Hoppa till innehåll
Media
Valtioneuvosto framsida

Yrittäjien talousapuneuvontaa vahvistetaan EU:n tuella

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 1.10.2020 9.13
Tiedote

Yritys-Suomi Talousapu -neuvontapalvelu on vuodesta 2009 auttanut ja neuvonut talous- ja maksuvaikeuksissa olevia pk-yrityksiä ja yrittäjiä. Tavoitteena on kehittää yrittäjien palvelua edelleen ja rakentaa Euroopan komission tukemana vaikeuksiin ajautuneille yrittäjille Suomeen kansallinen Early Warning -toimintamalli, jonka avulla kannattavia yrityksiä voidaan auttaa takaisin kasvupolulle.

Toimintamallin keskeisenä tavoitteena on rohkaista yrittäjiä hakemaan apua ajoissa, parantaa yrittäjien jaksamista ja uuden alun mahdollisuuksia sekä vaikuttaa yleiseen asenneilmapiiriin epäonnistumisia koskien. Työssä hyödynnetään jo olemassa olevia toimivia kansallisia ja alueellisia yhteistyöverkostoja ja parhaita eurooppalaisia esimerkkejä, kuten Tanskan mallia. 

– Koronapandemia on osoittanut konkreettisesti, että tilapäisiin talous- ja maksuvaikeuksiin joutuneiden yrittäjien ja yritysten auttamiseksi tarvitaan matalan kynnyksen neuvonta- ja tukipalveluja, jotta tarpeettomilta konkursseilta ja työpaikkojen menetyksiltä vältyttäisiin. On erityisen tärkeää, etteivät yrittäjät jää yksin ja voivat suunnata katseensa tulevaan, elinkeinoministeri Mika Lintilä totesi Early Warning -toimintamallin käynnistystilaisuudessa 1.10.

Early Warning -mallin taustalla on EU:ssa hyväksytty sekä uudistettu maksukyvyttömyysdirektiivi että direktiivi ennaltaehkäisevistä uudelleenjärjestelyistä ja veloista. Näistä jälkimmäinen velvoittaa jäsenmaita ottamaan käyttöön yrittäjien maksukyvyttömyyttä ennaltaehkäiseviä toimia heinäkuuhun 2021 mennessä. Suomi saa EU-komission Rakenneuudistuksen tukiohjelmasta asiantuntijatukea Suomen Early Warning -toimintamallin kehittämiseen ja käyttöönottoon.

Kansallinen Early Warning -toimintamalli on myös osa hallituksen yrittäjyysstrategian toimeenpanoa.

Yritys-Suomi Talousapu -palvelun tukena toimii laaja Talousapu-neuvottelukunta, jossa on edustus tärkeimmistä sidosryhmistä ja muista yrittäjän talous- ja maksuvaikeuksissa neuvontaa tai kriisiapua antavista tahoista, kuten työ- ja elinkeinoministeriö, oikeusministeriö, Suomen Yrittäjät ry, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Finanssiala, Konkurssiasiamiehen toimisto, Verohallinto, Finnvera, ELY-keskukset, Suomen Uusyrityskeskukset ry, SEKES ry, Työterveyslaitos, Suomen Mielenterveysseura, Suomen Yrityskummit, Kirkon diakoniatyö, Takuusäätiö ja Velkaneuvonta ry.

Yritys-Suomi Talousapu -neuvontapalvelu

  • Yritys-Suomi Talousapu -neuvontapalvelussa tavoitteena on auttaa ja neuvoa talous- ja maksuvaikeuksissa olevia pk-yrityksiä ja yrittäjiä ja ehkäistä turhia konkursseja tarjoamalla matalan yhteydenottokynnyksen maksutonta ja asiantuntevaa neuvontapalvelua. 
  • Palvelussa neuvojan tehtävänä on soittajalta saatujen tietojen pohjalta arvioida yrittäjän/yrityksen tilanne, antaa riippumattomia neuvoja ja ohjeita, sekä tarvittaessa ohjata muihin palveluihin.
  • Neuvojat ovat yritysten talouden ja tervehdyttämisen asiantuntijoita.
  • Palvelu on luottamuksellista ja sen saa normaalin puhelun hinnalla.
  • Palvelua ja neuvontaa annetaan kolmella kielellä: suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
  • Talousapu-neuvontapalvelun yhteystiedot


Lisätiedot:
elinkeinoministerin erityisavustaja Jenny Hasu, TEM, p. 029 504 7213
neuvotteleva virkamies Tuija Groop, TEM, p. 029 504 9246, tuija.groop(at)tem.fi
kehityspäällikkö Jari Leskinen, Työ- ja elinkeinohallinnon asiakaspalvelukeskus/ Yritys-Suomi Talousapu -palvelu, p. 02950 24468, jari.s.leskinen(at)ely-keskus.fi 

 
Tillbaka till toppen