Hoppa till innehåll
Media
Valtioneuvosto framsida

Lausuntoyhteenveto asumisperusteisen etuuslainsäädännön uudistuksesta valmis

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 10.9.2018 9.39
Uutinen

Sosiaali- ja terveysministeriön on saanut valmiiksi lausuntoyhteenvedon asumisperusteisen etuuslainsäädännön uudistamisesta annetuista lausunnoista. Lausuntoja pyydettiin 13.8.2018 mennessä ja niitä saapui yhteensä 32.

Enemmistö lausunnon antajista suhtautui lainsäädäntöuudistukseen myönteisesti ja lainsäädännön selkeyttämistä pidettiin hyvänä. Uudistuksessa ehdotetaan useita selkeytyksiä lainsäädäntöön, jossa säädetään maahan ja maasta muuttavien Suomen kansalaisten ja ulkomaalaisten sosiaaliturvan määräytymisestä. 

Kriittiset arviot liittyivät muun muassa ulkomailla vietettyyn enimmäisaikaan suunniteltuihin muutoksiin sekä siihen, että jatkossakin olisi huolehdittava siitä, etteivät maasta muuttavat henkilöt tietämättään jää sosiaaliturvan soveltamisalan ulkopuolelle.

Hallituksen on tarkoitus antaa esityksensä asumisperusteisen etuuslainsäädännön uudistuksesta eduskunnalle vielä tämän syksyn aikana. 

Lisätiedot

neuvotteleva virkamies Henna Huhtamäki, p. 02951 63072, [email protected]

Tutustu: Asumisperusteinen sosiaaliturva

Hallituksen esitys eduskunnallelaiksi asumisperusteisesta sosiaaliturvasta rajat ylittävissä tilanteissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

 
Tillbaka till toppen