Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt
Media
Valtioneuvosto etusivu

Pääministeri Sipilä: Pohjoismainen yhteistyö vahvistuu edelleen arktisilla alueilla

Valtioneuvoston viestintäosasto
6.9.2016 11.26
Uutinen
Pääministeri Juha Sipilä, ulkoministeri Timo Soini ja valtiosihteeri Paula Lehtomäki arktisessa seminaarissa

Pääministeri Juha Sipilän mukaan pohjoismaisen yhteistyön tärkeys arktisissa kysymyksissä kasvaa edelleen. Pääministeri Sipilä totesi, että poliittinen, taloudellinen ja turvallisuuden ympäristö muuttuvat. Siksi yhteispohjoismaisiin juuriin ja identiteettiin on yhä enemmän kiinnostusta. Hän esitti arvionsa puhuessaan kansainvälisessä NordArc -seminaarissa Helsingissä maanantaina 5. syyskuuta.

Valtioneuvoston kanslian järjestämä pohjoismainen arktinen asiantuntijaseminaari NordArc2016 - Arctic Expertise in Nordic Cooperation - kokosi Säätytaloon korkean tason kutsuvieraita ja panelisteja. Iltapäivän seminaaria pohjusti symposium, joka pohti miten parantaa tutkitun tiedon saamista päätöksenteon tueksi.

Pääministeri Sipilä korosti, että Suomen kansallinen arktinen strategia painottaa kestävää kehitystä ja ympäristöstä huolehtimista – myös silloin kuin puhutaan talouskasvusta. Hän muistutti myös Suomen, Ruotsin ja Norjan Kasvua pohjoisesta -raportista, joka julkaistiin Tromssassa vuonna 2015.

Arktinen yhteistyö on nähtävä pääministerin mukaan myös laajemmassa kontekstissa. Sipilä huomauttaa, että Euroopan unionilla on paljon annettavaa arktisilla alueilla myös globaalisti.

– Arktisen yhteistyön vahvistaminen tulisi nostaa EU:n ulkosuhteissa keskeiseksi prioriteetiksi, Sipilä sanoi.

Pääministeri Sipilän puheenvuoro seminaarissa

Arktisen neuvoston puheenjohtajuuden ohjelma julkaistaan

Pääministerin ohella iltapäivän seminaarissa puhuivat muiden muassa ulkoministeri Timo Soini, entinen pääministeri Paavo Lipponen, Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Risto E.J. Penttilä sekä Islannin, Norjan, Ruotsin ja Tanskan arktisten alueiden asiantuntijat.

Ulkoministeri Soini muistutti, että Suomi toimii ensi vuoden toukokuusta alkaen Arktisen neuvoston, Arktisen talousneuvoston ja Arktisen rannikkovartiofoorumin puheenjohtajamaana. Ulkoministeri Soini kertoi, että puheenjohtajuuden alustava ohjelma julkaistaan noin kuukauden kuluttua.

Ulkoministeri Soini totesi arktisen alueen muuttuvan pohjoisen napajäätikön sulamisen takia. Sen seurauksena pohjoisen jäämeren reittien taloudellinen hyödynnettävyys paranee. Tämä tuo mukanaan myös riskejä. – Merenkulun turvallisuus ja ympäristönsuojelu ovat avainkysymyksiä, ulkoministeri Soini korosti.

Entinen pääministeri Paavo Lipponen sanoi olevansa yllättynyt Suomessa käytävän arktisen keskustelun vähäisyydestä. Lipponen huomautti, että myös Aasian valtioilla on kasvavaa kiinnostusta pohjoisiin alueisiin. Lipposen mukaan arktisilla alueilla on paljon talouskasvun mahdollisuuksia. – Ja kasvua Euroopan unioni tällä hetkellä tarvitsee, Lipponen totesi.

Ulkoministeri Soinin puheenvuoro seminaarissa

 
Sivun alkuun