Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Sijoittajansuojaa selkeytetään joukkorahoituksessa

finansministeriet
Julkaisuajankohta 8.12.2016 12.51
Tiedote

Sijoittajat saavat vastedes entistä selkeämpää tietoa joukkorahoituskohteista. Valtiovarainministeriö antoi torstaina 8. joulukuuta asetuksen, jolla täsmennetään joukkorahoituslain säännöksiä tiedonantovelvollisuuksista.

Asetuksessa määrätään, millaista tietoa yrityksen pitää antaa itsestään ja sijoituskohteesta, kun se hakee joukkorahoitusta. Näin sijoittaja ymmärtää paremmin, millaiseen yritykseen ja sijoituskohteeseen on rahojaan sijoittamassa. Yrityksen pitää esimerkiksi kertoa ymmärrettävästi ja selkeästi, mitä riskejä yritykseen tai sijoituskohteeseen liittyy.

Rahoituksenhankinnan kustannukset pienevät

Uudistus keventää ja selkeyttää tiedonantovelvollisuutta, joten yritykset pystyvät tehostamaan rahoituksenhankintakustannuksiaan. Tämä perustuu siihen, että asiakirjat ovat pitkälti määrämuotoisia sisällöltään ja rakenteeltaan.

Sijoittajan on puolestaan helpompi vertailla eri sijoituskohteita, kun kaikki yritykset esittävät tiedot samassa muodossa hakiessaan joukkorahoitusta.

– Joukkorahoituksen yleistyminen on esimerkki teknologian vaikutuksesta perinteisiin aloihin. On tärkeää, että lainsäätäjä elää mukana maailman muutoksessa, sanoo valtiovarainministeri Petteri Orpo.

Asetus tulee voimaan 15. joulukuuta. Se täydentää joukkorahoituslakia, joka tuli voimaan syyskuun alussa.

Valtiovarainministeriön asetus joukkorahoituksen saajan tiedonantovelvollisuuden sisällöstä ja rakenteesta

Joukkorahoituslaki voimaan syyskuussa (tiedote 25.8.)

Joukkorahoituslailla uusia rahoitusmahdollisuuksia yritysten kasvuun (tiedote 7.4.)

Miksi tarvitaan joukkorahoituslaki? Kysymyksiä ja vastauksia (12.4)

Lisätietoja:

Neuvotteleva virkamies Aki Kallio, puh. 02955 30477, aki.kallio (at) vm.fi
Lainsäädäntöneuvos Armi Taipale, puh. 02955 30399, armi.taipale(at)vm.fi

 
Sivun alkuun