheuttamilla tulomenetyksillä sekä lisäkustannuksilla, verotulojen yleisellä vähenemisellä, tilinpäätösten alijäämien kasvulla ja niiden tasapainotusongelmilla, valtionosuusleikkauksilla, palvelutarpeiden muutoksilla sekä poikkeuksellisilla ja ennakoimattomilla menoilla sosiaali- ja terveydenhuollossa. 

Kuntia vertailtiin niiden hakemuksessa esittämien perustelujen ohella vuosien 2019–2020 tilinpäätöksistä lasketuin tunnusluvuin. Talouden tunnuslukujen perusteella hakijakunnat saatiin taloustietojen mukaan samalle lähtöviivalle. Päätöksissä painotettiin vuoden 2020 tilinpäätösten tietoja. 

Valintaperusteissa keskityttiin tarkastelemaan kunnan hakemuksessaan ilmoittamia tietoa erityisesti vuoden 2021 talouden kehittymisestä, siihen vaikuttavista tekijöistä ja näiden tekijöiden merkitystä kunnan talouteen. Lisäksi arviointiperusteena käytettiin kunnan ilmoittamia toimia menokehityksen hillitsemiseksi, verohallinnon ilmoittamia verotilityksiä kunnille sekä muita kunnille maksettuja tukia vuonna 2021. 

Korotusta myönnettiin erityisesti sellaisille kunnille, joiden talouteen perusteena mainitut tekijät vaikuttivat jo vuoden 2021 aikana merkittävästi. 

Korotuksen myöntämisen ehtona suunnitelma talouden tasapainottamisesta

Valtionosuuden korotuksen myöntämisen ehtona on, että kunta on hyväksynyt suunnitelman taloutensa tasapainottamiseksi. Suunnitelma tuli liittää hakemukseen. Valtionapuviranomainen voi asettaa korotuksen myöntämiselle ja käytölle myös muita kunnan talouteen liittyviä ehtoja. 

Korotus on tarkoitettu osaksi kunnan omia talouden tervehdyttämistoimia, joihin kunnan on syytä varautua korotuksesta riippumatta. Korotus ei saa aiheuttaa vastaavan suuruista lisäystä kunnan omassa päätäntävallassa oleviin menoihin. 

Korotukset maksetaan kunnille tämän vuoden loppuun mennessä. 

Lisätietoja:
Neuvotteleva virkamies Vesa Lappalainen, puh. 02955 30389, vesa.lappalainen(at)gov.fi

 
Tillbaka till toppen