Hoppa till innehåll
Media
Valtioneuvosto framsida

Rakenneuudistuksen valmistelutilanne talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa

statsrådets kommunikationsavdelning
Julkaisuajankohta 16.10.2013 14.11
Tiedote 430/2013

Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta käsitteli keskiviikkona rakenneuudistuksen etenemistä. Ministerivaliokunta sai katsauksen kuntakokonaisuuden sekä työ- ja elinkeinopolitiikan ja koulutuspolitiikan kokonaisuuksien valmistelutilanteista ja etenemissuunnitelmista.

Ministerivaliokunta puolsi kuntatalouden ohjausmallin kehittämistä, jonka tavoitteena on kuntatalouden tasapaino keskipitkällä aikavälillä. Ohjausmallilla pyritään varmistamaan, että yksittäisen kunnan taloudenhoitoa ohjaavat kuntalain säädökset ovat riittävän yhdenmukaisia koko kuntatalouden tasapainotavoitteen kanssa. Kuntatalouden ohjauksen jatkovalmistelu sovitetaan yhteen kuntalain kokonaisuudistuksen ja vuoden loppuun mennessä toimeenpantavan budjettikehysdirektiivin valmistelun kanssa.

Lisäksi ministerivaliokunta käsitteli kuntien tehtävien ja velvoitteiden vähentämisen aikataulua ja päätti pyytää ministeriötä täydentämään esityksiään kuntien tehtävien ja velvoitteiden karsimiseksi.Julkisen talouden kestävyyden parantamiseksi hallitus on linjannut, että kuntien lakisääteisiä tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä kuntien toimintamenoihin tavoitellaan miljardin euron säästöjä.

Lisätietoja: valtiosihteeri Martti Hetemäki, valtiovarainministeriö, p. 0295 530 292, kansliapäällikkö Erkki Virtanen, työ- ja elinkeinoministeriö, p. 0295 063 502 ja kansliapäällikkö Anita Lehikoinen, opetus- ja kulttuuriministeriö, p. 0295 330 182

 
Tillbaka till toppen