Hoppa till innehåll
Media
Valtioneuvosto framsida

Koronavirustilanne Marokossa

utrikesministeriet
Julkaisuajankohta 14.7.2020 8.40
Uutinen

Marokkoon on julistettu terveydellinen poikkeustila 10. elokuuta asti. Maassa on voimassa maskipakko. Marokko aloitti exit-strategian toimeenpanon 10. kesäkuuta ja tiukkoja rajoituksia puretaan. Tilanne vaihtelee alueittain. Kansainvälinen kaupallinen lento- ja lauttaliikenne on keskeytetty toistaiseksi. Edustusto seuraa tiiviisti tilannetta. Päivitämme tilannetietoa ensisijaisesti sosiaalisen median kanavillemme: Facebookiin ja Twitteriin. Kehotamme kaikkia myös itse seuraamaan aktiivisesti paikallismediaa ja paikallisviranomaisten tiedotteita.  Jos olet vielä Marokossa, on myös erittäin tärkeä tehdä matkustusilmoitus, jotta tiedämme sinun olevan Marokossa.

Maahantulosäännökset 

  • Rajat on suljettu toistaiseksi. Ainoastaan ulkomailta kotiutettavia marokkolaisia on päästetty maahan. Heiltä edellytetään yhdeksän päivän karanteenia ja karanteenin alussa sekä lopussa koronatestiä.
  • Suomi, kuten muutkin Pohjoismaat ja Euroopan maat, on järjestänyt ja informoinut poikkeuslennoista, joihin tarvitaan Marokon viranomaisten lupa. Uusia Pohjoismaisia kotiutuslentoja ei ole tällä hetkellä suunnitteilla. 
  • Suurlähetystö seuraa muiden EU-maiden mahdollisesti organisoimia erityislentoja Marokosta Eurooppaan erityisesti suomalaisten näkökulmasta. Erityislennoille osallistumismahdollisuudet ovat erittäin rajalliset. Tiedot mahdollisista lennoista tulevat lyhyellä varoitusajalla.
  • Maa- ja merirajat ovat myös suljettu. Meriteitse on kuitenkin järjestetty kotiutuslauttoja Eurooppaan. Lautat vaativat Marokon viranomaisten luvan, joten lauttojen lähtö ja lupa matkustajien ottamisesta lautalle varmistuu usein hyvin viime tipassa. Mikäli olet Marokossa autolla tai matkailuautolla kannattaa seurata myös lauttayhtiöiden tiedottamista ja tiedustella lauttayhteyksiä suoraan lauttayhtiöiltä. Edustusto seuraa myös lauttaliikenteen tilannetta.

Lisätietoja: 

Liikkuminen

Marokko on jaettu koronarajoitusten osalta kahteen alueeseen. 25. kesäkuuta alkaen koko maa, lukuun ottamatta Tanger-Asilah, Larache, Kenitra ja Marrakesh, kuuluu 1-alueeseen. 

Liikkumista rajoitetaan seuraavasti:

1-alue:

  • Liikkuminen alueella sallittu, henkilöllisyys oltava valmis todistamaan.
  • 50 prosenttia julkisesta liikenteestä liikennöi, ml. junaliikenne.
  • Kotimaan lennot sallittuja.

2-alue:

  • Liikkuminen on sallittu vain välttämättömiä ostoksia, terveydenhuoltoa ja töissä käymistä varten.
  • Kaikkeen liikkumiseen tarvitaan viranomaisten leimaama lupakaavake.
  • 50 prosenttia julkisesta liikenteestä liikennöi

Lisätietoja:

Terveys

  • Koko maassa on voimassa maskipakko. Muista siis julkisella paikalla tai autollakin liikkuessa käyttää kasvomaskia. Maskeja myydään muun muassa apteekeissa.
  • Marokossa on käytössä vapaaehtoinen tartuntojen jäljittämistä varten luotu wiqaytna-mobiilisovellus.
  • Koronapotilaiden hoito on keskitetty kahteen sairaalaan, Benslimaneen ja Ben Guéririin.
  • Marokon terveydenhuollon kapasiteetti on toistaiseksi kestänyt koronaepidemian.

Lisätietoja:

Palvelut

Marokko on jaettu koronarajoitusten osalta kahteen alueeseen. 25. kesäkuuta alkaen koko maa, lukuun ottamatta Tanger-Asilah, Larache, Kenitra ja Marrakesh, kuuluu 1-alueeseen. 

Palveluiden tilanne 1-alueella:

  • Kaupat ja kauppakeskukset auki normaalisti
  • Kahvilat ja ravintolat auki klo 22 asti 50 prosentin asiakaskapasiteetilla.
  • Hotellit, urheilusalit, hammamit ja kampaamot auki 50 prosentin kapasiteetilla
  • Puistot auki.
  • Rannat auki
  • Elokuvateatterit, teatterit ja museot pysyvät kiinni.

Palveluiden tilanne 2-alueella:

  • Kaupat auki klo 20 asti.
  • Kahvilat ja ravintolat saavat myydä annoksia vain mukaan otettavaksi.
  • Kokoontumispaikat ja muut palvelut pysyvät kiinni.

Lisätietoja:


Sanktiot rajoitusten rikkomisesta

Poikkeustilan rajoitusten sekä maskipakon rikkomisesta voi saada sakkoa jopa 1300 Marokon dirhamia (noin 124 euroa) tai kolme kuukautta vankeutta.

Edustuston asiakaspalvelu

Suurlähetystön asiakaspalvelut toimivat ainoastaan henkilökohtaisella ajanvarauksella ja asiakaspalvelu on toistaiseksi suljettu. Palveluita annetaan vain rajoitetusti (kiireellinen konsuliapu sekä passipalvelut).

Suurlähetystö antaa asiakkailleen kirjallisen ohjeen asiointia varten. Huomioithan, että suurlähetystössä asioidessa kasvosuojus on pakollinen. 

Lisätietoa sähköpostitse [email protected]

Matkustusilmoitus

Muistutamme kaikkia matkailijoita ja maassa jo oleskelevia tekemään matkustusilmoituksen. Mikäli et tee matkustusilmoitusta emme tiedä sinun olevan Marokossa. 

Jos olet jo tehnyt matkustusilmoituksen ja oleskelusi ulkomailla pitkittyy, on matkustusilmoituksen päättymispäivää syytä muuttaa. Näin saamme tiedon siitä, että olet edelleen maassa ja voimme lähettää sinulle sekä tiedotteita että kyselyitä. Jos olet rekisteröitynyt palveluun, voit muuttaa ilmoitustasi itse. Jos et ole rekisteröitynyt, tee uusi matkustusilmoitus. 

Jos matkustusilmoituksessasi ei ole ollut päättymispäivää tai olet palannut suunniteltua aiemmin Suomeen, on ilmoitus syytä poistaa. Jos olet rekisteröitynyt palveluun, voit muokata ilmoitustasi itse. Jos et ole rekisteröitynyt, lähetä poistopyyntö sähköpostiosoitteeseen [email protected].  Pyydämme huomioimaan, että ilmoituksen muuttamista ja poistamista koskevien pyyntöjen käsittely on ajoittain ruuhkautunut.

 
Tillbaka till toppen