Hoppa till innehåll
Media
Valtioneuvosto framsida

Seuratukea voi hakea ministeriöltä

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 24.1.2013 15.57
Uutinen

Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä seuratuki on tarkoitettu urheilu- ja liikuntaseurojen toiminnan kehittämiseen. Seurat voivat hakea avustusta ministeriöltä 15.3. mennessä.

Seuratuen tavoitteena on tarjota laadukasta toimintaa mahdollisimman monelle kohtuukustannuksin. Seuratuen avulla vahvistetaan mm. seuratoiminnan laatua, kehitetään perustoimintaa, sekä mahdollistetaan liikunnan harrastaminen taloudellisesti erityisesti lapsille ja nuorille. Seuratuen piirissä olevassa perustoiminnassa lasten ja nuorten harrastusmaksut eivät ylitä 50 euroa kuukaudessa.

Seuratukea voivat hakea rekisteröityneet liikuntaa tai urheilua järjestävät yhdistykset. Tukea voidaan myöntää kampanjoihin, tapahtumiin ja tilaisuuksiin, osaamisen lisäämiseen (esim. koulutukset), paikalliseen yhteistyöhön, hyvien mallien käyttöön ottoon ja uusiin innovaatioihin, joita voidaan kerätä ja mallintaa muiden seurojen käyttöön. Hankkeiden kesto voi olla yhdestä kolmeen vuoteen.

Tukea on mahdollista hakea myös päätoimisen tai osa-aikaisen työntekijän palkkaukseen seuraan vuosiksi 2013 - 2015. Tukea voidaan hakea seuran toiminnanjohtajan, seura- tai järjestösihteerin, nuorisopäällikön, nuorisovalmennuspäällikön, lasten ja nuorten valmennuksen erityisosaajan, myös aikuisten liikunnan kehittäjän palkkaukseen tai muun vastaavalla toimenkuvalla toimivan henkilön palkkaukseen. Palkkatukea voi hakea myös osa-aikaisen työntekijän palkkaukseen esimerkiksi kesäajaksi tai kausiajaksi nuorten työllistämiseksi.

Vuonna 2013 seuratukea myönnetään yhteensä 3 850 000 euroa. Päätökset avustuksista pyritään tekemään touko-kesäkuun vaihteessa.

Linkkejä:

  • Tarkemmat seuratuen hakuohjeet, kriteerit ja lomakkeet

 
Tillbaka till toppen