Hoppa till innehåll
Media
Valtioneuvosto framsida

Uudet asetukset rajoittavat taantuvien vesilintujen metsästystä

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 24.6.2021 16.22
Tiedote
haapana

Punasotkan ja tukkakoskelon metsästyskieltoja jatketaan kolmella vuodella. Samoin allin metsästyksen kieltoa jatketaan sisämaassa. Merialueella metsästäjäkohtainen saaliskiintiö on edelleen enintään viisi allia vuorokaudessa. Metsähanhen metsästys sallitaan rajoitetusti viime vuoden tapaan. Asetukset on allekirjoitettu tänään ja ne tulevat voimaan 20.8.

Jouhisorsan, haapanan, tukkasotkan, lapasorsan, heinätavin ja nokikanan kannat ovat taantuneet jo yli 15 vuoden ajan. Lisäksi viimeisimpien Luonnonvarakeskuksen ja Luonnontieteellisen keskusmuseon vesilintulaskentojen perusteella neljän tärkeimmän riistasorsalajimme kannat ovat taantuneet viimeisen viiden vuoden aikana. Viimeisimmissä arvioissa myös sinisorsan kanta on laskenut hieman, kun taas tavi-, haapana- ja telkkäkannat ovat laskeneet jo pidemmän aikaa.

Ravintohoukuttimen käyttöä tullaan rajoittamaan

Yksi merkittävä syy kantojen laskuun on lintujen houkuttelu viljaruokinnan avulla ammuttavaksi, joka on yleistynyt vesilintujen metsästyksessä. Luonnonvarakeskuksen tutkimuksen mukaan vesistöihin kuljetetaan noin kuusi miljoonaa kiloa viljaa vuodessa vesilintujen ruokkimiseksi. Tämä on johtanut erittäin suuriin sorsasaaliisiin, jotka eivät aiemmilla metsästysalueilla ja perinteisillä pyyntikeinoilla olleet mahdollisia. 

Perinteisesti lintuja pyydetään etsimällä, rantoja kahlaamalla ja soutamalla, lentoreiteillä odottelemalla ja kaaveiden avulla houkuttelemalla, jolloin saalis on muutamia sorsia metsästäjää kohden. Tehostunut metsästys aiheuttaa hyvin todennäköisesti yliverotusta, sillä lähes kaikkien sorsalajien kannat taantuvat. Suomessa pesii merkittävä osa monien EU:n vesilintujen pesimäkannoista.

Tämän vuoksi maa- ja metsätalousministeriö haluaa rajoittaa ravintohoukuttimen käyttöä. Tarkoituksena on keventää erityisesti harvalukuisten ja taantuneiden vesilintulajien metsästyspainetta, jotta kannat pääsisivät elpymään ilman, että niiden metsästystä tarvitsee kokonaan kieltää. Tämän vuoden syksyn metsästykseen ei ole tulossa ravintohoukuttimia koskevia muutoksia, mutta asian valmistelu jatkuu.  
 

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:

Ministerin erityisavustaja Annukka Kimmo, p. 050 478 0226, annukka.kimmo(at)mmm.fi

Riista
 
Tillbaka till toppen