Hoppa till innehåll
Media
Valtioneuvosto framsida

Puolustusministeri Niinistö: Maanpuolustustahdossa tapahtunut notkahdus

puolustusministeriö
Julkaisuajankohta 14.12.2016 9.45
Tiedote

Puolustusministeri Jussi Niinistö puhui Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan journalistiseminaarissa Säätytalolla 14.12.2016. Ministeri Niinistö nosti puheessaan esiin maanpuolustustahdossa tapahtuneen seitsemän prosenttiyksikön laskun, joka ilmeni pari viikkoa sitten julkistetun Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan mielipidetutkimuksen tuloksista.

"On selvää, ettei yksittäisen mittaustuloksen perusteella pidä tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Lisätutkimus maanpuolustustahtoon ja sen syntyyn vaikuttavista tekijöistä on silti paikallaan, ja sellainen onkin Maanpuolustuskorkeakoulussa tekeillä", totesi Niinistö puheessaan.

Niinistön mukaan tyytyväisyys puolustuspolitiikkaan ja nykyisen puolustusratkaisumme eri osa-alueisiin on kuitenkin kasvanut: "Neljä viidesosaa vastaajista katsoo, että puolustuspolitiikkaa on hoidettu erittäin hyvin tai melko hyvin."

Ministeri nosti puheessaan esille kasvanutta suosiota nauttivan yleisen asevelvollisuuden sekä eri tahojen kanssa harjoitettavan puolustusyhteistyön, joille suurin osa vastaajista oli antanut tukensa.

Niinistö mainitsi puheessaan myös työn, jota puolustushallinnossa on tehty viime aikoina valmiuden parantamiseksi. "Nyt mennään valmius edellä. Joukkoja koulutetaan kaikissa puolustushaaroissa, ei pelkästään sodan ajan tehtäviin, vaan myös normaaliolojen valmiusvaatimuksiin vastaamiseksi.", mainitsi Niinistö puheessaan.

Ministeri Niinistön puhe on luettavissa kokonaisuudessaan osoitteessa: www.defmin.fi/puheet.

 
Tillbaka till toppen