Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Osana Rinteen hallituksen sote-uudistusta selvitetään sote-erillisratkaisua Uudellamaalla

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 16.8.2019 18.32
Tiedote

Sote-erillisratkaisun selvitystyö käynnistyi alueen kuntakuulemisella perjantaina 16. elokuuta 2019 Helsingissä. Uudenmaan alueen kuntien ja sote-toimijoiden edustajille järjestettyyn keskustelutilaisuuteen osallistui yhteensä noin 180 henkilöä.

Antti Rinteen hallituksen ohjelman mukaan alueelliset erityispiirteet otetaan huomioon mahdollisuuksien mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa ja palveluiden järjestämisessä. Hallitus selvittää Uudenmaan, pääkaupunkiseudun tai Helsingin alueen erillisratkaisun yhteistyössä alueen kaupunkien ja kuntien kanssa vuoden 2019 loppuun mennessä.

Selvityksessä arvioidaan erillisratkaisun mahdollisuutta suhteessa sote-uudistuksen yleisiin linjauksiin ja perustuslain säännöksiin. Hallitusohjelman mukaan erillisratkaisu voi koskea koko Uudenmaan maakuntaa, Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten muodostamaa pääkaupunkiseutua tai Helsinkiä.

-Edessä ei ole helppo tehtävä, mutta hallitus on sitoutunut selvittämään sote-erillisratkaisua. Olen vakuuttunut, että aidolla kumppanuudella voidaan saada tulosta aikaan. Yhteistyötä, joustavuutta, sitoutumista ja ratkaisukeskeisyyttä tarvitaan, jotta paras mahdollinen ratkaisu löydetään, sanoo perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru.

Erillisratkaisun vaikutuksia arvioidaan aluejaon, sote-työnjaon, hallinnon järjestämisen sekä henkilöstön ja omaisuuden siirtojen osalta sekä Uudellamaalla että valtakunnallisesti.

Selvityksessä ei käsitellä verotusratkaisuja. Sote-rahoitukseen ja kuntien valtionosuuksiin kohdistuvien vaikutusten arviointia syvennetään tarvittaessa osana jatkovalmistelua.

Sosiaali- ja terveysministeriö kutsuu erillisratkaisun selvityshenkilöksi kaupunkineuvos Kari Nenosen.

Pohjatiedot koottu osana selvityksen esivalmistelua

Sosiaali- ja terveysministeriö on tehnyt selvityksen esivalmistelua virkatyönä kesällä 2019. Esivalmistelussa on koottu taustatietoja alueen piirteistä, väestön palvelutarpeesta ja sote-palveluista sekä aiemmin tehdyistä selvityksistä ja kuntien ehdotuksista.

Kaikille Suomen kunnille on lähetetty kysely osana kuntien palveluiden tuottamista koskevaa erillisselvitystä. Vastaamisaikaa on pidennetty 13.9. asti. Lisäksi huomioidaan kuntien eriytymisen perustuslaillisia reunaehtoja tutkiva TEAS-hanke, jonka väliraportti valmistuu syyskuussa 2019.

Sote-erillisratkaisua koskeva väliraportti julkaistaan lausunnoille lokakuussa 2019.  Kokonaisuudessaan selvitys valmistuu vuoden 2019 loppuun mennessä.

Erillisratkaisu olisi käsiteltävä eduskunnassa osana sote-uudistusta

Erillisratkaisulla on kytkös muun muassa sote-uudistuksen aluejakoon, hallinnon ja talouden järjestämiseen, rahoitukseen, henkilöstön ja omaisuuden siirtymiseen sekä täytäntöönpanoon.

Tämän vuoksi erillisratkaisu olisi valmisteltava rinnan sote-uudistuksen kanssa ja käsiteltävä eduskunnassa yhtenä kokonaisuutena.

Perustuslakivaliokunta ei ole aiemmin käsitellyt Uudenmaan, pääkaupunkiseudun tai Helsingin aluetta koskevaa sote-erillisratkaisua.

Tilaisuuden tallenne

Katso tilaisuuden tallenne: Uudenmaan sote-erillisratkaisun keskustelutilaisuus 16.8.2019

Lisätietoja

erityisavustaja Laura Lindeberg, p. 040 826 8292, [email protected]
strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki, STM, p. 0295 163 382, [email protected]
osastopäällikkö, ylijohtaja Kirsi Varhila, STM, p. 0295 163 338, [email protected]

 
Sivun alkuun