Hoppa till innehåll
Media
Valtioneuvosto framsida

Suomi lisää ilmastorahoitustaan Afrikkaan

Ulkoasiainministeriö
Julkaisuajankohta 18.12.2017 11.47
Tiedote

Tiedote 223/2017
18.12.2017

Suomi rahoittaa 15 miljoonalla eurolla uutta eteläisen ja itäisen Afrikan alueellista energia- ja ympäristökumppanuusrahastoa vuosina 2018–2022. Tammikuussa toimintansa aloittava EEP Trust Fund toimii Pohjoismaisen kehitysrahaston NDF:n alaisuudessa Helsingissä.

”Energiantuotannon moninkertaistaminen on elinehto Afrikan kehitykselle. Tempun tekeminen päästöttömästi on ratkaiseva kysymys koko ilmastonmuutoksen kannalta. Panoksemme pureutuu tämän haasteen ytimeen”, sanoo ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen.

Uusiutuvaan energiaan ja energiatehokkuuteen keskittyvä rahasto on jatkoa Suomen luomalle EEP-ohjelmalle, jota Suomi on tukenut 21,5 miljoonalla eurolla vuosina 2010-2017. Siirtämällä EEP-ohjelman rahoitus rahastomalliin pystytään vastaamaan paremmin kysyntään eri rahoitusmekanismeista, eli monipuolistamaan tarjontaa avustuksista lainoihin ja takuisiin.

Rahastoon on tällä hetkellä tehty alustavia sitoumuksia 28 miljoonan euron edestä, muita rahoittajia ovat NDF ja Itävalta. Rahasto kattaa 15 eteläisen ja itäisen Afrikan maata, joista kahdeksan luokitellaan LDC-maiksi.

EEP-ohjelman kautta on tähän mennessä saatu yli 800 000 kotitaloutta uusiutuvan energian pariin. Tämän lisäksi ohjelma on synnyttänyt yli 6400 uutta työpaikkaa, joista 2500 naisille. Kasvihuonekaasupäästöjä on vähennetty noin 350 000 tonnin edestä.

EEP-ohjelma on tarjonnut siemenrahoitusta innovatiivisille yrityksille ja instituutioille niiden toiminnan alkuvaiheessa. Tuen turvin yritykset ovat kehittäneet liiketoiminnastaan kaupallisesti kestävää. Rahoitusta saaneet hankkeet ovat parantavat ihmisten energian saantia, lisänneet energiaturvaa ja hillinneet ilmastonmuutosta.

Uusi rahasto tukee YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista. Rahastosta tuetaan köyhyyden vähenemistä, sukupuolten tasa-arvoa, edullisen ja puhtaan energian saatavuutta, ihmisarvoista työtä ja talouskasvua sekä ilmastotekoja.

EEP on osa Suomen raportoimaa ilmastorahoitusta. Suomen osuus EEP-rahastossa tulee jatkossakin olemaan merkittävimpiä kehitysyhteisvaroin rahoitettavia ilmastonmuutoksen vastaisia aloitteita.

Lisätietoja: yksikönpäällikkö Jouko Leinonen, puh. 0295 351 344 ja tarkastaja Jan Koivu, puh. 0295 350 547, eteläisen ja läntisen Afrikan yksikkö.

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]

Kai Mykkänen
 
Tillbaka till toppen