Hoppa till innehåll
Media
Valtioneuvosto framsida

Ministeri Mikkonen Kansainvälisen luontopaneelin raportista: Ylikulutukseen puututtava, jotta pandemiat, luontokato ja ilmastokriisi saadaan kuriin

miljöministeriet
Julkaisuajankohta 29.10.2020 16.10
Tiedote

Kansainvälinen luontopaneeli IPBES julkaisi tänään raporttinsa luonnon monimuotoisuuden ja pandemioiden yhteyksistä. Raportissa todetaan pandemioiden taustalla olevan eläinten ja ihmisten kontaktit sekä maankäytön muutokset. Pandemioiden estämiseen pätevät pitkälti samat ratkaisut kuin ilmastonmuutoksen ja luonnon köyhtymisen estämiseen: kestävä kulutus ja kestävä maankäyttö, lihan käytön ja villieläinkaupan vähentäminen sekä luonnontilaisten elinympäristöjen ennallistaminen.

”Pandemiat aiheuttavat ennennäkemätöntä vahinkoa. Pandemioiden hoidon lisäksi on keskityttävä niiden ennaltaehkäisyyn. Ratkaisut ennaltaehkäisemiseksi ovat pitkälti samoja, kuin ilmastokriisin ja luonnon köyhtymisen suhteen: ennen kaikkea ylikulutus on saatava loppumaan”, ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen sanoo.

Raportin mukaan kaikki tunnetut pandemiat ja suurin osa uusista taudeista on lähtöisin eläinten ja ihmisten kohtaamisista, ja niiden todennäköisyys levitä ihmiseen kasvaa tehostuvan maankäytön ja ilmastonmuutoksen myötä. Luonnonympäristöjen tuhoutuminen ja pirstoutuminen johtavat eläinten ja ihmisten lisääntyviin kontakteihin, mikä kasvattaa pandemiainfektioiden riskiä. Jatkuvasti kasvava villieläinkauppa, kaupungistuminen sekä kansainvälinen kauppa ja liikennöinti levittävät paikalliset infektiot nopeasti maailmanlaajuiseksi pandemiaksi.

”Pandemioiden ehkäisy on myös taloudellisesti järkevää. Ennaltaehkäisyn hinta on suhteessa pieni verrattuna maailmantaloudellisiin vaikutuksiin pandemian iskiessä. Viimeistään koronavirus on tämän meille osoittanut”, Mikkonen sanoo.

Luonnon monimuotoisuuden kato kasvattaa pandemiariskiä

Pandemiariskin kasvu johtuu kestämättömistä maakäytön muutoksista kuten luonnonympäristöjen raivaamisesta pelloiksi, villieläinkaupasta ja luonnoneläinten ylikulutuksesta sekä monista muista tekijöistä, jotka kasvattavat villieläinten, karjan ja ihmisten välisiä kohtaamisia.

”Ensi vuonna maailman maiden on määrä sopia uusista tavoitteista luonnon köyhtymisen pysäyttämiseksi. Kokous siirtyi jo vuodella koronapandemian takia, vaikka korona antaa vain lisää syitä kunnianhimoisille tavoitteille. Tarttumalla luonnon köyhtymisen juurisyihin, voimme ehkäistä myös pandemioiden syntyä”, ministeri Mikkonen sanoo.

Ilmastonmuutos mahdollistaa tauteja kantavien eliöiden kuten punkkien siirtymistä uusille alueille. Lämpenemisen myötä Pohjoismaissa on havaittu puutiaisaivokuumetta kantavien puutiaisten levinneen pohjoisemmaksi ja niiden määrä on voimakkaasti kasvanut. Ympäri maailmaa elinympäristöjen lämpeneminen johtaa taudinaiheuttajien parempaan leviämiseen ja hengissä säilymiseen uusissa ympäristöissä ja isäntäeläimissä.

Luonnon monimuotoisuus ja pandemiat -raportti

IPBES eli Kansainvälinen luontopaneeli järjesti heinäkuussa monitieteellisen tutkijakokouksen, johon osallistui 17 valtioiden nimittämää tutkijaa ja asiantuntijaa eri puolilta maailmaa sekä viisi IPBESin asiantuntijaa. Muut kansainväliset tutkija- ja sopimusyhteisöt kuten Ilmastopaneeli (IPCC), YK:n biodiversiteettisopimus (CBD) ja CITES-yleissopimus auttoivat tutkijakokouksen asiantuntijajärjestelyissä ja raportin tietopohjan kokoamisessa. Tutkijakokouksen tarkoituksena oli tuottaa laaja kokoamaraportti Luonnon monimuotoisuus ja pandemiat. Se lähettiin kommentoitavaksi kaikille IPBESin jäsenvaltioille ja –jäsenille. Raportissa siteerataan 601 eri alojen tieteellistä julkaisua.

Lisätietoja:

Ministeri Mikkosen erityisavustaja Antti Heikkinen, p. 050 348 1406, [email protected]

Suomen IPBES-paneelin kansallinen yhteyshenkilö, erityisasiantuntija Olli Ojala, p. 0295 250 039, [email protected]

 
Tillbaka till toppen